Vuoden ensimmäinen linturetki Suomenojan lintualtaille

Viime viikkojen lämpimät kevätpäivät ovat saaneet lumikasat katoamaan pihoilta ja jalkauttaneet kaupunkien kunnossapitojoukot katujen putsaustalkoisiin. Myös linnut ovat kokeneet kevätherätyksen ja liverrystä onkin saanut kuulla aamusta iltaan lähes tauotta. Tuo laulanta muistutti, että minun olisi vihdoinkin aika suunnata luontopolkujen ja vesistöjen ääreen tarkkailemaan lintujen keväisiä toimia. Olisi siis aika laajentaa lintujen tarkkailua kotipihan ulkopuolelle ja … Jatka lukemista Vuoden ensimmäinen linturetki Suomenojan lintualtaille

Jääkävelyllä Haikkoonselällä

Muistan lapsuudesta kylmiä ja lumirikkaita talvia, jolloin paksu jääkerros avasi uusia mahdollisuuksia liikkua, leikkiä ja harrastaa. Jäällä liikuttiin mitä moninaisemmissa muodoissa. Kylminä talvina oli tavallista mennä luonnonjäälle luistelemaan, hiihtää jään päälle pakkautuneella hangella ja tehdä jääkävelyjä saarille tai rannoille, joihin kesäisin vaatisi venekuljetuksen. Olipa nuoruudessani myös jääratoja autoilijoille, säännöllisiä rallikilpailuja ja taidettiin ennen järjestää ravikilpailujakin … Jatka lukemista Jääkävelyllä Haikkoonselällä

Padasjoen Tuomastornit ja majesteettinen Iso-Tuomas nähtävyyksineen

Keskellä padasjokelaista harjua kököttää massiivinen tornirakennelma, joka nousee yli ympäröivien puiden latvojen ja tarjoaa upeita näkymiä kohti Päijänteen kansallispuistoa ja sen saarilabyrinttiä sekä ympäröiviä metsiä. Tämän 14 metrin korkuisen maisematornin nimi on Tuomastornit ja se on myös yksi Padasjoen mukavimmista luontokohteista. Kullasvuoren ulkoilualueella sijaitseva Padasjoen Tuomastornit on valmistunut vuonna 2013 ja se koostuu kahdesta tornista, … Jatka lukemista Padasjoen Tuomastornit ja majesteettinen Iso-Tuomas nähtävyyksineen

Espoon keskuspuiston Tikankierroksella kuljet ikivanhoilla metsäpoluilla

Espoon keskuspuiston 880 hehtaarin metsäalueesta löytyy kilometrikaupalla erilaisia reittejä ja polkuja, joita pitkin seikkailla. Ottaen huomioon Espoon keskuspuiston koon ja siellä risteilevien polkujen määrän, on hieman yllättävää, että keskuspuistossa on vain kaksi virallista (eli kaupungin ylläpitämää) luontopolkua. Tämä on mielestäni erikoista kun kyseessä on kuitenkin espoolaisittain merkittävä luontoalue, joka on monen (kasvavan) kaupunginosan ympäröimä. Näistä … Jatka lukemista Espoon keskuspuiston Tikankierroksella kuljet ikivanhoilla metsäpoluilla

Näyttävä Pirunpesä on Tiirismaan reittien kohokohtia

Kerroin aikaisemmin syksyisestä patikointiretkestämme Tiirismaan metsissä ja soilla. Yksi tuon patikointireissun vaikuttavimmista nähtävyyksistä oli metsien uumenista löytyvä massiivinen kalliohalkeama, joka tunnetaan paremmin nimellä Pirunpesä. Tiirismaan Pirunpesän kiviaines ja kallioperä on muodostunut noin 1850 miljoonaa vuotta sitten ja hioutunut lopulliseen muotoonsa viimeisen jääkauden loppuvaiheessa, vesimassojen puhdistaessa rotkossa olleen irtonaisen kiviaineksen ja vieden sen mukanaan kauemmaksi. Tiirismaan … Jatka lukemista Näyttävä Pirunpesä on Tiirismaan reittien kohokohtia

