Heinolan lintuhoitolan kainalossa, entisen linja-autoaseman parkkipaikalla, sijaitsee kohtalaisen tuore liikennepuisto, jossa perheen pienimmät pääsevät opettelemaan arvokkaita liikennesääntöjä ja kokeilemaan liikennetaitojaan erilaisilla kulkuvälineillä.
Vuonna 2021 avatussa Heinolan liikennepuistossa saa ilmaiseksi käyttöönsä polkuautoja sekä potkulautoja ja -pyöriä. Heinolan kaupungin ylläpitämä perhekohde tarjoaa myös monenlaista muuta tekemistä kesäpäivän ratoksi, jos liikennepuistossa kruisailua on jo harrastettu tarpeeksi.
Läheisyydessä monta perheystävällistä kohdetta
Liikennepuisto on osa laajempaa kokonaisuutta, eli Perhepuisto Bongaria, johon kuuluu liikuntapuiston lisäksi arvostettu lintuhoitola (lintuhoitolasta tarkemmin tässä postauksessa) sekä pumptrack-rata (tällä radalla ajaakseen tulee ottaa oma pyörä, skootti, skeittilauta tai vastaava mukaan).
Ratakadun toisella puolella on Dorkin puisto (vierailustamme tarkemmin täällä), jonka taideteokset tuskin jättävät ketään kylmäksi. Dorkin puistosta noin 500 metrin päässä on taasen maankuulu Harjupaviljonki, jonka vohveleita tiedetään presidentti Niinistönkin kehuneen.
Näissä kaikissa olemme perheeni kanssa vierailleet kohtalaisen säännöllisesti ja ne muodostavat oivan syyn vierailla Heinolassa usein, etenkin leppoisina kesäpäivinä.
Lasten kokemuksia liikennepuistosta
Aurinkoisina kesäpäivinä liikennepuistossa on kuhinaa. Polkuautoja ajavat eri-ikäiset lapset, mutta myös aikuiset pääsevät ohjaamaan melkoisen tyylikkäitä menopelejä. Polkuautoja on rivissä useita ja erilaisia malleja ja kokojakin on tarjolla, joten eri-ikäiset lapset voivat valita menovauhtiinsa ja taitoihinsa sopivan kulkuvälineen.
Tämän kesän vierailu oli minulle toinen, sillä kävimme lasteni kanssa Heinolan liikennepuistossa jo viime kesänä. Tänä kesänä suuntasin Perhepuisto Bongariaan esikoistyttäreni ja kummipoikani kanssa, nuorimmaisen nauttiessa päivittäisistä kauneusunistaan mökillä.
Liikennepuiston sisäänkäyntiin saapuessa otti henkilökunta meidät mukavasti vastaan ja ohjasi sopivien kulkuvälineiden pariin sekä radan toimintaan. Liikennesäännöt on hyvä kerrata lapsille muutamaan kertaan, jotta vältytään kolareilta. Liikennepuistossa on kuitenkin hyvin tilaa ja toisaalta aikuiset voivat kulkea vieressä. Aika pian lapset oppivat kuitenkin kruisailemaan radalla.
Jos liikennepuisto ujostuttaa niin aina voi poiketa viereiseen kahvilaan jäätelölle tai suunnata kahvilan toisella puolella olevalle pumptrack-radalle. Tänä vuonna itse asiassa juuri pumptrack-rata oli se lapsia eniten kiinnostava kohde, sillä radalla taiteilleet vanhemmat lapset saivat meidän jälkikasvumme liimautumaan radan varteen ja ihmettelemään potkulaudoilla tehtyjä temppuja.
Uusi vakiopaikka lapsille
Heinolan liikennepuistosta näyttäisi tulleen vakiopaikka lapsillemme ja siellä tulemme vierailemaan varmasti muutaman kerran kesässä, kuten myös muissakin Perhepuisto Bongarin kohteissa.
Mielestäni on hieno idea kasata lapsiperheille sopivia palveluita Perhepuisto Bongarin yhteyteen ja ymmärtääkseni alueelle on suunniteltu myös lisää toimintaa (mm. perhospuisto). Perhepuistoa halutaan ymmärtääkseni kehittää yhteistyössä asukkaiden kanssa, mikä tekee perhepuistosta asukkaiden näköisen ja tuntuisen, eli aidosti kiinnostavan. Uutta toimintaa odotellessa me aiomme jatkaa niin liikennepuistosta kuin muistakin perhepalveluista nauttimisesta.
Lomaterveisin, Antti
P.S. Heinolan liikennepuiston tarkka osoite on A. F. Airon katu 5 ja läheisyydestä löytyy monia pysäköintimahdollisuuksia autolla saapuville mökkiläisille. Oman pyöräilykypärän käyttö on sallittua ja suotavaakin jos/kun säädöt ovat siinä jo kohdallaan.
Tämähän kuulostaa todella kivalta paikalta, enpä ollut tästä kuullut, vaikka lähellä asutaankin. Pitääpä vinkata paikasta myös eteenpäin.
TykkääLiked by 1 henkilö
Heinolassa on kyllä paljon mukavaa tekemistä 😊
TykkääTykkää