Kolin kansallismaisema on koettava kerran elämässä

Jotkut maisemat kasvavat myyttisiin mittasuhteisiin. Ne antavat taiteilijoille ja päättäjille inspiraatiota sekä tarjoavat tavallisille pulliaisillekin elämää suurempia luontokokemuksia. Kolin kansallismaisema Ukko-Kolin huipulla on se tunnetuin Suomen maisemista ja se onkin valittu monissa äänestyksissä suomalaisten suosikkimaisemaksi. Hävettää myöntää, mutta minulta tämä maisema oli jäänyt kokematta, kunnes päätin kunnioittaa Kolin vaaraa osana kesän road trip -matkaani. Älä … Jatka lukemista Kolin kansallismaisema on koettava kerran elämässä

Yö Valamon munkkiluostarissa

Olin jo jonkin aikaa miettinyt reissua Valamon munkkiluostariin mutta sopivaa ajankohtaa ei tuntunut koskaan löytyvän. Nyt kesälomalla siihen tuli hyvä syy road trip -reittini kulkiessa hyvin läheltä Valamoa. Niinpä päätin poiketa Valamon luostariin ex tempore -hengessä ajatuksenani kiertää aluetta ja rauhoittua luostarin kiireettömässä ilmapiirissä. Onnekseni sain luostarista majapaikan yhdeksi yöksi, jolloin ehdin keskittyä luostarialueen tarjontaan … Jatka lukemista Yö Valamon munkkiluostarissa

Helsingin saaret: ensivisiitti Isosaareen

Isosaaren ympärillä on ollut mukavasti pöhinää viime vuosina. Yli sata vuotta sotilaskäytössä ollut saari avautui yleisölle vasta tämän vuoden kesäkuussa, joten kyseessä on kiehtova tulokas Helsingin nähtävyyksien joukossa. Kuten niin moni muukin, myös minä halusin tehdä ensivisiittini tähän ulkosaariston helmeen. Puolessa tunnissa perille Isosaari sijaitsee Helsingin ulkosaaristossa ja sinne pääsee kätevästi lautalla Kauppatorin laiturilta (ellei … Jatka lukemista Helsingin saaret: ensivisiitti Isosaareen

Video: karhunpentujen elämää

Menetin sydämeni karhuille tänä juhannuksena, jolloin pääsin kuvaamaan metsän valtiaita yön yli kestäneellä karhunkuvausreissulla (lue reissusta lisää tästä). Vaikka kaikki kuvausreissulla näkemäni  karhujen toiminta olikin kiehtovaa, kaikkein lähtemättömimmän vaikutuksen tekivät pienet karhunpennut, joiden leikkiä, painimista ja puihin kiipeilyä olisi voinut seurata päiväkaupalla. Kojumme ympäristössä pyöri yksi kolmen karhunpennun pentue ja kaksi kahden pennun pentuetta. Lisäksi … Jatka lukemista Video: karhunpentujen elämää

Kivesvaaran huipulla sijaitseva Jättiläisenmaa on ihmeitä täynnä

Suomessa on paljon paikkoja, joita on siunattu erikoisilla nimillä. Yksi näistä paikkakunnista on nimeltään Kivesvaara, joka sijaitsee Paltamon kunnassa, Kainuussa. Päädyimme vaimoni kanssa Kivesvaaraan matkallamme kohti juhannusyön yli kestävää karhunkuvaussafaria (lue karhunkatselu- ja kuvausreissustamme tästä). Tavoitteenamme oli kerätä voimia Kivesvaaran Jättiläisenmaassa, jossa yövyimme juhannusaaton ja juhannuksen välisen yön. Kivesvaara on karu ja kaunis, noin kolmensadan metrin … Jatka lukemista Kivesvaaran huipulla sijaitseva Jättiläisenmaa on ihmeitä täynnä

