Kirjoitin muutama vuosi sitten kotipihallamme vierailevista ketuista ja muistakin eläimistä. Tänä vuonna pihallamme pyörivät ketut ovat saaneet kavereikseen metsäkaurisperheen, joka käy tasaisen säännöllisesti tervehtimässä meitä.
Kettujen ollessa lähinnä metsästysmatkalla pihallamme, metsäkauriit jumahtavat tyypillisesti yhteen paikkaan napostelemaan pensaita, nurmikkoa tai vaimoni juuri ostamia istutuksia.
Uteliaat ja nopealiikkeiset ketut
Muistan vielä kun näin ketun ensimmäistä kertaa pihassamme. Se oli jättänyt jälkiä käynneistään jo jonkin aikaa: yhdessä pihan nurkassa lojui pienen pieni pupun käpälä, toisaalla viimeistä palaa myöten kaluttu rastas, ja oli kettu myös rohjennut vääntää jätökset terassillemme, mikä osoitti viimeistään, että kyseessä on alueelle kotiutunut yksilö tai kettuperhe.



Viimein kettuja alkoi myös näkyä ja yhtäkkiä niistä tuli lähes säännöllisiä vierailijoita. Parhaimmillaan olen nähnyt kolmen ketun leikkivän pihallamme (emo ja kaksi pentua), vaikka saattaa olla että leikin sijaan kyseessä oli myös vakava metsästysharjoitus.
Mitä enemmän olen kettuja nähnyt pihallamme, sitä lumoutuneemmaksi olen tullut tuosta kauniista ja sulavaliikkeisestä eläimestä. Ketusta onkin viime vuosien aikana kehkeytynyt yksi suosikkieläimistäni, jonka näkeminen on aina yhtä ilostuttava ja ihastuttava kokemus. Myös tyttäreni ovat alkaneet jakaa kettuinnostustani, mikä luonnollisesti tuottaa suurta iloa minussa.
Metsäkauris pihavaloissa
Jos ketut ovat kauniita, niin ovat sitä metsäkauriit ja peuratkin. Ikävä kyllä ne ovat myös melkoisia pihan tuholaisia ja pahimmassa tapauksessa punkkien levittäjiä.

Pihallamme vieraili ensimmäinen metsäkauris keväällä. Silloin ihmettelin ja ihastelin tätä vierailijaa ja ajattelin sen olevan eksyksissä oleva yksilö, joka tuskin tulee uudestaan piha-alueellemme. Pakko myöntää, että olin pahasti väärässä. Pian kauriit tulivat säännöllisemmin ja samalla myös alkoi näkyä syömisjälkiä yhä enemmän.
Metsäkauriille tuntuu maistuvan melkein kaikki kirsikkapuiden oksista puolikuivaan nurmikkoon. Nämä kaverit eivät ole myöskään niin tarkkoja ajan suhteen: metsäkauriit piipahtavat visiitille aamulla, keskellä päivää ja myös auringon jo laskettua. Ne taitavat olla kotiutuneita niin hyvin asuinalueellemme, että ajattelevat varmaankin meidän ihmisten olevan tunkeilemassa niiden reviirillä (mikä varmasti pitää paikkaansa, sillä Espoo on ollut melkoista maaseutua vielä suht lähihistoriassa).

Metsäkauriit eivät ole myöskään kovin arkoja: ikkunan koputtelu tai huitominen ei niitä juurikaan hetkauta. Oven avaamisesta ne hätkähtävät mutta siirtyvät lähinnä naapurin puolelle jatkamaan syöpöttelyään. Ehkä Espoossa ei ole metsäkauriiden luonnollisia vihollisia (autot pois lukien), joten me ihmiset emme juurikaan niitä liikuta.
Tarkkailua kodin ikkunoista
Olen luovuttanut metsäkauriiden suhteen: vierailkoot pihallamme, kunhan jättävät edes jotain jäljelle. Ja mikäs siinä, mukavahan kauniita metsäkauriita on katsella – niin kuin kettuja, metsäjäniksiä ja citykaneja, oravia ja erilaisia lintuja aina pikkulinnuista suuriin petolintuihin (talomme yläpuolella on muuten myös liihotellut merikotka).
Elämään kotonamme Lystimäessä kuuluu yhteiselo erilaisten eläinten kanssa. Niiden tarkkailu työn tai arkiaskareiden ohessa on itse asiassa oikein mielenkiintoista ja rentouttavaa. Ja kuka tietää, mikä eläinlaji tulee seuraavaksi visiitille kotipihallemme?
Ehkä tuija-aidan alta kurkistaa hirvi tai katonreunasta kuikuilee utelias pöllö. Näitä kohtaamisia odotellessa tyydyn ihailemaan pihallamme vierailevia kettuja, kauriita ja muita eläimiä.
Eläintarkkailuterveisin, Antti