Eilen Lystimäessä nostettiin virtuaalinen lippu salkoon ja hörpittiin tavallista enemmän kahvia isänpäivän kunniaksi. Minun isäelämässäni eilinen oli toinen isänpäiväetappi ja olikin taas ilo juhlistaa elämää pienen tyttären isänä. Samalla eilinen päivä toi mieleeni muistoja edellisestä isänpäivästä sekä ajasta, jota olen saanut viettää tyttäreni kanssa (lue viime vuoden isänpäiväkokemuksista tästä).
Tänä vuonna vietin siis toista isänpäivää isänä ja vuosi on ollut hyvin erilainen ensimmäiseen vuoteen verrattuna. Tyttäreni siirryttyä vauvavaiheesta taaperovaiheeseen (ja samalla konttausvaiheesta suoraan juoksuvaiheeseen), on myös hänen vauhtinsa ja vuorovaikutustaitonsa kasvaneet. Enää isä ei ole pelkkä statisti, vaan lähes yhdenvertainen äidin kanssa. Se on tarkoittanut käytännössä sitä, että olemme vaimoni kanssa jakaneet tyttäremme hoito- ja nukutusvastuun, mutta samalla myös leikkimis- ja hellimisvastuu on jakautunut tasaisesti molemmille vanhemmille.
Leikkimistä ja hassuttelua aamusta iltaan, ja miksei koko yönkin
Leikkimis- ja hellimisvastuu on juuri mielestäni se paras asia isänä olemisessa. Yhteisten leikki- ja hassutteluhetkien kautta suhde tyttäreeni syvenee ja olemmekin keksineet jo monta hyvää leikkiä sekä ns. ”omaa juttua”, jotka ovat minun ja tyttäreni välisiä. Hassuttelu ja raikuva käkätys on tullut kodissamme tutuksi (onneksi emme muuten asu enää kerrostalossa, sillä äänenkäytön perusteella tulisi varmaankin häätö), mutta ei tunneskaalan toistakaan ääripäätä ole unohdettu.
Noin kaksivuotias lapsi tuntuu jo kokeilevan rajoja sen suhteen mitä saa ja voi tehdä, eikä niissä kokeiluissa aina vältytä itkulta ja hammasten kiristelyltä. Tämän myötä koko perhe saa oppia erilaisista tunteista, mikä mielestäni on ihan hyvää harjoitusta myös meille aikuisille. Rajojen kokeilu on toteutunut myös nukkumaan mennessä, jolloin tyttäreni ei raaskisi millään nukahtaa, vaan haluaisi jatkaa leikkimistä sängyssään koko yön yli. Näissä hetkissä huomaa selkeitten, miten tyttäreni on muuttunut viimeisen vuoden aikana: oma tahto alkaa selvästi muotoutua.
Onneksi halailu ja helliminen ovat myös tulleet osaksi tyttäreni käytöstä, ja spontaani halaus on kyllä isän sydämen sulattava temppu. Ja tämä toteutui myös monta kertaa isänpäivän aikana tyttäreni hyökätessä syliini.
Taaperotaidetta ja leppoisia tunnelmia isänpäivältä
Tämä isänpäivä alkoi mukavasti pitkillä unilla. Minun ja vaimoni iloksi tyttäremme nukkuu tällä hetkellä 11-tuntisia unia (pois lukien tietysti juuri tämä yö, josta tuli ”vain” 10-tuntinen), joten se tarkoittaa myös meille vanhemmille omaa aikaa ja leppoisia yöunia. Takana ovat onneksi yöheräämiset ja pätkittäiset unet. Olin siis aamulla virkeä ja valmis isänpäivän rientoihin.
Tyttäreni pitää myös lauluista ja laulamisesta ja se olikin ensimmäisenä vuorossa aamuherätyksen jälkeen. Pienen äänenavauksen jälkeen ilmoille kajahti ”Pappa sover”-kappale ”Karhu nukkuu”-biisin melodialla. Sulosävelten kaikuessa makuuhuoneen seinistä, sain samalla ihailla tyttäreni tarhassa tekemää hienoa isänpäivälahjaa, eli taiteellista isänpäiväkorttia.
Isänpäiväaamupalan jälkeen loppupäivä menikin sitten leppoisissa sunnuntaitunnelmissa kevyen ulkoilun, sukuloinnin sekä monen hauskan leikin kera.
Tämä isänpäivä oli vähemmän tunteellinen, verrattuna edellisen vuoden ensimmäiseen isänpäivääni. Isyydestä on tullut jo luonteva osa omaa persoonaani ja toisaalta suhde tyttäreeni on syventynyt tasolle, jossa koen aidosti olevani rakastettu isä. Tulevat isävuodet osoittavat muuttuuko isänpäiväkokemus vuosien varrella. Ehkä tätä pitäisi kysyä omalta isältäni, joka elää tällä hetkellä mukavaa isoisävaihetta.
Oikein hyvää isänpäivää kaikille isille, isoisille, isien lapsille ja muille läheisille. Toivottavasti isänpäivän vietto sujui mukavasti ja isät ovat saaneet viettää laatuaikaa lastensa ja läheistensä parissa. Ja kiitos rakkaalle vaimolleni hienon isänpäivän järjestelyistä sekä luonnollisesti ihanasta tyttärestä.
Isänpäiväterveisin, Antti
Ajatusmatkalla 