Yö karhuja kuvaamassa

Miltä tuntuu katsoa yli 200-kiloista karhua silmästä silmään, vain muutaman metrin päästä? Vietin juhannusviikonloppuna yhden yön puisessa kojussa, toiveenani päästä näkemään metsiemme valtias luonnollisessa ympäristössään. Buukkasimme vaimoni kanssa karhunkatselun Suomen ehkä parhaasta paikasta, Suomussalmen kunnassa sijaitsevasta Martinselkosen eräkeskuksesta. Kokemuksesta tuli yksi elämäni vaikuttavimmista. Karhu on Suomen kansalliseläin ja myyttisetkin mittasuhteet saavuttanut metsien valtias. Se on … Jatka lukemista Yö karhuja kuvaamassa

Suppailua Seurasaarenselällä HelsinkiSUP:in laudoilla

Kävin viikonloppuna testaamassa HelsinkiSUP-nimisen paikan SUP-tarjontaa Meilahden ja Töölön vesistöissä. Vaikka omistankin oman SUP-laudan, on silloin tällöin kiva käydä vuokramestoissa kokeilemassa eri lautamerkkejä ja malleja. HelsinkiSUPin vuokrapiste on ollut samassa paikassa jo neljä vuotta, joten kyseessä on SUP-vuokrauksen konkari. Asemapaikka on Töölössä Toivo Kuulan puistossa, ravintola Mestaritallin kupeessa (Merikannontie 2) ja lautavalikoimassa on Bic SUP … Jatka lukemista Suppailua Seurasaarenselällä HelsinkiSUP:in laudoilla

Ensimmäinen kerta SUP-joogaa

Kokeilin eilen SUP-joogaa ensimmäisen kerran elämässäni ja täytyy myöntää, että se oli todella hauskaa! Eilinen oli viikon sisällä jo toinen kerta TwentyKnotsin surffishäckillä ja Laajalahden vesillä (tsekkaa viikon takaisia suppailutunnelmia tästä). Tällä kertaa olimme tulleet paikan päälle työpaikan jengillä tiimipäivän merkeissä ja perussuppailun sijaan kokeilimme miten jooga onnistuu SUP-laudan päällä. Sopii ensikertalaiselle Olen itse harrastanut … Jatka lukemista Ensimmäinen kerta SUP-joogaa

TwentyKnots 5 vuotta ja SUP-testissä Fanatic-laudat

Eilen sain hyvän syyn käydä testaamassa Fanaticin SUP-lautoja: Kalastajatorpan rento SUP-firma TwentyKnots juhlisti viisivuotista taivaltaan suppailun ja purjelautailun parissa synttärimeiningein. TwentyKnots on SUP-alalla konkari ja yritys onkin tarjonnut SUP-lautojen vuokrausta sekä erilaisia retkiä ja toimintaa jo viiden vuoden ajan. Synttäreitä juhlittiin siis eilen sunnuntaina ja juhlan kunniaksi SUP- ja purjelaudat sai vuokrattua puoleen hintaan. Niinpä … Jatka lukemista TwentyKnots 5 vuotta ja SUP-testissä Fanatic-laudat

Maahisenkierros ja Meerlammen lippaluola Nuuksiossa

Nuuksion kansallispuistoon on aina yhtä mukava mennä. Edellinen Nuuksion päiväpatikointini suuntautui Haukkalammen alueelle (tsekkaa Korpinkierroksesta tarkemmin tästä), joten tällä kertaa oli tavoitteena koluta maastoja idempänä. Mukaan päiväpatikoinnille lähti hyvä ystäväni Jari ja kohteeksi valikoitui lopulta Pitkäjärven suuntaisesti kulkeva Maahisenkierros ja Meerlammen ympäristö, jossa tavoitteenamme oli pistäytyä ihailemassa lammen lähellä sijaitsevaa lippaluolaa ja siirtolohkareita. Bussilla perille Kuten edellisellä … Jatka lukemista Maahisenkierros ja Meerlammen lippaluola Nuuksiossa