Majakat ovat kiehtoneet minua jo pitkään. Ne edustavat mennyttä aikaa ja elämää jolloin nykyajan mukavuudet olivat vain insinöörien (ja kylähullujen) villeimmissä haaveunissa. Siihen aikaan navigointiin tarvittiin rautaisan osaamisen lisäksi majakoiden pelastavaa valoa, jotta laiva arvokkaine lasteineen ei murskautuisi kallioluodoille tai kareille.
Ilokseni pääsin viime viikolla vaimoni kanssa tutustumaan yhteen näistä meren valopilkuista. Kohteemme ei ollut ihan mikä tahansa majakka, vaan kyseessä oli majakoiden aatelinen: viettäisimme yön Bengtskärin majakalla kesäisen meren syleilyssä.
Reilun tunnin venematkan päässä avomerellä
Seikkailumme alkaa Kasnäsin parkkipaikalta, jonne jätämme automme vajaan kahden tunnin ajomatkan jälkeen. Kävelemme viimeiset sata metriä satamaan, jossa yhteysaluksemme m/s Ocean jo odottaakin meitä. Paahtava aurinko saattelee alustamme, kun otamme suunnan kohti etelää ja majakkasaarta.
M/s Ocean ei kulje suoraan Bengtskärille, vaan matkalla pysähdytään Rosalaan noin puoleksitoista tunniksi. Tällä pysähdyksellä saamme tutustua viikinkiaikoihin sekä Suomen viikinkihistoriaan (lue vierailusta tästä) ja Rosalan saarelta jatkammekin pian matkaamme kohti kiehtovaa majakkasaarta.
Matkaamme sävyttävät lukemattomat sileäksi hioutuneet kalliosaaret ja -luodot, joiden välistä kapteenimme pujottelee tottuneesti. Vähitellen saarien määrä harvenee, kunnes viimein horisontissa häämöttää korkea tornirakennus, joka säväyttää heti ensi näkemällään majesteettisella korkeudellaan. Majakkatornin silhuetti näkyy jo kilometrien päähän eikä ihme, sillä se on 52 metrin korkeudellaan Pohjoismaiden korkein majakka.


Bengtskär on sankarimajakan maineessa
Bengtskärin majakka oli jo rakennusaikanaan melkoinen saavutus. Majakka valmistui vuonna 1906 yhdeksän kuukauden ponnisteluiden jälkeen ja sen rakennustöihin osallistui yli sata työläistä. Koska saari sijaitsee lähes avomerellä, piti rakennusmateriaalin suhteen olla luova: majakan perustukset ja kaunis ulkopinta louhittiinkin suoraan saaren kallioista.
Majakkasaaren yli satavuotiseen historiaan mahtuu monta tapahtumaa, merkittävimpänä vuoden 1941 valtausyrityksen sankarillinen puolustus: heinäkuun 26. päivä vuonna 1941 venäläiset sotilaat yrittivät vallata majakkasaaren siinä onnistumatta. Majakan puolustus oli timantinkova ja lähialueiden sotilaallisella avustuksella vihollishyökkäys torjuttiin. Nyt tästä hyökkäyksestä muistuttaa majakan museon tarinat sekä yksi majakan tornin rappusista, johon urheat puolustajat pudottivat kranaatin estäessään hyökkääjien valtausyritystä. Tornin neljännentoista portaan ”arvet” muistuttavat sankarimaisesta puolustuksesta.


Majakka on edelleen aktiivisessa toiminnassa. Tornin huipulla palaa valo joka yö ja sitä pääsee myös ihailemaan kapuamalla 252 kiviporrasta huipulle saakka. Kiipeäminen on kesähelteellä hikistä hommaa mutta se kannattaa: huipulla odottaa hieno näkymä ja tornin valolaitetta on myös kiehtova tutkia – majakan alkuperäinen valo tilattiin Pariisista asti ja se saatiin käyttökuntoon vuoden 1906 lopulla (19.12.1906).
Kavutessaan huipulle voi myös ihailla maisemia tornin 31 ikkunasta, joista jokaisesta aukeaa hieman erilainen näkymä luodolle ja ympäröivälle merelle. Kirkkaalla säällä voi nähdä jopa Hankoon asti.


Mukava yö arkkitehdin huoneessa
Bengtskärin majakkakokonaisuus koostuu viidestä rakennuksesta ja kokonaisuus on mukavan harmoninen: punaiset tuparakennukset ja sympaatinen saunarakennus istuvat täydellisesti saaren maisemaan. Ympärillä on myös riittävästi kalliopintaa, joten omaa tilaa saa tarvittaessa, jos monisatapäinen turistilauma alkaa ahdistamaan.
Me yövyimme vierailumme aikana majakan suunnitelleen Florentin Granholmin mukaan nimetyssä huoneessa. Huone oli viihtyisästi sisustettu historiaa kunnioittaen ja ikkunasta avautui hieno näkymä etelään majakkarakennuksen etupihalle.



Pääsimme myös testaamaan yli satavuotiaan saunan löylyjä. Vaikka päivä oli ollut paahtavan kuuma ja hikinen, sai saunassa irrotettua itsestään viimeiset hienrippeet ja löydettyä mukavan raukean tunnelman.
Yö majakkarakennuksessa oli hieno ja rentouttava kokemus. Avoimesta ikkunasta kuului vain aaltojen kohinaa ja kevyt tuulenvire auttoi viilentämään hellejakson lämmittämää huonetta (jossa oli siitä huolimatta melko kuuma). Arkkitehti Granholm on siis tehnyt hyvää työtä suunnitellessaan Bengtskärin majakkarakennukset. Ja koska aamupala tarjoiltiin vasta yhdeksältä, saimme pitkän yön ja hitaan aamun.



Majakan kunnostustyöt kulttuuriteko
Niin, aamupala ja saunominen, ne ovat esimerkkejä palveluista, joista saarella yöpyjät saavat nauttia. Saarta ylläpitävä Wilsonin perhe apulaisineen on saanut loihdittua kaikkia aisteja miellyttävän kokonaisuuden: mieli ja keho rentoutuvat mukavasti taiten entisöidyissä majakkatiloissa ja maukas saaristolaisruoka täyttää vatsan. Kaupunkilaismukavuuksia ei oikein osaa kaivatakaan ympäröivän meren keskellä.


Bengtskärin majakka meinasi päästä todella huonoon kuntoon ennen kuin Pro Bengtskär -yhdistys tarttui toimeen Wilsonin pariskunnan johdolla: majakkasaari rakennuksineen on saatu entisöityä todella upeaan kuntoon. Työtä tietysti riittää yli satavuotisissa kivirakennuksissa, mutta niinhän se on aina vanhoissa kohteissa.
Meidän reissumme Bengtskärin makakkasaarelle oli todella onnistunut ja ainoa asia, jota jäin kaipaamaan oli lisäyöpyminen saarella – majakan juurella ja kallioilla makoillen olisi viihtynyt helposti useamman vuorokauden merta ja lintuja tarkkaillen. Ehkä tiemme vie vielä uudestaan majakkasaaren tunnelmaan? Se on ainakin selvää, että yksi reissu-unelmistani on nyt saavutettu.
Majakkaterveisin, Antti
P.S. Lisätietoa Bengtskärin majakasta, sen palveluista ja historiasta saa majakan webbisivuilta. Tutustu niihin tästä.
3 kommenttia artikkeliin ”Yö Bengtskärin majakalla”