Suomessa on paljon paikkoja, joita on siunattu erikoisilla nimillä. Yksi näistä paikkakunnista on nimeltään Kivesvaara, joka sijaitsee Paltamon kunnassa, Kainuussa.
Päädyimme vaimoni kanssa Kivesvaaraan matkallamme kohti juhannusyön yli kestävää karhunkuvaussafaria (lue karhunkatselu- ja kuvausreissustamme tästä). Tavoitteenamme oli kerätä voimia Kivesvaaran Jättiläisenmaassa, jossa yövyimme juhannusaaton ja juhannuksen välisen yön.

Kivesvaara on karu ja kaunis, noin kolmensadan metrin korkeuteen nouseva vaara Paltamon kunnassa. Kyseessä on vanhan, 1990-luvulla konkurssiin menneen, laskettelukeskuksen tilalle rakennetusta luonto- ja matkailukokonaisuudesta. Alue koostuu kunnan ylläpitämästä osasta ja yksityisomisteisesta Elämyskeskus Jättiläisenmaasta (tutustu Jättiläisenmaahan tästä).
Silmiä hivelevät näköalat
Jättiläisenmaassa on useita yöpymismahdollisuuksia, joista ehdottomasti mielenkiintoisin vaihtoehto on pieni, kahdeksanneliöinen, linnunpöntöksi ristitty maisemamaja (näitä on tarjolla kaksin kappalein). Vietimme juhannusaaton yömme juuri tällaisessa majassa.



Jättiläisen linnunpöntöstä (ja vaaran laelta muutenkin) on häkellyttävän kauniit maisemat. Majat ovat suoraan vaaran huipulla ja ikkunasta on näkymä rinteeseen päin, jolloin majan asukki saa esteettömän näkymän kymmenien kilometrien päähän. Ensimmäisenä maisemassa siintää nimeään kauniimpi Kivesjärvi ja kaukana horisontissa välkkyy myös Oulujärven vedet suuressa laajuudessaan.


Kivimuseo, luontopolkuja ja muuta nähtävää
Kivesvaaran laella on tarjolla myös sopivasti nähtävää ja tekemistä. Matkaaja voi nauttia kiehtovasta kivikokoelmasta, kävellä luontopoluilla tai ihastella maisemia näköalatasanteelta. Alueella on oikein kelpo grillikatos ruoanvalmistusta varten.
Vasta kesäkuussa avattu kivinäyttely on alueen erikoisuus. Kivinäyttely esittelee merkittävän kokoelman suomalaista geologian historiaa: alueelle rakennetun kivipuiston polulle on kerätty kymmeniä kivijärkäleitä, jotka ovat toinen toistaan vanhempia ja erikoisempia. Kuriositeettina mainittakoon, että Kivesvaaran rinteiltä on myös löytynyt meteoriitti vuonna 1968.

Vaikka puitteet Kivesvaaralla olivatkin täydelliset, matkamme ei mennyt aivan toiveiden mukaisesti. Meidän lisäksemme Jättiläisenmaassa vietti juhannustaan nuorisoporukka, jolle paikan omistaja oli vuokrannut läheiset sauna- ja majoitustilat ja porukan yksityisfestarit pitivät koko alueen hereillä. Meille tuli siis tahtomattamme yötön yö.
Mutta tällaista matkailu välillä on. Pettymyksistä toipuu ja vastaisuudessa suuntaamme juhannuksena paikkaan, jossa rauha on taattu. Tältä matkalta jäi kuitenkin mieleen Kivesvaaran häkellyttävän kauniit maisemat ja niitä onkin kiva vaalia matkamuisteloissaan.
Yksi kommentti artikkeliin ”Kivesvaaran huipulla sijaitseva Jättiläisenmaa on ihmeitä täynnä”