Tyttäreni täytti eilen yksi vuotta. Juhlahumun ja kakunsyönnnin keskellä uppouduin pohtimaan kuinka ihmeelliseltä isäelämä ja hänen touhujensa tarkkaileminen on tuntunut ja miten hän on kehittynyt näiden kuukausien aikana. Samalla havahduin siihen tosiasiaan, että siitä on jo tasan vuosi kun koin hänen syntymänsä Jorvin sairaalassa. Onko siitä oikeasti jo vuosi, sillä muistan syntymän tapahtumia edelleen todella hyvin – ikään kuin tyttäreni olisi vasta muutama viikko tai kuukausi sitten syntynyt.
Muistamista on auttanut synnytystapahtumista kirjaamani muistiinpanot, jotka parhaimmillaan noudattavat tarkkoja lokitietoja aikaleimoineen. Muistiinpanojen tueksi otin myös muutama sata kuvaa, joten muistijälkeä tukevaa materiaalia tuli tyttäreni tärkeimmästä päivästä otettua ja kirjoitettua sen verran paljon, että niistä tuntui saavan kirjan.
Kirja-ajatus olikin kytenyt mielessäni jo pitkään, kunnes vihdoin, noin kuukausi ennen 1-vuotisjuhlia, sain itseäni niskasta kiinni ja tartuin kirjaprojektiin. Puhtaaksikirjoituksen ja kuvien sorttaamisen seurauksena syntyikin yli 80-sivuinen kirja tyttö Kasténin syntymästä ja hänen ensimmäisistä päivistään synnytyssairaalassa.
Muisto tyttärelleni
Miksi halusin tehdä kirjan tyttärelleni? Ihminenhän ei muista mitään omasta syntymästään saati ensimmäisistä kuukausistaan. Ymmärryksemme omasta syntymästämme onkin vain läheistemme muistijäljen ja valokuvien varassa. Halusin kirjalla antaa tarkan kuvan tyttäreni syntymästä, jotta hän voisi elää syntymänsä uudelleen kirjaa lukiessaan – kokea syntymänsä ensimmäiset hetket ja päivät siten kuin ne oikeasti tapahtuivat ja samalla kokea sen lämmön ja rakkauden, jota itse koimme noina hetkinä.
Kaiken digitaalisen kuvavirran ja hälyn keskellä konkreettinen kirja erottuu mielestäni edukseen. Sen lukeminen vaatii pysähtymään ja keskittymään, irtautumaan digitaalisesta arjesta – näin ainakin uskon. Itselleni perinteinen kirja on edelleen oiva keino irrottautua ympäröivästä maailmasta ja tempautua mukaan kirjan kuvaamaan maailmaan. Myös tyttäreni nauttii jo nyt vauvaikäisten kirjojen selailusta, joten eiköhän hänkin tykästy fyysisten kirjojen maailmaan vanhempiensa tavoin.
Rakas tyttäreni, toivottavasti arvostat vanhempiesi antamaa kirjalahjaa ja syntymätarinaasi. Minun silmäni tuon illan ja sitä seuraavien päivien lukeminen saa edelleen lievästi kostumaan ja hymyn nousemaan kasvoilleni. Tuskin koskaan unohdan tuota päivää, ja jos vanhuuttani unohdan, niin voin varmasti verestää muistiani selailemalla kirjaasi kanssasi.
Synttäritunnelmissa, Antti
Ajatusmatkalla 