Tiirismaan patikointireitit: kallioita, suomaisemaa ja Etelä-Suomen korkein huippu

Viime viikonloppuna päädyimme ystäväporukassa suuntaamaan kohti Messilää ja Tiirismaan patikointireittejä, tavoitteenamme nauttia luonnosta ja ruskan väreistä. Alueelta löytyy paljon merkittyjä reittejä ja muitakin polkuja, joita yhdistelemällä voi helposti saada kasaan kymmenien kilometrien patikointikokonaisuuden. Meidän reittikokonaisuutemme koostui lopulta yhdistelmästä Messilän rinteitä, Tiirismaan kierrosta, erikoisia metsäreittejä sekä Suoreitin pitkospuisia polkuja. Lahden seudulla paljon luontokohteita ja reittejä Lahden … Jatka lukemista Tiirismaan patikointireitit: kallioita, suomaisemaa ja Etelä-Suomen korkein huippu

Havaintoja kesäiseltä linturetkeltä Suomenojan lintualtaille

Pääsin vihdoin vuosittaiselle vierailulleni Suomenojan lintualtaille. Tätä reissua olin suunnitellut loppukeväälle, jolloin aluetta ympäröivä luonto ei olisi vielä niin rehevää ja vehreää (mikä olisi mahdollistanut lintujen helpomman havainnoinnin) ja toisaalta alueella pesivä linnusto kilpailisi sopivasta kumppanista, antaen siten meille lintutarkkailijoille mukavasti katsottavaa, mutta erinäiset työ- ja perhe-elämän kiireet viivästyttivät tätä reissua noin kuukaudella. Nyt kun … Jatka lukemista Havaintoja kesäiseltä linturetkeltä Suomenojan lintualtaille

Nupurin lintutorni ja luontopolku Espoossa

Vapunaaton aamuna päätin suunnata kohti Nupurinjärveä, joka sijaitsee läntisessä Espoossa, Nupurin kaupunginosan ja Turunväylän välissä. Syy tähän visiittiin oli Nupurin lintutorni, jonka luin olevan kaunis ja visiitin arvoinen kohde – ja väitettiin sieltä löytyvät lintujakin. Lintutorni itsessään sijaitsee Nupurinjärven eteläisellä reunalla, rehevöityneen kosteikon keskellä. Sinne päästäkseen täytyy – tai jos ihan tarkkoja ollaan, saa – … Jatka lukemista Nupurin lintutorni ja luontopolku Espoossa

Vuoden viimeinen linturetki Lauttasaaren Kokkokalliolle

Tällä viikolla talvi on tehnyt tuloaan eteläisessä Suomessa lämpötilojen laskiessa loppuviikosta alle nollan. Saatiinpa täällä Espoossa myös ensimmäinen lumikerros, joka säilyi jopa yli vuorokauden, eli maisemat ovat olleet paikoin suorastaan talviset. Siinä missä kylmenevä sää ja muistutus tulevasta talvesta on saanut viimeiset kesärenkailla ajavat vaihtamaan autoihinsa nastarenkaita, on talvinen henkäys ollut myös oiva muistutus linnuille … Jatka lukemista Vuoden viimeinen linturetki Lauttasaaren Kokkokalliolle

Porkkalan luontopolut: Pampskatanin pisto

Porkkala, ja sen pitkälle mereen ulottuva Porkkalanniemi, on melkoinen luontohelmi eteläisellä rannikollamme. 156 hehtaarin alueella pääsee nauttimaan monipuolisesta luonnosta ja maisemista, sillä sinne mahtuu niin synkkää metsää, jylhiä kallioita kuin saaristolaishenkistä merimaisemaakin. Viime vuosikymmenien aikana Porkkalanniemestä on muotoutunut ahkerasti vierailtu retkeilykohde ja se on etenkin retkeilijöiden, lintubongareiden ja kalastajien suosiossa. Sodanjälkeinen miehitysaika on jättänyt Porkkalan … Jatka lukemista Porkkalan luontopolut: Pampskatanin pisto