Syksyinen Kaarniaispolku Nuuksion kansallispuistossa

Nuuksion kansallispuistossa on monia hienoja reittejä ja luontopolkuja. Näistä suosituimmat sijaitsevat Haukkalammen ympäristössä (tutustu esim. Korpinkierroksen reittiin tästä), mutta laaja luontoalue tarjoaa muitakin luontopolkuja, jotka ovat vähemmän tunnettuja ja siten rauhallisempia. Kirkkonummen Veikkolassa sijaitseva Kaarniaispolku kuuluu juuri näihin vähemmän tunnettuihin Nuuksion reitteihin ja oli myös minulle yllättävä tuttavuus. En olisi tähän reittiin varmasti vieläkään onnistunut … Jatka lukemista Syksyinen Kaarniaispolku Nuuksion kansallispuistossa

Maahisenkierros ja Meerlammen lippaluola Nuuksiossa

Nuuksion kansallispuistoon on aina yhtä mukava mennä. Edellinen Nuuksion päiväpatikointini suuntautui Haukkalammen alueelle (tsekkaa Korpinkierroksesta tarkemmin tästä), joten tällä kertaa oli tavoitteena koluta maastoja idempänä. Mukaan päiväpatikoinnille lähti hyvä ystäväni Jari ja kohteeksi valikoitui lopulta Pitkäjärven suuntaisesti kulkeva Maahisenkierros ja Meerlammen ympäristö, jossa tavoitteenamme oli pistäytyä ihailemassa lammen lähellä sijaitsevaa lippaluolaa ja siirtolohkareita. Bussilla perille Kuten edellisellä … Jatka lukemista Maahisenkierros ja Meerlammen lippaluola Nuuksiossa

Päiväpatikointi Nuuksion Korpinkierroksella

Nuuksio, ahh, tuo luontokeidas niin lähellä kaikkia pääkaupunkiseudun asukkaita. Sieltä moni aloittaa luontoiluharrastuksensa ja sinne moni suuntaa vuodesta toiseen, uudestaan ja uudestaan. Nuuksio kuuluu myös minun suosikkilistalle sen läheisyyden ja monipuolisuuden vuoksi. Kun viime sunnuntaille luvattiin keväisen aurinkoista säätä, päätin pakata reppuni ja suunnata kohti Nuuksion metsiä. Samalla sain myös avattua kuluvan vuoden patikointikauden. Kohteeksi … Jatka lukemista Päiväpatikointi Nuuksion Korpinkierroksella