Lontoo on yksi suosikkikaupungeistani. Olen käynyt siellä useaan kertaan loma- ja työreissulla, eikä yksikään kerta ole pettänyt: jokaisella kerralla olen löytänyt jotain uutta ja kiehtovaa tutustumalla uusin kaupunginosiin ja toisaalta vieraillut vakipaikoissa, joiden määrä kasvaa kunkin reissun jälkeen.
Lontoossa minua vetää puoleensa sen kiehtova ja eläväinen katukulttuuri. Sen moninainen kaupunginosien kirjo kietoo sisäänsä niin kiillotetun bisnes- ja muotielämän kuin rosoisen taideskenen. Nämä osat elävät symbioosissa alati muuttuvissa kaupunginosissa. Minä ja vaimoni kävimme tutustumassa näiden maailmojen rajapintaan viikonlopun mittaisella reissulla.
Tehokas viikonloppu Lontoossa
Teimme vaimoni kanssa Lontooseen yhdistetyn shoppailu- ja katutaidebongausreissun. Sattumalta Englannissa juhlittiin samana viikonloppuna kuninkaallisia häitä, mutta nuo häät eivät olleet matkamme syy. Häitä emme siis ehtineet seurata, eivätkä ne itse asiassa juurikaan näkyneet katukuvassa muutamia viirejä ja lippuja (ja kantaaottavaa seinämaalausta) lukuunottamatta.

Saavuimme kaupunkiin perjantai-iltana ja suuntasimme suoraan majoitukseemme, joka sijaitsi Shoreditchin kaupunginosassa. Monopoly Accommodation osoittautui sijainniltaan loistavaksi mutta muuta sanottavaa siitä ei oikeastaan olekaan. Lauantain päätimme pyhittää shoppailulle ja vaatekaapin täydentämiselle, jolloin sunnuntaille jäisi Brick Lanen markkinahumu sekä katutaiteen ja graffitien metsästäminen.
Kattobileet Oxford Streetin Uniqlossa
Lontoon shoppailut kannattaa suunnitella hyvin etukäteen, jos reissu on lyhyt ja aika rajallista. Kaupunki on shoppailijan paratiisi ja vaikka en itse mitenkään suuremmin nauti shoppailusta, niin Lontoossa se on yksi must-asioista. Taktiikkamme oli, että tägäämme olennaisimmat putiikit ja kaupat Google Mapsiin, jolloin lauantaipäivänä pystyisi keskittymään olennaiseen ja optimoimaan reitin seuraamalla kännykän karttaa.

Päivälle oli jätetty improvisaatiovaraa ja se tulikin heti käyttöön Uniqlon lippulaivaliikkeessä Oxford Street 311:ssä. Uniqlo juhli sattumoisin lauantaina japanilaisia juuriaan ”Japan Day”-teemalla, joten tarjolla oli hyviä löytöjä (mukaan tarttui pari printtipaitaa), origami-työpaja, teeseremonia ja muita aktiviteetteja. Makein yllätys oli kuitenkin kattotasanteella kattobileiden muodossa: rakennuksen katto oli täynnä porukkaa ja hyvää fiilistä auringonpaisteen, ilmaisen juoma- ja drinkkitarjoilun sekä DJ-meiningin voimin.



Banksyn jäljillä ja Loretton kantaaottavat maalaukset
Sunnuntaina olikin sitten katutaiteen ja graffitien vuoro. Sijaintimme takia (tai oikeastaan ansiosta) pitäydyimme Shoreditchin alueella sekä Brick Lanella, jonka useat sivukadut ovat monien maalausten ja tarrojen peitossa. Brick Lane on muuten sunnuntaisin mainio paikka, sillä katu täyttyy markkinahumusta ja esim. Sunday Upmarketin kojuista voi löytää uniikkeja printtipaitoja tai syödä makoisaa street-foodia erilaisista kojuista
Sunday Upmarketin löytöjen jälkeen (uusi lippis ja printtipaita) suuntasimme The Old Truman Breweryn aukiolle, jossa on hyvä lepuuttaa jalkoja ja fiilistellä muutamia hienoja installaatioita. Minun veri veti lähellä sijainneeseen Rough Trade East -levykauppaan, joka on yksi pyhiinvaelluskohteitani Lontoossa. Mukaani tarttui messevä pino levyjä ja hyviä vinkkejä myyjiltä.






Olin etukäteen selvittänyt, että Brick Lanesta pohjoiseen sijaitsee yksi Banksyn stencil-maalaus ja sitä lähdimme vaimoni kanssa katsastamaan. Banksyt ovat Lontoossa suht harvinaisia, sillä osan päälle on maalattu (tämä on luonnollisesti osa katutaiteen elinkaarta) ja osa on yksinkertaisesesti revitty rahastamistarkoituksena irti. Odotukseni olivat siis Banksy-fanina korkealla, kun talsimme kohti Cargon sisäpihaa ja Rivington Streetiä.
Cargon sisäpihalla on useita hienoja maalauksia. Niistä kuuluisin on Banksyn koiraa taluttava poliisi, mutta yllättäen se ei ole hienoin – ainakaan minun mielestäni – sillä upeimmat maalaukset ovat DS Artin käsialaa. Banksyn kuuluisa maalaus on näyttävällä paikalla, mutta jotain surullista on stencil-maalauksessa, joka on eristetty muovisuojuksella ympäristöstään.



Banksy on katutaideskenen suurin nimi. Hänen esimerkkinsä on saanut suuren määrän seuraajia tarttumaan pahvimuottiin ja spraykannuun sekä suuntamaan yöhön kohde kiikarissa. Banksyn esimerkin innoittamana monen suurkaupungin seiniin on ilmaantunut kantaaottavia ja ajankohtaisia aiheita kommentoivia maalauksia. Lontoo on hyvä paikka bongailla näitä teoksia.
Yksi tuoreista katutaiteilijoista on Loretto, jonka loistavia maalauksia voi nähdä ydinkeskustan seinillä. Bongasimme sattumalta Loretton kuninkaallisia häitä kommentoineen maalauksen lauantain shoppailukierroksella (Harryn ja Meghanin hääpäivänä) ja se oli mielestäni ajankohtaisuudellaan aivan loistava. Lisäksi Loretto on tehnyt politiikkaa satiirisesti kommentoivia maalauksia.


Riittääkö viikonloppu Lontoossa?
Mielestäni viikonloppu on Lontoossa kovin lyhyt aika. Jos kaupungissa ei ole vähään aikaan käynyt tai sinne suuntaa ensimmäistä kertaa, kannattaa tekeminen ja näkeminen suunnitella huolella. Meidän viikonloppureissumme onnistui juuri suunnittelun ansiosta ja ToDo-listaltamme ei juurikaan jäänyt asioita tekemättä. Toki olisin mielelläni kokeillut suppailua Thames-joella tai käynyt tutustumassa Lontoon Warner Bros. -studiolla Harry Potter -elokuvien lavasteisiin, mutta nämä saavat jäädä odottamaan seuraavaa Lontoon reissua – ja tietysti nuo kohteet päätyvät aina vaan pidentyvälle Lontoon ToDo-listalleni.
Lontoon katutaideterveisin, Antti
Teillä on kyllä ollut kivan kuuloinen reissu. Tästä saa hyviä vinkkejä, jos/kun itse suuntaa Lontooseen. 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Sisko! 🙂👍
TykkääTykkää