Dronen hankinta kamerakalustoon: DJI Mavic Mini

Olen haaveillut nelikopterin, eli dronen, hankinnasta jo todella kauan. Oikeastaan siitä lähtien kun ensimmäiset kuluttajakäyttöön suunnatut ja kameralla varustetut dronet tulivat markkinoille. Minulle suurimpana esteenä on kuitenkin ollut kova hinta, sillä käyttötarkoitukseni on pitkälti harrastepohjalta. Kun DJI julkaisi Mavic Mini -mallinsa, kiinnostuin tosissani: ensimmäinen oma drone olisi saatava, sillä tässä yksilössä tuntui olevan hinta ja … Jatka lukemista Dronen hankinta kamerakalustoon: DJI Mavic Mini

Amatöörilintubongaajan tunnustuksia ja kuvasatoa

Viime viikkoina olen havahtunut ympärilläni pyrähteleviin ja laulua luritteleviin lintuihin. Ehkä aistini ovat palautuneet isyysvapaan aikana ennalleen, tai sitten olen yksinkertaisesti saanut nostettua katseeni kengänkärjistäni puiden rungoille ja oksistoon, sillä aikaisemmin en ole niinkään kiinnittänyt huomiota lähiympäristöni lintutarjontaan. Lintujen tunnistamisen osalta olen kuitenkin pitkälti aloittelija. En ole aikaisemmin osannut tunnistaa kuin toistakymmentä lintulajia – ja … Jatka lukemista Amatöörilintubongaajan tunnustuksia ja kuvasatoa

Uusi linssi kamerakalustoon: 10-20 mm Nikkor laajakulmakuvauksiin

Olen jo pitkään haaveillut laajakulmaobjektiivista, jonka avulla saisin niin luontokuvaukseen kuin sisätiloissa kuvaamiseenkin uudenlaista tatsia. Kamerakalustoni objektiivipaletti on ollut hieman rajoittunut ja siten en ole esim. sisätiloissa kuvatessani saanut koko huonetta ihmisineen yhteen kuvaan. Vastaavasti luontoa kuvatessa edessä aukeava maisema on saattanut jäädä vajaaksi ja siten pakottanut kuvaustilanteessa kompromissiratkaisuun. Nämä haasteet mielessäni, päätin kasvattaa objektiivieni … Jatka lukemista Uusi linssi kamerakalustoon: 10-20 mm Nikkor laajakulmakuvauksiin

Koukussa auringonnousun bongaukseen

Auringonnousussa on jotain maagista: pimeyden verhon kuoriutuessa hiljalleen, paljastaa kasvava valo ympäröivän maaston muodot ja leikki varjon kanssa voi alkaa. Tuntuu kuin joku olisi poistanut suuren mustan peiton paljastaen ihmeellisiä asioita, jotka hetki sitten olivat piilossa. Minuutti minuutilta maisema kirkastuu ja yhtäkkiä pimeyteen tottuneet silmät alkavat siristyä kasvaneen valon määrästä. Ympärillä ollut raukea hiljaisuus vaihtuu … Jatka lukemista Koukussa auringonnousun bongaukseen

Heinäkuiset auringonlaskut

Heinäkuu alkaa olla lopuillaan kuten myös minun kesälomani. Tämä loma on mennyt pitkälti mökillä nauttien auringosta, suppailusta ja rennosta ilmapiiristä luonnon keskellä. Vaikka mökillä tuntuu, että jokainen päivä toistaa edellistä, on päivissä kuitenkin vaihtelua – niin kuin auringonlaskukin on joka päivä hieman erilainen. Auringonlaskut ovatkin olleet yksi mökkilomani huipennuksista. Auringonlaskun aikaan mökkijärvi hiljenee ja tuntuu … Jatka lukemista Heinäkuiset auringonlaskut

Äidilleni, jolta sain rakkauden valokuvaamiseen

Juttelin taannoin äitini kanssa valokuvaamisesta. Olin katsellut vanhoja kuva-albumeja ja mietimme miten ja missä valokuva oli otettu sekä kuka sen oli napannut (äitini useimmiten). Äidilläni oli nuoruudessaan hieno Yashican filmijärkkäri, joka kulki mukana aina matkoilla ja toisinaan myös sukuvierailuilla. Näistä reissuista on jäänyt hienoja kuvia ja dioja, joita olemme katselleet vuosikymmenten varrella lukuisasti. Keskustelun aikana … Jatka lukemista Äidilleni, jolta sain rakkauden valokuvaamiseen

Yö karhuja kuvaamassa

Miltä tuntuu katsoa yli 200-kiloista karhua silmästä silmään, vain muutaman metrin päästä? Vietin juhannusviikonloppuna yhden yön puisessa kojussa, toiveenani päästä näkemään metsiemme valtias luonnollisessa ympäristössään. Buukkasimme vaimoni kanssa karhunkatselun Suomen ehkä parhaasta paikasta, Suomussalmen kunnassa sijaitsevasta Martinselkosen eräkeskuksesta. Kokemuksesta tuli yksi elämäni vaikuttavimmista. Karhu on Suomen kansalliseläin ja myyttisetkin mittasuhteet saavuttanut metsien valtias. Se on … Jatka lukemista Yö karhuja kuvaamassa

Miksi Kuun kuvaaminen on niin koukuttavaa?

Kuu on kiehtonut ihmislajia jo kauan. Sen maaginen vetovoima on saanut sivilisaatioita sekaisin ja mahdollistanut kultteja ympäri maailmaa. Myös valokuvaajille Kuu on yksi mielenkiintoisimmista taivaan kohteista ja kuuaiheisia kuvia blogi-vinkkeineen löytyy netistä pilvin pimein (kokeile esim. googlaamista termillä ”moon photography”). Moni aloittaa öisen taivaan valotusaikakokeilut kamerallaan Kuusta siirtyen hiljalleen huomattavasti haastavimpaan kohteisiin, kuten linnunrataan ja … Jatka lukemista Miksi Kuun kuvaaminen on niin koukuttavaa?