Niin se on taas vuosi vierähtänyt ja on aika vuosittaiselle blogikatsaukselle, eli syväsukellukselle vuoden 2019 blogikuulumisiin ja -tunnelmiin (sekä ihan hieman blogistatistiikkaankin jos sallitte) kuvakoosteen kera.
Blogipostauksiahan tuli tänä vuonna edellisiä vuosia vähemmän (yhteensä 33 kirjoitusta, verrattuna viime vuoden 47:ään postaukseen ja toissa vuoden 52:een) mutta teemat pysyivät hyvin samoina kirjoitusten käsitellessä reissukokemuksia, haikkailua ja suppailua sekä uutta elämänmuutostani, eli isäelämää.
Blogikirjoituksista suurin osa tipahti kategoriaan ”Ajatuksia ja pohdintaa” (31,4 % postauksista olivat tässä kategoriassa käsitellen pitkälti isäelämää), ”Suomi”-kategorian jäädessä toiseksi (17,1 % postauksista, mikä kertoo että isäelämä myötä Suomi-reissaaminen on kasvanut). Kolmanneksi eniten kirjoitukseni käsittelivät kotikulmilla asustelua (”kotikulmilla”-kategoriaan tipahti 11,4 % postauksista). Muut kategoriat jäivätkin sitten tasaisesti alle kymmenen prosentin pitäen sisällään suppailua, videojulkaisuja ja eri maita käsitteleviä tekstejä.
Suppailua, reissuja ja isäelämää
Matkojen (työ ja vapaa-aika), suppailun kuin haikkailunkin osalta tähän vuoteen on mahtunut paljon, mutta suurin yksittäinen tapahtuma blogivuodessani ja elämässäni on ehdottomasti tyttäreni syntymä ja sen myötä massiivinen elämänmuutos, joka on myös näkynyt erinäisten isäelämää luotaavien kirjoitusten muodossa.
Isäksi tulo tämän vuoden tammikuussa oli elämäni mullistavin tapahtuma. Sen jälkiaallot mullistavat arkeani edelleen, eikä ole päivääkään jolloin en ihmettelisi tyttäreni touhuja onnen hymy huulilla. Arkea sävyttää myös armoton väsymys, joka on seurausta heikosti nukutuista öistä, mutta yhtään hetkeä en vaihtaisi pois, sillä sen verran mahtavaa on pienen tyttösen touhujen ja kehityksen seuraaminen. Ensi vuonna toiveenani onkin saada viettää enemmän aikaa tyttäreni kanssa jäämällä isyysvapaalle, mutta tästä enemmän ensi vuonna jahka suunnitelmani konkretisoituvat.

Suppailun osalta vuosi 2019 oli hieman laiskempi aikaisempiin vuosiin verrattuna. Sain kyllä kesälomani aikana suppailla ihan mukavasti, mutta sitä ennen ja sen jälkeen oli suppailurintamalla hyvin hiljaista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Suppailukertoja kertyi lopulta kaksikymmentä, joka on kyllä rajusti vähemmän kuin olisin toivonut – varsinkin kun kyse on minulle rakkaimmasta harrastuksesta. Suppailukirjoituksia tuli julkaistua kuitenkin ahkerasti, mukaan lukien vinkkikirjoitus kovassa aallokossa ja tuulessa suppaileville (tsekkaa se tästä).
Jos suppailukertoja oli viime vuonna vähemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna, niin samoin oli myös haikkailun osalta. Ehkä tulevat vuodet nostavat luonto- ja haikkailureissujen määrää jahka saan tyttäreni mukaan luontopoluille ja metsään? Tähän tullee varmasti ensi vuonna hyviä mahdollisuuksia isyysvapaan myötä.

Ensi vuonna nokkani suuntautuu ulkomaille todennäköisesti harvemmin, mutta tänä vuonna pääsin kuitenkin koskettamaan jalkojeni alla kuuden valtion maata. Ulkomaanmatkani suuntautuivat seuraaviin kohteisiin, kaikkien reissujen ollessa työmatkoja: Tukholma, Kööpenhamina, Pariisi, Utrech, Ateena sekä Lontoo. Onnekseni ehdin jokaisessa kohteessa myös viettää hieman vapaa-aikaa ja tutustua kiehtoviin kohteisiin.
Kohti vuotta 2020
On aika heittää hyvästit vuodelle 2019 ja toivottaa tervetulleeksi uusi vuosi seikkailuineen. Olkoon vuosi 2020 luontokokemusten täyteinen ja elämänmakuinen! Toivottavasti myös sinulla, arvon lukija, on ollut muistorikas vuosi ja olet valmis kohtaamaan seuraavan vuoden avosylin.
Seuraavaa vuotta jo odottaen, Antti