Ensimmäinen pyöräretki Hamax Outback -pyöräkärryn kanssa

Ahh, tätä vapauden tunnetta ja virkistävää tuulenvirettä kasvoillani kun saan viilettää pyörälläni pitkin Espoon keskuspuiston tyhjiä polkuja! Vaikka reidet huutavat hoosiannaa ja ylämäkipyöräily tuntuu ylitsepääsemättömältä pyöräkärryä vetäessä, on kasvoilleni jämähtänyt hassu hymy, jollaisen näkee usein lenkkipolulla vastaan tulevalla kuntoilijalla.

Ensimmäiset pyörälenkit noin vuoden tauon jälkeen nostavat hyvän fiiliksen ja euforian tunteen pintaan. Syy pyöräilyfiilistelyyni on tuore pyöräkärry, jonka kera olen saanut kruisailla pyörälläni pitkin pyöräteitä ja metsäreittejä tytärtäni kuljetellen (edellisessä postauksessani pyöräkärryn hankinnasta ja valintakriteereistä).

Pyöräkärryn testausta

Saimme perheeseemme Hamax Outback -pyöräkärryn reilu viikko sitten ja täytyy myöntää, että pyöräkärryn koottuani olin melkoisen innoissani sen testaamisesta ja käytöstä. Ehdinkin testata kärryä pikaisesti heti hankinnan jälkeen, sillä halusin varmistaa, että pyöräkärry on kunnossa ja kiinnikkeet pitävät sekä kokeilla minkälaisella kääntösäteellä kärryn kanssa voi kääntyä. Tuota pikkulenkkiä en kuitenkaan laske viralliseksi testiksi, sillä tyttäreni ei ollut kyydissä ja toisaalta se oli etäisyydeltään vain muutama sata metriä.

Teimme pian myös toisen, noin neljän kilometrin mittaisen, lyhyen lenkin vaimoni ja tyttäreni kanssa, jolla testasimme pyöräkärryn kulkua koko perheen voimin. Vaimoni seurasi pyöräni perässä, tarkkaillen miten pyöräkärry kulkee ja kuinka pieni matkustaja viihtyy kyydissä. Tällä lyhyellä pyrähdyksellä en kuitenkaan saanut sammutettua innostustani täysin, sillä halusin päästä kunnon kruisailulle, jolla testaisin pyöräilyä mäkisessä maastossa ja pidemmällä lenkillä.

Vihdoin koitti hetki, jolloin sain tuntea reisieni hapottavan, hikeni virtaavan ja kilometrien kertyvän mukavaa vauhtia. Olin nimittäin hetkeä aikaisemmin polkaissut pyöräni liikkeelle kotipihastamme, ajatuksena kiertää Espoon keskuspuiston metsäreittejä ja testata pyöräkärryä tositoimissa.

Pyöräkärryajelun kokemuksia

Ennen pyöräkärryn käyttökokemuksia, muutama sana pyöräkärryn kiinnittämisestä polkupyörään, sillä se on nimittäin hyvin helppoa. Ennen ensimmäistä käyttöä polkupyörän takapyörän akseliin kiinnitetään pieni vastakappale, johon pyöräkärryn aisa saadaan kiinnitettyä (ehkä noin muutaman minuutin työ). Itse kiinnitysoperaatio (pyöräkärryn kiinnittäminen polkupyörään) kestää vain joitain sekunteja, sillä aisa kiinnittyy vastakappaleeseensa kätevästi sokalla, ja kiinnitys viimeistellään turvaremmillä.

Pyöräkärryn kiinnitys tuntuu todella tukevalta ja varmalta, eikä pyöräkärryn kera pyöräily mielestäni muuta pyöräilykokemusta mitenkään radikaalisti. Selkeimmät erot ovat luonnollisesti ylimääräinen paino, joka muuttaa polkemisen jonkin verran raskaammaksi, ja muutos keskittymisessä. Ruoditaanpa tässä ensiksi fyysisiä kokemuksia ja jätetään psykologinen puoli loppuun.

Niin, pyöräilyn raskaus. Se on ensimmäinen tunne kärryajelulla. Hankkimamme kahdenistuttava Hamax Outback painaa noin 20 kiloa ja siihen luonnollisesti tulee vielä päälle reilun kymmenen kilon painoinen tyttäreni (sekä mahdolliset matkatavarat). Ylimääräistä painoa tuli siis yhtäkkiä yli 30 kiloa aikaisempaan verrattuna. Tämän tuntee varsinkin ylämäissä, joiden polkeminen on yllättävän raskasta ja taluttamaan joutuu suht loivillakin osuuksilla, ellei alkuvauhtia ole. Minun tapauksessani yksivaihteinen pyörä tuo tähän luonnollisesti vaikeuskerrointa.

Seisten polkeminen on pyöräkärryn kanssa toisaalta myös vaikeampaa, sillä kärryn paino saa pyörän nykimään jokaisella seisoma-asennossa tehdyllä polkaisulla. Tämä ei varmaankaan tunnu hyvältä pyöräkärryssä matkaavalle, mutta onneksi vetoaisassa oleva jousitus pehmentää nykäisyjä. Hirveän nykivää ajoa en kuitenkaan suosittele, vaan varsinkin ylämäet kannattaa hoitaa kevyemmällä vaihteella tai kävellen.

