Kesäinen Limassol: kuumuutta, turisteja, katutaidetta ja kaskaiden laulua

Heinä-elokuinen Limassol on kuin puoliksi lämmitetty sauna. Lähes neljääkymmentä takova päivälämpötila syö voimat härmän lämpöihin tottuneelta matkaajalta. Pakkohan näistä lämmöistä on kuitenkin nauttia, kun Suomen kesä on, no, kuten sanotaan, ”lyhyt mutta vähäluminen”. Teimme vaimoni kanssa paluun Kyprokselle kesälomallamme. Edellinen reissumme oli kolmisen kuukautta sitten pääsiäisen aikaan (tsekkaa Larnaka-reissun tunnelmat tästä) ja silloin kolkuteltiin vasta … Jatka lukemista Kesäinen Limassol: kuumuutta, turisteja, katutaidetta ja kaskaiden laulua

Kivesvaaran huipulla sijaitseva Jättiläisenmaa on ihmeitä täynnä

Suomessa on paljon paikkoja, joita on siunattu erikoisilla nimillä. Yksi näistä paikkakunnista on nimeltään Kivesvaara, joka sijaitsee Paltamon kunnassa, Kainuussa. Päädyimme vaimoni kanssa Kivesvaaraan matkallamme kohti juhannusyön yli kestävää karhunkuvaussafaria (lue karhunkatselu- ja kuvausreissustamme tästä). Tavoitteenamme oli kerätä voimia Kivesvaaran Jättiläisenmaassa, jossa yövyimme juhannusaaton ja juhannuksen välisen yön. Kivesvaara on karu ja kaunis, noin kolmensadan metrin … Jatka lukemista Kivesvaaran huipulla sijaitseva Jättiläisenmaa on ihmeitä täynnä

Yö karhuja kuvaamassa

Miltä tuntuu katsoa yli 200-kiloista karhua silmästä silmään, vain muutaman metrin päästä? Vietin juhannusviikonloppuna yhden yön puisessa kojussa, toiveenani päästä näkemään metsiemme valtias luonnollisessa ympäristössään. Buukkasimme vaimoni kanssa karhunkatselun Suomen ehkä parhaasta paikasta, Suomussalmen kunnassa sijaitsevasta Martinselkosen eräkeskuksesta. Kokemuksesta tuli yksi elämäni vaikuttavimmista. Karhu on Suomen kansalliseläin ja myyttisetkin mittasuhteet saavuttanut metsien valtias. Se on … Jatka lukemista Yö karhuja kuvaamassa

Suppailua Kyproksen kirkkaissa vesissä

Hurahdettuani viime vuonna suppailuun, olen alkanut suunnitella reissuja kohteisiin, joissa suppailu on mahdollista. Kun päätimme vaimoni kanssa suunnata reiluksi viikoksi Kyprokseen (lue reissusta tarkemmin täältä ja täältä), tsekkasin heti paikalliset SUP-lautojen vuokrauspisteet, sillä saari on tunnettu todella kirkkaista rantavesistään, enkä halunnut missata mahdollisuutta nousta laudan päälle ja tutkia rantavesiä. Kypros sijaitsee Välimeren itäosassa ja on … Jatka lukemista Suppailua Kyproksen kirkkaissa vesissä

Kahtiajakautunut Kypros ja Nikosian kaupunki

Kävimme Kyproksen reissullamme muutamassa kaupungissa päiväreissulla ja Nikosia (Kyproksen pääkaupunki ja kooltaan suurin kaupunki) oli vahvimman jäljen jättänyt. Vahva jälki ei jäänyt kaupungin kulttuurista, arkkitehtuurista tai edes ruokakokemuksista vaan kaupunkia halkovasta raja-aidasta. Kaupunki on nimittäin hämmentävä muistutus siitä, mitä maiden välinen politiikka voi pahimmillaan aiheuttaa. Nikosia onkin tällä hetkellä maailman ainoa kahtia jaettu pääkaupunki. Aluksi … Jatka lukemista Kahtiajakautunut Kypros ja Nikosian kaupunki

Pakettimatka Kyproksen saarelle: uhka vai mahdollisuus?

