Nykyisessä työssäni on se hyvä puoli, että aina silloin tällöin tulee koulutus- ja työmatkoja, joiden aikana ehdin hyvällä tuurilla tutustua kohdekaupunkien nähtävyyksiin ja kulttuuriin. Tällä kertaa lentokoneeni nokka suuntasi Alankomaihin koulutusmatkan merkeissä, loppukohteen ollessa Utrecht, joka olikin minulle tuttu kaupunki viime vuoden vierailun osalta.
Tällä reissullani ehdin onnekseni tutustua lyhyesti Utrechtin kaupungin kiehtovaan kanaaliverkostoon sekä kaupunkielämään, josta kerroinkin edellisessä postauksessani (tsekkaa reissutarina tästä). Itse koulutuskeskus sijaitsi kuitenkin huomattavasti kauempana keskustan vilinästä, tarjoten minulle yllättäviä luontokokemuksia, sillä koulutukseni järjestettiin lähellä Doornin kylää, joka sijaitsee aivan Utrechtse Heuvelrugin kansallispuiston reunamilla. Ja koska intensiivisten koulutuspäivien illat olivat onnekseni jätetty vapaiksi, sain viettää laatuaikaa luonnossa pohtien koulutuspäivien antia linnunlaulu ja puiden humina ystävinäni.
Majapaikka kansallispuiston kainalossa
Yövyin kurssin ajan lähellä metsän reunaa sijaitsevassa Kaap Doorn -konferenssikeskuksessa, josta pääsi suoraan alueen monipuolisille haikkailureiteille. Itse asiassa kansallispuisto alkoikin lähes konferenssikeskuksen portilta autotien toiselta puolelta.
Utrechtse Heuvelrugin kansallispuisto on pinta-alaltaan noin 100 neliökilometrin laajuinen ja se pitää sisällään useita erilaisia ja eri mittaisia kävelyreittejä (kuriositeettina mainittakoon, että Nuuksion kansallispuiston pinta-ala on 56 neliökilometriä, eli se on puolet Utrechtse Heuvelrugin kansallispuistoa pienempi). Konferenssikeskuksen naapurista pääsi neljälle erilaiselle reitille, joista minä valitsin 5,2 kilometrin mittaisen Kaapse Bossen -reitin. Se osoittautuikin loistavaksi valinnaksi mitaltaan ja nähtävyyksiltään.
Insinöörimäisesti istutettuja puurivejä Kaapse Bossenin reitillä
Kaapse Bossenin reitti alkaa alueen parkkipaikalta, keskeltä kaunista jalopuumetsää ja vie kävelijän kohti risteileviä metsäpolkuja. Reitit on merkitty selkein värikoodein, joten eksymisen vaaraa ei ole. Lisäksi patikoijia varten on kehitetty näppärä mobiilisovellus (Natuurroutes natuurmonumenten), joka avustaa reiteillä liikkujaa. Pienenä kääntöpuolena sovelluksessa on pelkkä hollanninkielinen käyttöliittymä, joten opastusteksteistä ei ole kieltä taitamattomalle juurikaan apua (itse en ymmärtänyt sanaakaan). Mielestäni sovellus oli kuitenkin hyödyllinen, sillä karttaa seuraamalla tiesin tarkalleen missä mennä ja toisaalta osasin etsiä reitin varrella olevia kohteita kuvien avulla.
Kaapse Bossenin luontoreitti risteilee suurimmaksi osaksi keskellä vanhaa pyökki- ja tammimetsää. Huhtikuun puolessa välissä vanhat tammet odottivat vielä lehtipeitettään mutta moni muu puulaji olikin jo saanut kauniin vihreätä väriä lehtien muodossa.
Minuun vanhat jalopuut tekivät suuren vaikutuksen! Suomalaisessa metsässä tarponeena tällainen maisema tuntui kovin erilaiselta, mutta samaan aikaan todella vaikuttavalta. Massiiviset puut on istutettu insinöörimäisen tarkasti suoriin riveihin ja niiden välissä kulkevat kävelytiet tuntuivat jatkuvan äärettömyyksiin. Puuväyliä pitkin kävellessä tulikin elokuvallinen olo, sillä sen verran mahtipontinen fiilis metsäreiteillä oli.
Vierailu 25,6 metriä korkeassa De Kaap –näköalatornissa
Kaapse Bossen -reitin kohokohta on kauniisti ympäristöönsä mukautuva ja 25,6 metriä korkea näkötorni. Torni on ollut samoilla kulmilla jo vuodesta 1890 asti (alkuperäinen paikka on hieman nykyistä sivummalla): viimeisin versio nousi paikalleen vuonna 2006 ja teräsrunkoisena kestää kovempiakin tuulenpuuskia. Tornin puupäällystys on muuten rakennettu ympäröivän metsän puista, joten tavallaan torni on siten osa ympäröivää metsää.
Tornin huipulta voi nauttia upeista näköaloista, sillä kukkulan huipulla sijaitseva torni nousee puiden latvojen yläpuolelle avaten maiseman, joka kantaa parhaimmillaan kymmenien kilometrien päähän – Alankomaat on nimensä mukaisesti kovin alava, joten näkyvyys on luonnollisesti niin kauas kuin silmä vain kantaa. Sanotaan, että kirkkaalla säällä voi nähdä Utrechtin tuomiokirkon tornin huipun, mutta minun vierailuajankohtana torni pysyi kevyen usvan takana piilossa.
Minä viivähdin tornin huipulla hieman pidemmän tovin, ihaillen maisemia ja kuunnellen tuulen huminaa. Se rentoutti mukavasti ja sai kirkastettua rankan koulutuspäivän sumentamat ajatukset. Tornin huipulta alas kavuttuani jatkoin eteenpäin Kaapse Bossen -reitin kauniissa metsämaisemissa, ennen kuin hämärtyvä ilta pakotti minut palaamaan takaisin konferenssikeskuksen uumeniin.
Haikkailuterveisin, Antti
Ajatusmatkalla 
Ihan hyvän näköistä, pitääpä joskus käydä. Koon suhteellisuudesta se, että tämä tuplasti Nuuksion kokoinen pala on kuitenkin yksi hyvin harvoista Hollannin yhtenäisistä, vähänkään isommista metsäalueista. Eli ei täältä löydy kuin pari Nuuksiota koko maasta, kaikki muu on maatalous/ihmiskäytössä, mikä on ikävää luonnonystävän näkökulmasta. Hassua, miten myös näille luontona säilytettäville alueille on monin pakoin istutettu puita noissa suorissa riveissä niin usein. Eikö niitä voi sekaisin laittaa? Ihmettelen meidän lähi-pikkumetsässäkin kuusirivejä: jotta miksi. Mutta joka puu on plussaa Hollannissa. Haluaisin vielä opetella tunnistamaan näitä etelän lehtipuita paremmin, kun useista lajeista ei ole hajuakaan… Ovat tosiaan sen verran erilaisia kuin Suomessa.
TykkääLiked by 1 henkilö
Olet oikeassa Liisa, yhtenäiset ja suuret puualueet ovat Alankomaissa harvassa. Ikävästi ovat parturoineet metsät asumiseen ja maatalouden käyttöön. Ja nuo suorat rivit ovat selvästi joku paikallinen tapa. Onhan se kyllä näyttävää, mutta samalla jotenkin keinotekoista ja rikkoo metsämäisen mielikuvan. Mutta niin kuin sanoit, jokainen puu on plussaa 😊.
TykkääTykkää