Pikavisiitti Lontooseen – suosikkikaupunki ei taaskaan pettänyt

Taksikuskin Arsenalin logolla varustettu kännykkäkuori osuu silmääni kun nousen työpaikan ulko-ovelta taksin kyytiin. Vajoan takapenkin mukavaan pehmoisuuteen ja alan muistella omia Lontoon reissujani. Suuntanani on Helsinki-Vantaan lentoasema, josta jättäisin sateisen Helsingin taakseni ja lentäisin viettämään muutaman yön Lontoossa työkuvioiden merkeissä.

Uudenkarhean Mersun kyyti on mukavan tasaista ja ajatuksiini vajonneena mietin aikaisempia Lontoon työmatkojani, joita reilun vuosikymmenen aikana on ehtinyt kertyä useita. Mitkä olivatkaan vakiopaikkojani ja suosikkikohteitani? Miten tietyt kaupunginosat olisivat muuttuneet sitten viime visiitin? Tai mitä ylipäänsä voisin tehdä muutaman yön intensiivisen reissun aikana?

Katsellessani taksin ikkunasta sateista moottoritietä ja seuraillessani ajatusteni harhailua, saan kiinni kolme teemaa, jotka tuntuvat toistuneen Lontoon matkoillani: musiikki, jalkapallo ja katukulttuuri. Näiden parissa yritin nytkin kuluttaa vähäisen vapaa-aikani, siinä mielestäni onnistuen.

Jalkapallofanin taivas

Englannissa on mielestäni maailman kovatasoisin futisliiga ja erittäin hieno jalkapallokulttuuri. Lontoossa taasen on monia alakulttuureita futisjoukkueesta ja kaupunginosasta riippuen ja tämä näkyy niin otteluiden katsomoissa kuin katukuvassakin. Pelipäivänä stadionien lisäksi myös pubit ovat täynnä ja tunnelma myös sen mukainen (paitsi ehkä turistipubeissa).

Olen saanut seurata futista Lontoossa livenä kahdella eri stadionilla ja kolmen matsin verran. Nuo kokemukset ovat olleet mahtavia ja brittiläisittäin matsiin on virittäydytty koko päivän ajan. Matka stadionille, ruokailu snägärillä ja pelin odottelu stadionin ulkopuolella tuhansien muiden kanssa on hieno kollegiaalinen kokemus ja tutustuttaa samalla paikalliselämään.

Tällä reissulla en päässyt katsomaan matsia livenä mutta onnekseni  Englannin maajoukkueella oli tulopäiväni iltana EM-karsintamatsi Bulgariaa vastaan (vieraspeli Bulgariassa). Tavoitteenani olikin mennä seuraamaan matsia paikalliseen pubiin urheiuhullujen seuraan, mutta tällä kertaa matsin seuraaminen pubitunnelmassa jäi valitettavasti väsymyksen takia väliin (isäelämä vaatii veronsa aikaisen nukkumaanmenon muodossa). Perilontoolaiseen pubielämään pääsin kuitenkin tutustumaan työporukalla after work -hengessä.

Pyhiinvaellus suosikkilevykauppaan

Tunnustan olevani tietyissä asioissa old-school. Yksi niistä on musiikin kuuntelu ja perinteisissä levykaupoissa asiointi. Pidän cd- ja vinyylilevyistä formaattina ja ostan edelleen säännöllisesti musiikkia levyinä. Jotenkin musiikki kuulostaa paremmalta kunnon stereoista ja levyltä soitettuna ilman random-toimintoa tai mainoksia. Kai se antaa mahdollisuuden irtaantua puhelimesta ja keskittyä yhteen albumiin kerralla. Striimaan kyllä musiikkia paljon töissä ja reissuilla, mutta kotona levyltä kuunneltuna musiikki on parasta.

