Muistan lapsuudesta kylmiä ja lumirikkaita talvia, jolloin paksu jääkerros avasi uusia mahdollisuuksia liikkua, leikkiä ja harrastaa.
Jäällä liikuttiin mitä moninaisemmissa muodoissa. Kylminä talvina oli tavallista mennä luonnonjäälle luistelemaan, hiihtää jään päälle pakkautuneella hangella ja tehdä jääkävelyjä saarille tai rannoille, joihin kesäisin vaatisi venekuljetuksen. Olipa nuoruudessani myös jääratoja autoilijoille, säännöllisiä rallikilpailuja ja taidettiin ennen järjestää ravikilpailujakin ahkerasti jäällä.
Nykyään jää koetaan usein pelottavana pahana, hyisevään veteen upottavana painajaisena, vaikka parhaimmillaan, pitkän pakkasjakson seurauksena, jääkerros saattaa olla useista kymmenistä senteistä yli metriin. Ehkä urbaani elämä on vietellyt meidät kauas jäästä ja sen sielunelämästä, siinä missä olemme myös vieraantuneet luonnosta sen moninaisine ihmeineen.
Jäätiellä Porvoon Haikkoonselällä
Viime sunnuntaina pääsin verestämään lapsuuteni muistoja jäällä liikkumisesta, sillä Porvoon Haikkoonselälle oli kovien pakkasten seurauksena, aktiivisten paikallisten toimesta, aurattu mukavan pitkä ja leveä luonnonjäätie, jota retkiluistelijat ja kävelijät voivat käyttää. Tämä jäärata kulkee Haikon venesatamasta Kokonniemen kulmille, eli lähestulkoon Porvoon keskustaan saakka. Kokonaisuudessaan matkaa olisi siten yhteen suuntaan lähes kymmenen kilometriä.

Suuntasimme Haikkoonselän jääradalle kolmen perheen voimin vaimoni siskon kutsusta. Kun kokoonnuimme aamulla Haikon venesatamassa, oli meitä vastassa pilvinen merimaisema ja navakasti kasvoihin pureutuva tuuli. Venesataman parkkipaikalta näki kuitenkin jo vilaukselta jäätien, joka houkutteli kovasti uhmaamaan purevaa merituulta.
Jäätien alkuun päästessäni oli ilo huomata, että jään pinta oli hyvin tasainen ja sileä — ikään kuin se olisi siloteltu jäähallia kiertävällä jäänhoitokoneella. Tässä tapauksessa luonto oli kuitenkin hoitanut pohjatyön ja saimme nauttia kauniista luonnonjäästä.


Haikkoonselällä tuuli melkoisesti ja se vahvisti pakkassäätä aika lailla. Avoin selkä on tuulen osalta armoton, sillä suojaa ei ole, mutta onneksi tuuli tuli sivusuunnasta. Onneksemme tuulen vaikutus heikkeni suunnilleen Haikon kartanon tienoilla ja toisaalta reipas kävely piti myös meistä jokaisen lämpöisenä.
Seurana retkiluistelijoita ja lintuja
Teimme jäällä yhteensä noin tunnin lenkin, mikä on sopiva aika varsinkin pienille lapsille pakkasessa. Tässä ajassa pääsimme Haikon kartanon ja Hamarinrannan välimaastoon, mutta paljon jäi vielä jäätietä kokematta.


Matkallamme kohtasimme kourallisen verran retkiluistelijoita, joita varmaankin olisi ollut päivemmällä enemmän liikkeellä. Nyt seuranamme olivat lähinnä kymmenet naakat ja korpit sekä muutama näyttävästi liihotteleva merikotka, jotka kilpailivat paikallisten kalastajien jättämistä ylijäämäkaloista jäätien viereisillä verkkojennostopaikoilla. Harmi, että olin jättänyt kotiin lintukuvaamiseen paremmin soveltuvan objektiivini, sillä ihan joka päivä ei minulle aukea tilaisuutta kuvata kotkia.
Jääkävely oli kokonaisuudessaan hieno kokemus, joka palautti myös mukavia muistoja lapsuuden talvista. Ja onnistuneen aamupäivän kruunasi vielä anopin tarjoama siskonmakkarakeitto, joka maistui meille kaikille raikkaan ulkoilun jälkeen.
Talvisin terveisin, Antti
Jää koetaan pelottavana todennäköisesti uutisten takia, joissa säännöllisesti ihmisiä hukkuu, kun ovat menneet ”heikoille jäille”. Vaikka en retkiluistellut olekaan, niin pilkkinyt olen, varsinkin aikoinaan, paljon.
TykkääTykkää
Näinhän se on. Heikoista jäistä on varoitettu jo vuosikymmeniä, mutta valitettavasti hukkumisia on edelleen.
TykkääTykkää
Ei minusta ikinä ollut jään päälle menijäksi. En pysty laittamaan siihen, että merenpinta kestä painoni. Tiedän, että pelkoni on usein turhaa, mutten voi asialle mitään.
TykkääTykkää
Ymmärrän kyllä täysin!
TykkääTykkää