Töyssyt, kanttarit ja kuopat olivat ensimmäisenä mielessäni kun mietin tyttäreni matkustusmukavuutta: ne kun saattavat pahimmillaan pomputtaa kyytiläistä hyvinkin ikävästi. Hankkimamme malli on onneksi jousitettu (pyörät ja vetoaisa) ja perusmaasto kuoppineen sekä mataline töyssyineen ei pahemmin haittaa. Maastossa ei kannata kuitenkaan ajaa täysillä, sillä yllättäviä kuoppia tai uria voi tulla vastaan ja nämä voivat aiheuttaa vaaratilanteita.

Omilla pyöräkärryajoillani opin, että kanttarit kannattaa ottaa todella varovaisesti, sillä kunnon jousituskaan ei loivenna jyrkän kanttarin vaikutusta ja tärähdys voi tuntua ikävältä pyöräkärryssä matkaavasta lapsesta. Kaupunkiajoilla kanttareilta ei kuitenkaan voi välttyä. Täytyy siis opetella hyvä tekniikka niiden ylittämiseen.

Muutos myös oman pään sisällä

Psykologinen muutos omassa ajamisessa (eli muutos oman pään sisällä) on tärkeätä ja siten myös hyvä käsitellä. Minusta oli nimittäin mielenkiintoista huomata tarkkailevani ajoani ihan eri tavalla kun en ollutkaan enää yksin pyöräni selässä: mietin oikeastaan koko ajan miltä tärinä, töyssyt, mutkat ja vauhdin muutos tuntuvat tyttärestäni. Samalla olin vähän huolissani ja pohdin onko hänellä turvallinen ja mahdollisimman mukava olo.

Tämä on mielestäni erilainen tunne verrattuna kaverin kyysäämiseen pyörän tarakalla. Ehkä oman lapsen kuljettaminen herättää suojelureaktioita ja hänen turvallisuudestaan kantaa huolta koko matkan tarkkailemalla ympäristöä eri tavalla verrattuna yksinpyöräilyyn. Toisaalta, reilun vuoden ikäinen taapero on vielä täysin riippuvainen vanhemmistaan ja senkin takia on mielestäni ihan hyvä – ja myös luontevaakin – kantaa huolta matkalaisensa hyvinvoinnista.

Mielessä on hyvä pitää myös pyöräkärryn mitat ja niiden vaikutus omaan ajoon. Pyöräkärry tuo ylimääräistä pituutta yli metrin verran ja siten sillä on suoraa vaikutusta polkupyörän kääntösäteeseen. Myös leveyttä on puolisen metriä lisää, joten pyöräkärryn kanssa ei kannata ajaa aivan metsätien reunaa, saati tehdä äkkikäännöksiä. Lisäpituuden ja -leveyden takia jokainen mutka täytyy ottaa huolella – ainakin käytön alkuvaiheessa ennen kuin mitat ovat iskostuneet mielen sopukoihin – ja lisäksi omaa etäisyyttä kanttareista tai ojanreunoista on hyvä pitää silmällä. Myös ohitettavat ihmiset on syytä huomioida, etteivät he saa osumaa kärrystä.

Tyttäreni fiiliksiä

Olen tähän asti keskittynyt pitkälti omiin tuntemuksiini pyöräkärryilyssä, mutta paras henkilö arvioimaan pyöräkärrykyytiä on kuitenkin tyttäreni. Ja koska hän ei osaa vielä puhua, täytyy pyöräilyfiiliksiä tulkita muulla tavoin: ilmeistä, äänteistä, kehonkielestä ja ylipäänsä yleisfiiliksestä – sekä tietysti nukahtamispotentiaalista.

Tyttäreni ensimmäinen matka oli vielä totuttelua. Pyöräilykypärä taisi ärsyttää ja kärry aiheutti lähinnä ihmetystä ja kutitti taaperon luontaista uteliaisuutta. Pidemmälle lenkilleni pääsin matkaan jo huomattavasti helpommin ja kyytiläinen oli retkemme ajan kovin hiljainen. Ohi vilistävä maisema ja ympäröivä luonto herättivät varmasti kiinnostusta ja hänen päänsä kääntyilikin kovasti ihmisten, koirien tai autojen osuttua näkökenttään.

Tyttäreni myös nukahti alle puolen tunnin ajon jälkeen, mikä mielestäni on hyvä merkki: pyöräkärryssä on selvästi mukava istua ja tärisevä kyyti nukuttaa tasaiseen uneen. Ainoat soraäänet tulivat kun pysähtelin kuulostelemaan hänen fiiliksiään (reaktio vaikutti olevan lähinnä tyyliin ”miksi pysähdyit etkä jatka matkaa”) ja kun saavuimme kotiin (tuli tunne, että matkaa olisi pitänyt vielä jatkaa). Nuo reaktiot ovat kuitenkin mielestäni vain positiivisia pyöräkärryilyn kannalta ja puolentoista viikon testailun jälkeen sekä minulla että tyttärelläni on erittäin hyvät fiilikset pyöräkärryreissailusta.

Hyvä näin, sillä pyöräkärryilyä on tulossa varmasti lisää – sen verran mukavaa yhdessä matkaaminen on! Ja samalla uskon, että pyöräkärryily vahvistaa tyttäreni pyöräily- ja luontokokemuksia, jotka molemmat toivottavasti näkyvät ja tuntuvat hänen elämässään vastaisuudessakin.

Pyöräilyterveisin, Antti