Yö karhuja kuvaamassa

Miltä tuntuu katsoa yli 200-kiloista karhua silmästä silmään, vain muutaman metrin päästä?

Vietin juhannusviikonloppuna yhden yön puisessa kojussa, toiveenani päästä näkemään metsiemme valtias luonnollisessa ympäristössään. Buukkasimme vaimoni kanssa karhunkatselun Suomen ehkä parhaasta paikasta, Suomussalmen kunnassa sijaitsevasta Martinselkosen eräkeskuksesta. Kokemuksesta tuli yksi elämäni vaikuttavimmista.

Karhu on Suomen kansalliseläin ja myyttisetkin mittasuhteet saavuttanut metsien valtias. Se on kaikille tuttu tarinoista, luontodokumenteista ja -kuvista, mutta harva on nähnyt karhua luonnollisessa ympäristössään.

Minua karhut ovat kiehtoneet jo kauan ja vuosia olenkin haaveillut kuvausreissusta, jossa pääsisin ikuistamaan näiden karvatassujen elämää. Kiitos vaimoni, pääsin juhannuksena toteuttamaan haaveeni kuvausmatkan muodossa.

Ilta täynnä elämää

Karhunkuvaussafarimme oli kestoltaan yli yön mittainen. Meitä karhuintoilijoita oli saapunut paikalle kolmetoista, joista neljä oli eri puolilta Suomea ja yhdeksän ulkomailta. Lähdimme tukikohtana toimineille kojuille juhannuspäivänä neljän paikkeilla ja noin tunnin päästä saimmekin ensikosketuksen tuleviin yösijoihimme (Martinselkosella on kolme karhujen ruokinta-aluetta ja useita erilaisia kojuja).

Karhunkatselukojussamme oli kaikki tarpeellinen katselijaa ja kuvaajaa varten: suoja sateelta (ja karhuilta), paikkoja nukkumista varten, kahvia ja naposteltavaa sekä kuivakäymälä, eli kojusta ei tarvinnut poistua lainkaan illan ja yön aikana – ja se on itse asiassa suositeltavaakin, jotta karhut saavat tepastella lähimaastossa vapaasti.

Kun saavuimme paikan päälle kuvauskojulle, oli vastassa odottamassa tusinan verran karhuja: kuvauskojujen lähistölle oli aseteltu ruokaa (koiran kuivamuonaa ja lohen perkuujätettä) karhuja houkuttelemaan ja nälkäisimmät olivatkin saapuneet heti paikalle. Täytyy myöntää, että minulla loksahti suu auki ja silmät lautasen kokoisiksi, sillä en osannut odottaa sellaista tervetulokomiteaa. Alkujärkytyksestä toivuttuani tajusin siirtyä kojun suojaan ja aloinkin virittää kameraani saman tien jalustalle ja napsimaan kuvia.

Ensimmäinen tunti meni ihmetyksen valloissa, kuvia lähes paniikinomaisesti räpsien, sillä pelkäsin menettäväni juuri sen täydellisen karhukuvan. Missään vaiheessa ei kuitenkaan tullut hetkeä, jolloin lähimaasto olisi täysin hiljentynyt, vaan kuvauskojun edessä tapahtui jatkuvasti mielenkiintoista toimintaa: saimme nähdä usean pentueen leikkivän ja kisailevan, eri arvoasteikossa olevien karhujen ärhentelyä ja metsän kakkoskarhun dominoivaa käytöstä sekä muuta mielenkiintoista. Lähistöllä olevissa puissa pyöri myös useampi korppi sekä yksi haarahaukka.

Auringon laskiessa ja illan hämärtyessä karhujen toiminta väheni kojumme ympärillä. Sitä myötä myös seurueemme päät alkoivat nuokkua ja ensimmäiset kömpivätkin makuupussien suojaan nukkumaan. Minä sinnittelin vielä viimeisten karvatassujen – ja valonsäteiden – seurana toivoen täydellistä otosta. Koko yötä en kuitenkaan jaksanut valvoa.

Aamuseitsemän tienoilla aloitimme paluumatkan kohti eräkeskusta, jättäen hyvästit niin karhuille kuin kodikkaalle kojullemmekin. Yö karhujen kanssa oli ollut onnistunut enkä usko, että ikinä unohdan näitä kohtaamisia. Kuvamateriaaliakin ehti kertyä muistikortillisen verran!

Tutustu Martinselkosen eräkeskuksen toimintaan tarkemmin tästä.