Kerroin aikaisemmin syksyisestä patikointiretkestämme Tiirismaan metsissä ja soilla. Yksi tuon patikointireissun vaikuttavimmista nähtävyyksistä oli metsien uumenista löytyvä massiivinen kalliohalkeama, joka tunnetaan paremmin nimellä Pirunpesä.
Tiirismaan Pirunpesän kiviaines ja kallioperä on muodostunut noin 1850 miljoonaa vuotta sitten ja hioutunut lopulliseen muotoonsa viimeisen jääkauden loppuvaiheessa, vesimassojen puhdistaessa rotkossa olleen irtonaisen kiviaineksen ja vieden sen mukanaan kauemmaksi. Tiirismaan kallioalue ja kvartsiitista koostuva kallioperä on todettu valtakunnallisesti erittäin arvokkaaksi.
Alue on ollut suosittu retkikohde ja nähtävyys jo 1800-luvulta asti, osittain helpon pääsyn ansiosta mutta varmasti myös näyttävyytensä ansiosta. Alueelle saavuttaessa onkin vaikea olla loksauttamatta suutaan auki ihmetyksestä.
Helposti saavutettavissa
Tiirismaan Pirunpesä sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Messilän laskettelukeskuksesta (oikeastaan aivan Messilän golf-ratojen kyljessä) ja se on hyvien ja selkeästi merkittyjen polkujen päässä, helposti saavutettavissa. Autoilevat retkeilijät voivat jättää autonsa joko Messilän laskettelukeskuksen parkkipaikoille (kuten me teimme) tai Arvi Hauvosentiellä sijaitsevalle pienemmälle parkkipaikalle.
Molemmista lähtöpaikoista pääsee Tiirismaan kierros -reitille, joka vie kulkijansa kohti Pirunpesää ja jo 1970-luvulla perustettua luonnonsuojelualuetta. Pirunpesän luonnonsuojelualue on useita kymmeniä hehtaareja laaja, joten mistään pienestä kalliomuodostelmasta ei ole kyse – päinvastoin. Pirunpesän kallioilla on korkeutta parhaimmillaan 20 metriä ja leveyttäkin löytyy lähes koripalloilijan pituuden verran.
Laajuuden huomaa vasta ylhäältä
Pirunpesän edessä olevan lammen ympäriltä katsottuna ei oikein pysty hahmottamaan kalliomuodostelman laajuutta. Nähdäkseen koko komeuden, täytyy kiivetä kallioiden laelle vieviä polkuja pitkin. Ja näin mekin teimme, sillä halusimme tutustua tähän kiehtovaan Pirunpesään hieman tarkemmin.
Kallion laelle kulkee selkeä reitti, joka on kylläkin kohtalaisen jyrkkä. Kapuaminen on kuitenkin vaivan arvoista, sillä Pirunpesän laella pystyy tutustumaan samalla myös kallioperän ihmeellisyyksiin sekä kiehtovaan kivenlohkareeseen, joka on jumiutunut keskelle rotkoa.
Halkeaman reunaa seuraillessa huomaa sen mitat: korkeimmalla kohdalla suorastaan huimaa ja halkeaman päätä etsiessä saa kävellä yllättävän pitkälle. Kvartsiittia tutkiessa huomaa myös sen kovuuden: vuosimiljoonat eivät ole saanet sitä juurikaan rapistumaan, vaan osa kivistä on edelleen lähes yhtä teräviä kuin partaterät.
Kannattaa muuten pitää mielessä, että alueen kiviä ei saa siirtää tai viedä mukanaan. Alue halutaan säilyttää mahdollisimman muuttumattomana tuleville tutkija- ja patikoijasukupolville.
Kauniita luontokohteita, jotka täytyy kokea paikan päällä
Kuvat eivät tee Pirunpesän kaltaiselle luontokohteelle oikeutta ja sen sain itsekin huomata kameran otoksia tihrustellessani. Korkeuserot ja kontrastit näyttävät aina hieman latteilta kuvissa, joten suosittelenkin vierailemaan paikan päällä ihailemassa Pirunpesää, sen upeata rotkoa ja kallioperää.
Vierailu Pirunpesällä on helppoa juuri hyväkuntoisen polun ja lyhyen parkkipaikkaetäisyyden ansiosta. Uskon, että se sopii myös lapsiperheille, sillä kuka lapsi ei tykkäisi kallioista ja metsäseikkailusta.
Minun luontokohdelistallani Pirunpesä oli ehtinyt olla jo tovin ja olenkin tyytyväinen, että pääsin siellä vihdoin vierailemaan – varsinkin kun kohde oli mielestäni erittäin näyttävä.
Patikointiterveisin, Antti
P.S. Voit tutustua Tiirismaan Pirunpesään tarkemmin Lahden seudun luonto -palvelun sivulla, jossa kerrotaan mm. kattavasti alueen historiasta, puustosta ja kasvustosta.
P.P.S. Suomesta löytyy muuten useampikin pirunpesä. Näyttävin näistä Tiirismaan Pirunpesän sisarpesistä sijaitsee Ylivallin kylässä Kurikassa, joka on varmasti visiitin arvoinen kohde! Muita Pirunpesiä on myös mm. Turussa, Kangasalassa ja Porissa.