Tere kõigile!
Kävin Tallinnassa pitkästä aikaa. Kaupunkihan on meille suomalaisille erityisen rakas ja tuttu, sillä moni on suunnannut tähän eteläiseen naapurikaupunkiin lyhyen etäisyyden, sukulaiskielen ja halpojen hintojen (tai miksei rakkaudenkin) takia. Viro onkin ollut suomalaisten suosituin ulkomaanmatkakohde jo usean vuoden ajan (tsekkaa faktat Tilastokeskuksen matkailutilastoista).
Minun tieni vei Tallinnaan viime viikonloppuna, kun suuntasimme sinne uunituoreen start-upin ydintiimillä suunnittelukokouksen merkeissä (olen yhtenä perustajajäsenenä sisältömarkkinointiin keskittyvässä yrityksessä nimeltään Strix Marketing).
Viro on portti Baltiaan
Tallinna on kivenheiton päässä Helsingistä ja se avaa portin maagiseen Baltiaan. Muutamassa tunnissa pääsee ihmettelemään modernisoidun kaupungin kuhinaa ja toisaalta sukeltamaan keskiaikaisen vanhankaupungin tunnelmaan.


Tallinnassa käydessä kannattaa luonnollisesti vierailla sen sympaattisessa ja historiallisessa vanhassakaupungissa, joka on yksi Unescon maailmanperintökohteita. Mukulakivikatuja ja Raatihuoneentoria kierrellessä voi aistia keskiaikaista tunnelmaa, joka välittyy upeiden kirkkojen, kivimuurien ja rakennusten kautta. Tallinnaa ei siis turhaan tituleerata yhtenä Baltian helmistä.
Ravintoloita, pienpanimoita ja hyvää tunnelmaa
Moni turisti jää Raatihuoneen torin alueelle ja valitsee jonkun monista toria ympäröivistä ravintoloista. Mielestäni tämä on virhe, sillä paikat eivät ole juurikaan yllättäviä ja toisaalta, mielenkiintoisimmat kohteet löytyvät vanhankaupungin laidoilta tai ulkopuolelta. Kokeile esim. Leib Resto & Aedia, jonka salatun puutarhan kaltainen miljöö herkullisine ruokineen voittaa Raatihuoneentorin paikat 100-0 (totesimme tämän vieraillessamme Raatihuoneentorilla sijainneessa Mad Murphy’s:ssä kokien melkoisen pettymyksen).



Viroa (ja etenkin Tallinnaa) on kehuttu kokeilukulttuuristaan ja innovatiivisesta asenneilmapiiristä. Tämä näkyy mielestäni myös olutrintamalla, sillä Tallinnan pienpanimokulttuuri on rikas ja makunystyröitä hivelevä. Viron oluthistoria juontaa aina satojen vuosien taakse ja uusia mikro- ja käsityöläispanimoita syntyy jatkuvasti. Uusia makuja pääsee siten testailemaan aina jokaisen vierailun aikana. Alla muutamia kokeilun arvoisia panimoita:
Jos haluaa välttämättä vetää kotiinpäin ja kannattaa suomalaisia juuriaan, sekin onnistuu: voit aina valita juomasi Itämeren toiselle puolelle suunnanneen Sori Brewingin laajasta tarjoamasta.
Juhli 100-vuotiasta Viroa
Tänä vuonna on erityisesti aihetta vierailla Virossa ja Tallinnassa. Viro juhlii nimittäin 100-vuotisjuhlavuottaan ja Tallinnassa, kuten muuallakin Virossa, on erilaisia juhlallisuuksia moneen makuun. Vierailuajankohtanamme juhlistettiin vuosittain järjestettäviä Tallinnan vanhankaupungin päiviä (Tallinna Vanalinna päevad), joten vanhankaupungin kadut olivat tupaten täynnä porukkaa ja ohjelmaa. Me saimme nauttia mm. loistavista kuoroesityksistä Raatihuoneentorilla. Tsekkaa juhlatarjontaa tarkemmin mm. VisitTallinn-sivujen blogista ja VisitEstonian tapahtumakalenterista.

Minä toivon ehtiväni tämän vuoden aikana vielä uudelle visiitille Tallinnan katuja mittailemaan. Ja ehkä tieni vie myös läheisille luonnonsuojelualueille, jotka ovat loistavassa kunnossa päivähaikkailua tai miksei pidempääkin reissua varten.
Tšau, Antti


Yksi kommentti artikkeliin ”Keskiaikaista tunnelmaa ja moderneja makuja Tallinnassa”