Tämän takia laadukas levykauppa on minulle kullan arvoinen, sillä mikäänhän ei voita levyhyllyjen välissä seikkailua ja uusiin artisteihin tutustumista (hyvä levykauppa tarjoaa uusia tuttavuuksia ja löytöjä, joihin ei olisi muuten törmännyt).

Miksi paasaan levyistä ja levykaupoista? Siitä yksinkertaisesta syystä, että yksi suosikkilevykaupoistani sattuu sijaitsemaan Lontoossa ja tarkemmin Shoreditchissa, jossa majaansa pitää Rough Trade East (Rough Traden itäinen kauppa entisissä Truman’s Breweryn tiloissa). Tämä myymälä on minun pyhiinvaelluslistani kärjessä ja kaupassa käynti johtaa aina hyviin levyostoihin, niin tälläkin kertaa. Yllätyksekseni levykaupassa oli tiistai-iltana siellä vierailessani keikalla Portico Quartet, joka soitti uuden levynsä materiaalia ja jakoi nimmareita – onnekas sattuma!

Katutaiteen ja -kulttuurin kehto

Entä se katukulttuuri? Silläkin saralla Lontoo on tunnettu ja kaduilla saa nauttia hienosta live-musiikista mutta myös katutaiteesta. Ja näitä molempia löytyy Shoreditchin alueelta, jossa vietin vapaa-aikani.

Englanti on stencil- ja seinämaalausten sekä graffitien ja tarroittelun luvattu maa. Vaikka moni tuttuni pitää graffitteja ja katutaidetta sotkuna tai puolirikollisena toimintana, niin minusta ne rikastavat kaupungin ilmettä ja toimivat tietynlaisena pinnanalaisten tuntojen kanavana. Pyrinkin aina ulkomaanreissuillani tarkkailemaan kaupunkien katutaidetyylejä ja niiden sisältämiä viestejä.

Jos edellisellä Lontoon reissullani metsästin varsinkin Banksyn katutaidetta (lue tuon reissun kokemuksista tästä), niin tällä kertaa tyydyin lähinnä hakemaan inspiraatiota ja verestämään viime vuoden muistoja, jolloin yövyimme vaimoni kanssa suht samoilla kulmilla. Tälläkin kertaa kiertelin Shoreditchin ja Hackneyn alueilla, joiden seiniltä löytää monenlaista maalausta ja kuviota.

Brick Lane on yksi suosikkikaduistani ja se on mukava kävellä aina päästä päähän, sillä Brick Lanen poikkikaduilta löytää hienoa katutaidetta, joka toimii mukavana inspiraationa (yhdellä poikkkikadulla muuten sijaitsee myös Rough Trade East -levykauppa, josta aikaisemmin mainitsin). Brick Lanea ja sen poikkikatuja ovat koristelleet maailmankuulut katutaiteilijat sekä perustöhrijät ja kuvamaailma vaihtelee, paikoin hyvinkin ajankohtaisia ja poliittisia aiheita suosien (tällä hetkellä mm. Brexit ja Boris Johnson ovat esillä). Jos liikut alueella, niin tsekkaa esim. pieni kuja Fournier Streetin ja Heneage Streetin välissä, jossa ei ole kovinkaan montaa paljasta kohtaa jäljellä, mutta seiniltä voi lukea kansan mielipiteen.

Lontoo ei taaskaan pettänyt

Yllä mainituissa tunnelmissa meni tämä(kin) Lontoon matkani. Visiitti tuohon megakaupunkiin on aina yhtä positiivinen kokemus, eikä siihen koskaan kyllästy saati pety. Uutta näkemistä ja kokemista löytyy jokaiselle kerralle ja toisaalta vanhoissa pyhiinvaelluspaikoissa vierailu tuottaa iloa. Säännölliset vierailut Lontoossa pitävät mielen virkeänä ja seuraavaa reissua onkin jo kiva alkaa odottamaan – kunhan vain saavat sen Brexit-jumppansa fiksattua!

Lontoo-terveisin, Antti