Tiedätkö sen tunteen kun makuuhuoneen ovelta kuuluu ”isi, isi” ja katsoessasi aamunkohmeisilla silmilläsi kelloa, on se vasta kaksi ja seuraavan kutsun kuuluessa neljän-viiden paikkeilla.
Tämä tunne on minulle erittäin tuttu, sillä harvassa ovat ne aamuöiset tunnit, jolloin unisen isäihmisen korvaan ei kantaudu tuota hentoa (tai paikoin itse asiassa hyvinkin käskevää) kutsua. Olen nimittäin jo pidemmän aikaa tullut varsin tutuksi tähän herätyskellon muotoon ja heräämiseen ennen kukonlaulua. Onnekseni pahimmat yöhuutokonsertot ovat jo ohi, mutta vuosien heikkounisuuden seurauksena peilistä minua katsoo enemmän kuin vähän väsynyt isäihminen, nimittäin ihan perhanan väsynyt sellainen.
Moi, nimeni on väsynyt, erittäin väsynyt
Viimeiset vuodet ovat menneet aikamoisessa sumussa ja ajan kulkua on tullut laskettua lähinnä palkkakuittien säännöllisen saapumisen sykleissä: kuukausi humahtaa helposti ja puoli vuottakin tuntuu kohtalaisen lyhyeltä ajalta.
Jatkuvassa väsymyksessä on kääntöpuolensa – väsyneenä olemisen lisäksi. Silloin sitä on ikävän lyhytpinnainen, huonomuistinen ja suoraan sanottuna lähes koomaa vastaavassa tilassa. Kotona ei haluaisi äksyillä lähimmäisilleen ja toisaalta olisi mukavaa käyttää ylimääräistä energiaa harrastuksiin tai omiin projekteihin.
Ymmärrän nyt itse asiassa erittäin hyvin, mitä hyvä ystäväni tarkoitti sanoessaan ensimmäisten lapsivuosien menneen ilman minkäänlaisia muistikuvia. Hänen suosituksensa oli ottaa mahdollisimman paljon kuvia, jotta jälkikäteen voisi katsoa mitä on tullut tehtyä lasten kanssa.
Tätä vinkkiä olen pyrkinyt noudattamaan ja kameran sekä kännykän muistissa onkin iso liuta hauskoja otoksia muistuttamassa perheen yhteisistä hetkistä ja hauskanpidosta. Näitä kuvia olen myös hyödyntänyt lasten kuvakirjojen työstöön. Nyt kirjahyllystä löytyy jo kahden edellisen vuoden kuvakirjat ja molempien tyttöjen syntymää dokumentoivat opukset (esikoiseni kirjasta tarkemmin tässä kirjoituksessa) helpottamaan muistiaukkojeni täydennystä.
Vaikka elämä on tällä hetkellä jatkuvaa väsymystä ja säännöllisen epäsäännöllistä yöheräilyä, niin päivääkään en vaihtaisi pois – useamman yön vaihtaisin kyllä mielelläni parempiuniseen.
Ehkä pian on taas aika unikouluun, tällä kertaa kylläkin unikoulun penkille istahtaisi tämä isäihminen.
Väsynein silmin ja unisin terveisin, Antti