Kuu on kiehtonut ihmislajia jo kauan. Sen maaginen vetovoima on saanut sivilisaatioita sekaisin ja mahdollistanut kultteja ympäri maailmaa. Myös valokuvaajille Kuu on yksi mielenkiintoisimmista taivaan kohteista ja kuuaiheisia kuvia blogi-vinkkeineen löytyy netistä pilvin pimein (kokeile esim. googlaamista termillä ”moon photography”).
Moni aloittaa öisen taivaan valotusaikakokeilut kamerallaan Kuusta siirtyen hiljalleen huomattavasti haastavimpaan kohteisiin, kuten linnunrataan ja planeettoihin. Silti Kuu säilyy monen kuvaajan suosikkikohteena sen monipuolisuuden takia – voit kuvata Kuuta sen eri vaiheissaan tai valita erilaisia taustoja rakennuksista luonnonmuodostelmiin, luoden luovia lopputuloksia.

Myös minulle Kuu on ollut yksi taivaan mielenkiintoisimmista elementeistä. Siitä lähtien kun sain ensimmäisen kamerani, olen halunnut ikuistaa Kuuta sen eri muodoissaan. Myönnän, että amatöörikuvaajana voin vain ihailla huippuammattilaisten jälkeä ja miettiä miten itse pääsisin samaan lopputulokseen, mutta onneksi harrastelijalla on koko loppuelämä aikaa harjoitella.


Kuuta kuvatessa kannattaa muutama asia suunnitella etukäteen. Mieti etenkin missä kuvakulmassa ja minkälaisen taustan haluat kuukuvallesi. Kannattaa siis miettiä paikka etukäteen hyvin, jotta koko ilta ei mene odotellessa ja Kuuta etsiessä. Itse olen tehnyt hakuja The Photographer’s Ephemeris -ohjelmalla löytääkseni optimaalisen bongailuajan ja paikan. Lisäksi olen lukenut taustamateriaalia Kuusta sekä Kuun kuvaamisesta ja fiilistellyt ammattilaisten kuvilla (tämä voi myös masentaa, jos/kun omat kuvat eivät näytäkään samanlaisilta).

Niille yötaivaan kuvaajille, jotka haluavat pysyä pääkaupunkimme keskustan läheisyydessä, aiheuttaa valosaaste lieviä haasteita. Helsingin keskustassa on käytännössä aina valosaastetta ajasta riippumatta: katulamput, mainosvalot ja miksei liikenne sekä asuntojen valotkin, tuottavat valtavan määrän valoa ympäristöönsä, joka häiritsee yötaivaan ihailua.
Mahdollisuuksia kuitenkin on, sillä suuntaamalla kameran linssi ja silmät merelle päin tai kaupungista poispäin, vältät pahimman kajon. Toisaalta, jos oikeasti haluaa nauttia yötaivaan ihmeistä, kannattaa matkata kaupungin reunaosiin tai suosiolla kaupungin ulkopuolelle, jossa myös valosaasteen määrä on pienempi.
Nautinnollisia hetkiä Kuun parissa!