Suomessa loukkaantuu vuosittain lukematon määrä luonnonvaraisia lintuja niiden törmätessä sähköjohtoihin, rakennuksiin ja meidän ihmisten ajamiin kulkuneuvoihin – tai yksinkertaisesti vain ilkivallan seurauksena. Moni näistä linnuista jää ilman hoitoa, mutta osa onnekkaista päätyy erilaisiin lintuhoitoloihin, kuten Heinolan Lintutarhaan, joka saa vuosittain hoidettavakseen muutama sata lintua.
Lintuhoitoloissa loukkaantuneet linnut pyritään saamaan takaisin lentokuntoon, jotta ne voitaisiin päästää takaisin luontoon omaan elinympäristöönsä. Siten nämä hoitolat ovat erittäin arvokkaita laitoksia linnuille.
Arvokasta työtä suositussa vierailukohteessa
Heinolan Lintutarha on yksi kaupunkinsa suosituimpia nähtävyyksiä, ja siellä vieraileekin yli 100 000 vierasta vuosittain. Lintutarha pitää ovensa auki kävijöille lähes päivittäin ja päästää siten vierailijat tutustumaan kiehtoviin lintuihin, mutta toisaalta antaa myös oppia luonnon ja lintujen suojelusta.

Vuonna 1963 perustetussa Lintutarhassa hoidetaan luonnonvaraisten lintujen lisäksi myös trooppisia – ja siten myös hyvin eksoottisia – lintuja, joihin kuuluu mm. jauhoamatsoni Mr. James, iloisesti poseeraava valkokakadu Kaija sekä näyttävät ara-kaverukset Goljat ja Kati. Hoidettavista luonnonvaraisista linnuista saadaan palautettua luontoon n. 30-40 %, eksoottisten hoidokkien jäädessä viihdyttämään lintutarhan vierailijoita.
Vuosikymmenten aikana lintutarha on laajentunut ja se koostuukin nyt viidestä erilaisesta rakennuksesta, joissa lintuja hoidetaan tai asutetaan. Vuonna 1997 kunnostetussa rakennuksessa järjestetään myös näyttelyitä, joissa voi tutustua tarkemmin erilaisiin lintu- ja eläinlajeihin, hoitotoimiin tai vain ihailla kauniita luontokuvia.
Nähtävillä monia erilaisia lintulajeja
Minun edellisestä vierailustani Heinolan Lintutarhaan oli ehtinyt vierähtää lähes 30 vuotta, joten oli aika uudistaa visiitti sekä katsastaa miten lintutarha on vuosikymmenten aikana muuttunut. Päätimme suunnata lintutarhaan koko perheen voimin päiväretken merkeissä, jotta myös tyttäreni saisi ihastella rauhassa erilaisia lintulajeja, joita lintutarhassa olisi nähtävillä valtavasti.
Lintutarhavierailumme aikana saisin myös hyvää oppia uuden harrastukseni, eli lintujen tarkkailun, osalta, sillä parantaisihan lintujen katselu lähietäisyydeltä ja erilaisten lauluäänien kuuntelu tulevien linturetkieni tunnistustarkkuutta.



Vierailumme aikana lintutarha oli lievässä remontissa ja lintutalojen sisätilat olivat koronan jälkiaallossa vielä suljettuina. Siten emme päässeet ihailemaan kaikkia lajeja, mutta onneksi katseltavissa oli kuitenkin monta upeaa lintua. Minuun suurimman vaikutuksen tekivät petolintutarha ja sen haukka-asukit (kuusi kaunista mehiläishaukkaa sekä omassa oloissaan viihtyvä siipirikkoinen tuulihaukka), upeat sääkset sekä kauniin ylväs kurki harmaahaikarakaverinsa kera. Tyttäreeni suurimman vaikutuksen teki näyttelytilassa olevat täytetyt eläimet, joita katsellessa kuului ihastuksen kiljahduksia jatkuvasti.




Jotenkin surulliselta tuntui kuitenkin katsella pienessä tilassa olevia petolintuja, joiden kuuluisi liitää vapaina ja terveinä ilmoja pitkin. Nyt nämä lentotaiturit lähinnä muistuttivat meitä toisella puolella verkkoa olevia ihmisiä elinympäristöjensä herkkyydestä: luonto kuuluu ensisijaisesti eläimille, joiden koti siellä sijaitsee.
Rahallinen tuki tärkeätä
Heinolan Lintutarha tekee erittäin tärkeätä työtä auttaessaan loukkaantuneita lintuja ja toisaalta jakaessaan lintutietoutta kävijöilleen. Lintutarhan toiminta on kuitenkin ollut vaakalaudalla taloudellisten syiden takia, mutta ilmeisesti nyt tilanne on vakaampi.
Lintutarhan sisäänpääsy on maksuton, joten saadakseen tuloja hoitotoimintaan sekä tilojen kunnossapitoon, tarvitsee lintutarha monenmoisia tulonlähteitä (Heinolan kaupunki ja valtio ovat pääosassa rahoittajina). Jokainen roponen kuitenkin auttaa lintutarhan toimintaa, joten myös sinä, arvon lukija, voit auttaa.
Lintutarhan toimintaa voi tukea jäsenmaksulla tai ostamalla tuotteita lintutarhan kioskista ja lähialueen liikkeistä (lue tukitoiminnasta tarkemmin tästä). Minä päätin tarhavisiitin jälkeen liittyä Heinolan Lintutarhan Ystävät ry:n jäseneksi ja tukea toimintaa vuosittaisella jäsenmaksulla.
Heinola-terveisin, Antti
P.S. Linnut ovat kauniita ja arvokkaita eläimiä. Pidetään huoli, että niillä on hyvä mahdollisuus elää elämäänsä luonnollisessa elinympäristössään, ilman häiriöitä ja ihmisten aiheuttamia vaaratekijöitä. Näin myös me ja etenkin meidän jälkeemme elävät sukupolvet voimme nauttia niiden tarkkailusta tulevaisuudessakin.