Viime viikolla teimme vaimoni kanssa jotain, jota olin luvannut itselleni, etten koskaan tee: valmiiksi paketoitu matka Tjäreborgin kautta. Pakettimatkat sopivat varmasti monille mutta itse olen aina arvostanut omatoimimatkojen vapautta ja improvisaation mahdollisuutta matkailussa. No, oliko reissu niin kauhea kuin kuvittelin etukäteen? Aamulennolla kohteeseen Matkamme alkoi maanantaiaamuna kello 3:30, jotta ehtisimme aikaiselle lennolle (puolityhjään Thomas Cookin … Jatka lukemista Pakettimatka Kyproksen saarelle: uhka vai mahdollisuus?

5 syytä, miksi Tukholmaan kannattaa matkustaa useammin

Taannoisen Tukholman-reissuni jälkeen olen miettinyt, miksi läntisessä naapurikaupungissamme ei tule käytyä useammin, etenkin lentomahdollisuutta hyödyntäen (unohda laivamatkojen tarjoamat lyhyet kaupunkipyrähdykset). Kaupungissa on hyvät vibat ja nähtävää sekä koettavaa on jokaiselle vuodenpäivälle! Ehkä syy on sama kuin kotimaanmatkailun karttamisella: kohde on liian lähellä ja kuvitelmissa liian tuttu. Matkakohteiksi valikoituu useimmiten joku uusi kohde eksotiikan tai suosituksen … Jatka lukemista 5 syytä, miksi Tukholmaan kannattaa matkustaa useammin

Tukholma – kaupunki, jossa on aina jotain uutta

Tukholma, ah, tuo läntinen sivistyksen kehto! Sinne me suomalaiset olemme suunnanneet jo vuosisatojen ajan, etsien virikkeitä ja viihdettä. Sinne minäkin suuntasin viikonlopun kestävälle minireissulle, perehtyäkseni siihen osaan Tukholmaa, joka edustaa muotia, taiteita ja kulinaristisia kokemuksia. Matkailuvuosi 2017 tuli siis aloitettua tutulla ja turvallisella länsinaapurin pääkaupungilla. Vaikka viikonloppu Tukholmassa voi tuntua lyhyeltä, sen aikana ehtii kuitenkin … Jatka lukemista Tukholma – kaupunki, jossa on aina jotain uutta

Kippari-Kallen kylä, eli surrealismia maltalaisittain

Malta on kirvoittanut minulta useamman kirjoituksen sen upean luonnon ja historian takia. Mielestäni kuitenkin vielä yksi kohde kaipaa erillistä postausta, nimittäin Kippari-Kallen kylä (Popeye Village, tsekkaa kohteen viralliset nettisivut tästä). Kippari-Kallen kylä on harvinainen erikoisuus Maltalla, mutta miksei myös maailmanlaajuisestikin. Kyseessä on 1920-luvulla luodun sarjakuvahahmon elokuvaversiota varten kyhätty lavastekylä, joka rakennettiin tyhjälle lahdenpoukamalle. Erikoisen siitä … Jatka lukemista Kippari-Kallen kylä, eli surrealismia maltalaisittain

Hitunen Maltan historiaa: Mdina ja Rabat

Minua kiehtoo vanhojen kaupunkien historia ja matkustaessani ulkomaille yritän aina päästä vierailemaan kyseisen maan historiallisissa kohteissa. Maltalla tämä osoittautui yllättävänkin helpoksi, sillä koko maa saarineen on täynnä hyvin säilyneitä ja historiallisia kohteita (tämä on yllättävää kun ottaa huomioon Malta historiassa tapahtuneet vallanvaihdokset ja mahdolliset sotimiset), vanhimpien ulottuessa aina tuhansien vuosien päähän (esimerkiksi Għar Dalam, jonka iäksi on … Jatka lukemista Hitunen Maltan historiaa: Mdina ja Rabat