Yksi ajatusmatkoistani toteutui tämän viikon perjantaina: aloitin puolen vuoden kestoisen isyysvapaan tyttäreni kanssa samalla kun vaimoni teki paluun työelämän pariin. Toissapäiväinen työpäivä oli siten hyvinkin jännä ja töistä lähtiessäni mielessäni oli lähinnä seuraava ajatus: seuraavaksi puoleksi vuodeksi hyppäisin pois yritysmaailman oravanpyörästä ja ottaisin koti-isän roolin (joka on kylläkin toisenlainen oravanpyörä).
Olen haaveillut pidemmästä isyysvapaasta tyttäreni kanssa hänen syntymästään saakka ja tuntuu mahtavalta päästä vahvistamaan isä-tytärsuhdettamme tänä tulevana aikana. Viimeisen puolen vuoden aikana työ- ja isäelämän yhteiselo on ollut sen verran intensiivistä, että en ole oikein etukäteen ehtinyt miettiä isyysvapaan käytännön asioita, saati pohtia miltä isyysvapaa tuntuisi.
Sulkiessani toimistorakennuksen oven perjantaina ja poistuessani työpaikaltani, kaivattu tunne pääsi vihdoin valloilleen – tajusin, että nyt alkaisi jotain ainutlaatuista ja pääsisin elämään ajanjaksoa, jonka aikana suhteeni tyttäreeni voisi vahvistua entisestään. Samalla pääsisin todistamaan hänen elämänsä arvokkaita ensikokemuksia: ensimmäisiä sanoja ja ensiaskeleita.
Elämää isyysvapaalla
Miltä elämäni sitten tulee näyttämään isyysvapaalta katsottuna ja minkälaisia ajatuksia se näin etukäteen minussa herättää?
Tuskin elämä isyysvapaalla on juurikaan vähemmän hektistä kuin työelämä – isyysvapaahan ei ole mitään lallattelua ja pelkkää omaa aikaa. Uskon että isyysvapaan hektisyys tulee olemaan erilaista, sisältäen enemmän läsnäoloa ja yhdessäoloa. Uskon myös että se tulee näyttämään ja kuulostamaan naurun- ja leikintäyteiseltä, luontokeskeiseltä sekä sisältämään molemminpuolista kasvua – onhan tuo aika tyttärelleni tärkeätä kasvun aikaa, mutta myös minulle henkisen kasvun paikka sekä mahdollisuus miettiä elämääni isäroolin läpi filtteröiden.
Nyt kun olen ehtinyt miettiä isyysvapaa-asioita viikonlopun verran, on mielessäni päällimmäisenä onnen ja kiitollisuuden tunteita sekä ehkä pienenpieni ripaus myös pelkoa siitä, miten selviydyn haastavista tilanteista – vaimoni poissaolo päiväsaikaan tulee varmasti olemaan ikävä yllätys tyttärelleni. Saamme opetella tyttäreni kanssa monia uusia asioita, joiden parissa työskentely haastaa myös minua omien toimintatapojeni osalta.
Vaikka koti-isän elämä on jatkuvaa läsnäoloa lapsen kanssa, on se myös omalla tavallaan hidasta elämää. Ruokahetki voi helposti viedä puolesta tunnista tuntiin ja yksittäisen leikin parissa viihdytään pitkään, oli se sitten kuinka monotonista tahansa. Elämänrytmin ja arkiaskareiden hidastuminen on mielestäni vain hyvä asia, sillä onhan tässä juostu oravanpyörässä lähes koko tähänastinen aikuiselämä.
Jos muutos työelämästä koti-isän rooliin tuntuu minusta suurelta, on elämänmuutos varmasti vaimolleni vielä kovempi, sillä hän palaa takaisin työlämään reilun vuoden tauon jälkeen, elettyään tuon ajan täydellisessä äitiyskuplassa. Hänen arkensa mullistuu monella tapaa, eikä vähiten oman ajan ja tilan kasvun myötä (mm. vessakäynti yksin voi olla omituisen mukava kokemus).
Tsemppiä siis vaimolleni ensi viikolla alkavaan työelämän oravanpyörään! Me aiomme tyttäreni kanssa ensi viikosta eteenpäin miettiä lähinnä ruoan koostumusta, keskustella älämölöä leikin lomassa ja tuijotella takapihalle takkahuoneen sohvalla hengaillen. Noista elementeistä tulevat siis varmasti koostumaan minun arkipäiväni isyysvapaalla, pitäen luonnollisesti sisällään myös itkua, hammastenkiristystä, kepposia ja vaippashow:ta – mutta nuo kaikkihan kuuluvat osaksi isä- ja perhe-elämää. Otan siis kiitollisena vastaan kaiken mitä vastaan tulee, sillä isyysvapaa on minulle ainutkertainen tilaisuus viettää aikaa tyttäreni kanssa.
Isyysvapaaterveisin, Antti
Ajatusmatkalla 
Hei, en yleensä kommentoi blogeja, mutta nyt haluan sen tehdä. Kiitos tästä, niin hellyttävästä ja tärkeästä blogista. Kovin kaunista on rakkautesi lasta kohtaan ja se, miten hänelle omistaudut. Se tulee olemaan asia, joka vaikuttaa suhteeseenne positiivisesti pitkällä tähtäimellä. Minua itketti lukea tätä, koska itselläni oli etäinen isäsuhde joka johtui meistä riippumattomista syistä. Isän kaipuu on ollut osa elämääni aina, ja olisin kovasti toivonut, että minulla olisi ollut tuollainen, läsnäoleva isä. Nyt pian vuoden täyttävän pojan kanssa olen kiitollinen siitä, että hänellä on pojalleen omistautunut isä. Hyvä te nykyajan isät, olette sankareita! ❤
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Ulla kommentista ja kauniista sanoista! Ne rohkaisevat jatkamaan isäelämästä kirjoittamista ja ajatusten jakamista. Ja mukava kuulla, että pojallasi on hänelle omistautunut isä – ja varmasti myös äiti. Jokainen lastaan rakastava vanhempi on kullan arvoinen ❤️.
TykkääTykkää