Nuuksio, ahh, tuo luontokeidas niin lähellä kaikkia pääkaupunkiseudun asukkaita. Sieltä moni aloittaa luontoiluharrastuksensa ja sinne moni suuntaa vuodesta toiseen, uudestaan ja uudestaan. Nuuksio kuuluu myös minun suosikkilistalle sen läheisyyden ja monipuolisuuden vuoksi.
Kun viime sunnuntaille luvattiin keväisen aurinkoista säätä, päätin pakata reppuni ja suunnata kohti Nuuksion metsiä. Samalla sain myös avattua kuluvan vuoden patikointikauden. Kohteeksi valikoitui Nuuksion Haukkalammen alue monipuolisine maastoineen.
Niille, joille Haukkalammen alue on uusi tuttavuus, seuraavaksi hieman speksejä.
Nuuksion Haukkalammella on kolme rengasmaista vaellusreittiä, joista kukin kiertää aluetta eri ilmansuunnasta. Korpinkierros on reiteistä pisin (7,2 km) kiertäen aluetta etelään päin useiden lampien vierestä. Haukankierros (3,7 km) taasen keskittyy Haukkalammen ympäristöön, kiertäen sen ympäri pohjoissuunnassa. Lyhin reiteistä, eli Punarinnankierros (2,4 km), tutustuttaa retkeilijän Mustalampeen ja Valklampeen itään suuntautuvalla kierroksella.
Minä päätin valita sunnuntaipatikointini kohteeksi Korpinkierroksen.
Jäisiä polkuja ja kauniita lampia
Vaikka kevät on jo Etelä-Helsingissä pitkällä ja kadut puistoineen lumettomia, ei sitä kuitenkaan huomannut Nuuksion metsissä. Lammet olivat vielä umpijäässä muutamaa rannassa olevaa sulaa kohtaa lukuun ottamatta ja polut vaarallisen liukkaan jään peitossa. Paikoin aurinko oli sulattanut aukkoja polkuihin ja maastoon, mutta pääosin Korpinkierroksen reitti oli vielä lumen ja jään peitossa.

Jäiset polut tekivät reitin todella haastavaksi. Vaelluskenkien pohjissa olisi kannattanut olla nastat, sillä nyt sain tasapainoilla kieli keskellä suuta jyrkkien jäämäkien reunamilla katse tiiviisti jaloissa (muutaman kerran liukastelin kaatumisen arvoisesti). Jos siis mielit Korpinkierrokselle juuri nyt, niin harkitse nastakenkiä tai -pohjia mukaasi! Mutta jos ei anna liukkaiden kelien häiritä omaa luontokokemusta, on alkukeväinen vaellus nautinnollinen kokemus.


Minkälainen fiilis sitten itse reitistä jäi? No, itse pidin etenkin Korpinkierroksen pohjois- ja länsipuolista sympaattisine lampimaisemineen. Heti reitin alussa vastaantulleet Mustalampi ja Kolmikulmalampi olivat maisemineen hienoja kuten myös Holma-Saarijärvi, jonka reunoja Korpinkierros kulkee pitkän tovin. Myös Poro-Kolmoislampi näyttäytyi kauniina reitin kulkiessa pitkospuiden yli. Reitin varrella on kolme tulipaikkaa, joista etenkin Holma-Saarijärven tulipaikat ovat pidemmän pysähtymisen (ja evästauon) arvoisia.
Itäinen osuus Korpinkierroksesta on mielestäni hieman tylsä nähtävyysmielessä. Parasta antia oli kallioiden päällä kulkevat osuudet hienoine näkymineen, mutta tähän aikaan vuodesta luonto ei tarjonnut suurempia elämyksiä.
Korpinkierroksen patikoi taukoineen reilussa neljässä tunnissa, mutta jos oikein haluaa reippailla, niin siitä kyllä suoriutuu kolmeen tuntiin.
Kuinka kohteeseen?
Haukkalampi on autolla noin puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Autolla tullessa kannattaa huomioida parkkipaikkojen riittämättömyys, sillä jo nyt parkkipaikoilla oli täyttä (ja erittäin jäistä!). Kesän lähestyessä uskoisin myös autojen määrän kasvavan, joten ruuhkaa on odotettavissa.
Kiireettömälle patikoijalle bussi on luonnollinen kulkuväline ja sillä pääsee myös kätevästi Haukkalammelle. Espoon keskuksesta lähtevä bussi 245 pysähtyy reilun parinkymmenen minuutin päähän kohteesta. Jos suuntaat Nuuksioon Helsingistä, varaa ainakin pari tuntia matka-aikaa bussivaihtoineen. Itse tein päiväretkeni bussilla ja matka Punavuoresta Haukkalammelle vei juuri tuon kaksi tuntia bussivaihtoineen. Meitä bussimatkalaisia oli muuten huomattavasti autoilijoita vähemmän.
Loppufiilis koko patikointipäivästä oli erittäin positiivinen. Liukasteluista huolimatta Korpinkierroksesta jäi todella hyvä kuva ja maisemista sai nauttia myös omassa rauhassa. Luonto ei ollut kauneimmillaan jäisenä ja lehdettömänä, joten visiitti täytyy toistaa kesäisempään aikaan. Annan kuitenkin vahvat suositukset Haukkalammen alueelle ja Korpinkierrokselle!
P.S. Jos kiinnostuit Haukkalammen Korpinkierroksesta, niin kannattaa tsekata tarkempi reittikuvaus ja kartta Luontoon.fi -palvelun sivuilta.
Yksi kommentti artikkeliin ”Päiväpatikointi Nuuksion Korpinkierroksella”