Viikinkien jalanjäljillä Rosalan saarella

Tiesitkö, että Suomellakin on viikinkimenneisyytensä? Tai että Turunmaan saaristossa sijaitsee saari, jossa voi käyskennellä viikinkien jalanjäljillä sekä vierailla lukuisissa viikinkiajan asumuksissa?

Rosalan saarella Kemiönsaaren kunnassa sijaitsee Rosalan Viikinkikeskus, joka esittelee saariston ja Suomen rauta-aikaista historiaa, samalla taustoittaen viikinkien elämää. Tarun mukaan saarella (ja Suomessa yleisestikin) asusteli viikinkisukuisia ihmisiä ja heidän elämänsä tuleekin harvinaisen todenmukaisesti esille Viikinkikeskuksen muinaispolkua kiertäessä. Viikinkikeskukseen pääsin tutustumaan osana kesän roadtrip-retkeä.

Matkan varrelle Bengtskäriin suunnatessa

Teimme vaimoni kanssa kesälomallamme vierailun Rosalan saarelle osana Bengtskärin majakkavierailua ja -yöpymistä (lue majakkavierailusta tästä). Reitti majakalle kulki Rosalan saaren kautta, jossa pysähdyimme noin kahden tunnin ajaksi. Tänä aikana saimme tutustua Viikinkikeskuksen rakennuksiin, syödä saaristolaislounasta ja oppia viikinkihistoriasta noin vartin luennon muodossa.

Matka Kasnäsistä Rosalaan kesti noin puolisen tuntia. Reitti kulki vehreän saaristoväylän kautta ja päätyi Rosalan vierassatamaan, jossa meitä oli vastassa viikinkiasuun pukeutunut oppaamme. Lyhyen alustuksen jälkeen suuntasimme suoraan kohti Viikinkikeskusta, jossa jakauduimme erikielisiin ryhmiin (suomen-, ruotsin- ja englanninkielisiin). Valitsimme vaimoni kanssa ruotsinkielisen ryhmän, joka pääsi aluksi kuuntelemaan viikinkihistoriaa videon voimin: noin 14 minuutin video esitteli saaren ja viikinkien historiaa animaatioiden ja dramatisoinnin voimin.

Historiakatsauksen jälkeen pääsimmekin nauttimaan saaristolaishenkistä lounasta päällikön hallissa (kalakeittoa ja saaristolaisleipää sekä mahdollisuus maistaa paikallisen panimon olutta). Niin, saarella on tosiaan oma panimo (Rousal Brygghus), jonka valikoimaan kuuluu yli 20 olutlaatua. Pelkästään päällikön hallissa olutta kulutetaan vuodessa 500-600 litraa, mutta panimo tuottaa huomattavasti suuremman määrän mantereella myytäväksi.

Muinaispolku, viikinkilaiva ja puisia viikinkirakennuksia

Lounaan jälkeen oli vierailun vapaamuotoisempi osio, eli saimme käyttää loppuajan vapaasti kylän rakennuksia ihastellen. Rakennuksista suurin osa on muinaispolun varrella ja eri kohteisiin oli helppo tututua kätevän kartan avulla (voit tsekata alueen kartan tästä).

Viikinkikeskuksen keskiössä on päällikön halli Rodeborg, joka tosiaan toimii myös kylän ravintolana ja majoituskeskuksena. Päällikön halli oli aikanaan viikinkikylän tärkein rakennus, toimien viikinkipäällikön asuintalona sekä erilaisten juhlien pitopaikkana. Päällikön hallia ympäröi aukea, jossa sijaitsevat muut ”viralliset” rakennukset, kuten auditoriot, näyttelytilat ja leikkialueet. Viikinkirakennukset on ripoteltu muinaispolun varrelle ja sinne mekin pian suuntasimme vaimoni kanssa.

Rosalan Viikinkikeskuksen muinaispolku kiertää kallioisessa maastossa esitellen viikinkihenkisiä rakennuksia ja niiden käyttötarkoituksia. Polun varrella voi tutustua mm. Sepän pajaan (jossa taottiin raudasta veitsiä ja kirveitä sekä muita käyttöesineitä), idänkävijän taloon (kallionkupeessa sijaitseva vierastalo, jossa kauppamatkaajat saivat majoittua), Helga-kappeliin (pieni kappeli kallion huipulla) sekä uhrialttariin (pakanallinen alttari uhrimenoja varten).

Kierroksen kruunasi viikinkilaiva Alvilda, joka kylläkin seisoi eksyneen näköisenä keskellä metsää. Polun alkupäässä voi myös ihatella jatulintarhan labyrintinomaista ja spiraalimaista kivipolkua sekä tutustua niiden historiaan.

Viikinkien sukua

Minulle suomalainen viikinkihistoria oli kieltämättä yllätys, sillä ymmärtääkseni Suomi oli viikinkiaikaan lievästi takapajuinen. Viikingit rellestivät laajemmin rikkaissa ja rakkaissa länsinaapureissa, mutta toisaalta, voin hyvin uskoa, että jotkut viikingit ovat purjehtineet myös suojaisille kalliosaarille viettämään rauhaisampaa elämää.

Turun saaristo vaikuttaa toisaalta hyvinkin sopivalta alueelta purjehdustaitoisille viikingeille. Luotojen ja karikkoisten rantojen välissä seikkailu on ollut varmasti helppoa hommaa merten suvereeneille valtiaille, joten otan mielelläni vastaan viikinkikulttia ylläpitävät tarinat. Myös ajatus siitä, että meissä suomalaisissakin voisi virrata viikinkiverta, on kutkuttava. Ehkä tarinoissa onkin totuuden siemen, sillä miten muuten suomalainen sisu ja katajaisen kansan saavutukset selitetään?

Viikinkiterveisin, Antti