Kohta on aika heittää hyvästit vuodelle 2023 ja toivottaa vuosi 2024 tervetulleeksi. Sitä ennen ajattelin kuitenkin vilkaista kainosti tämän vuoden tunnelmiin ja kohokohtiin sekä pohtia hieman tulevan vuoden suunnitelmia.
Viimeisimmät vuodet olen päivitellyt ajan nopeata kulumista ja poikkeuksellista vauhtia arjen touhuissa. Tämä(kään) vuosi ei ollut mikään poikkeus, vaan elämä 2- ja 4-vuotiaiden tyttöjen isänä on ollut pitkälti unettomia öitä ja melkoista kohellusta. Kai se on myönnettävä, että elän ruuhkavuosien kulta-aikaa ja ajan riittämättömyys on vain hyväksyttävä.
Vaikka perhe-elämään kuuluu vauhtia ja tekemistä en kuitenkaan vaihtaisi päivääkään pois. Tyttäreni osaavat yllättää minut joka päivä ja perheestämme ei naurua ja halailua puutu.
Vuoden 2023 kohokohtia ja tunnelmia
Isäelämän ihanuudet ovat olleet luonnollisesti kohokohtieni ykköspaikalla, niin tänäkin vuonna. Lasten kanssa jokainen vuosi on erilainen ja onkin mahtavaa havainnoida heidän kasvua ja kehittymistä. Blogiin näitä havaintoja ja pohdintoja olisi varmasti saanut tulla enemmänkin, missä olisi hyvä petrata tulevana vuonna, mutta toisaalta yhteinen tekeminen on luonut hyviä aiheita ja konkreettisia kirjoituksiakin.
Varsinkin lomat ovat hyvää isäelämäaikaa ja etenkin kesäloma, jonka perheemme vietti mökillä. Kesällä ehdin mukavasti vesille ja suppailukilometrejä kertyikin yllättävän paljon. Mökkijärvemme on sopivan kokoinen reilun tunnin lenkeille ja parhaimmillaan suppailua tuli harrastettua kolme kertaa päivän aikana.










Tänä vuonna olemme saaneet myös matkustaa ulkomaille. Alkuvuoden Tukholman risteily oli lapsille huippukokemus ja huhtikuun Islannnin reissua (josta tarkemmin tässä, tässä ja tässä) on muisteltu moneen kertaa. Islannista taisi tulla kertaheitolla lasteni suosikkimaa.
Erilaiset päiväretket ovat toisaalta tuoneet mukavaa vaihtelua arkeen – varsinkin kun ne on tehty lasten ehdoilla. Välillä riittää kun ajetaan Itä-Helsinkiin Halloween-tapahtumaan ihmettelemään lukuisia kurpitsoja; toisinaan taas on matkattu hieman kauemmas tutustumaan erilaisiin eläimiin. Yhtä kaikki, yhdessä tekemisestä on saanut paljon iloa ja inspiraatiota.
Ajatuksia vuodelle 2024
Jos yhtään ennusmerkit pitävät paikkaansa, on tulevasta vuodesta tulossa aika samankaltainen tämän vuoden kanssa. Teemat pysynevät suht samoina: isäelämää, mökkeilyä, luontokokemuksia ja suppailua. Ehkä jokunen matka Suomessa tai ulkomailla tämän vuoden tavoin. Ensi vuonna lapset ovat taas hitusen vanhempia ja siten itsenäisempiä, joten se tuo mukavan lisän yhdessä tekemiseen ja miksei myös reissaamiseen.
Yksi uusi teema tulee olemaan yrityspuolella, sillä uskoisin harrastuksesta yritykseksi kasvaneen Olutkulkurit Oy:n saavan uutta vauhtia. Tulevalta vuodelta sopii siis odottaa muutamia projektioluita yhteistyökumppaneiden kanssa.

Blogin suhteen voin vain toivoa aktiivisuudelle kasvua. Tämä vuosi oli sentään edellistä vuotta aktiivisempi (silti kirjoitusten määrä oli vain 22) ja siten uskallan odottaa useampia kirjoituksia. Ehkä niitä blogin kehitysideoitakin voi taas edistään hitusen.
Mutta nyt, rakas lukija, on aika jatkaa vuodenvaihteen valmisteluita. Siispä toivotan sinulle oikein mukavaa uutta vuotta!
Terveisin, Antti
