Sinä synnyit kovan huudon saattelemana – ikään kuin näyttääksesi maailmalle, että ”Tässä minä olen!” Syntymäsi sujui hyvin ja mukavan sutjakkaasti, joten isäsi ja äitisi varastoihin jäi vielä ripaus voimia ensimmäisten päivien vauva-arkea sujuvoittamaan. Näitä voimia tarvittiinkin kun avasit säännöllisesti ääntäsi ensimmäisenä yhteisenä yönämme Espoon sairaalan synnytysosaston perhehuoneessa, näläntunteen ohjaamana.
Koska synnyit korona-aikana, jouduimme kaikki totuttelemaan yhteiseen arkeen ilman ylimääräistä liikkumista sairaalan tiloissa. Poistumista perhehuoneista ei suositeltu ja ateriatkin toimitettiin suoraan huoneen ovesta sisään, joten pienoista mökkihöperöitymistä olikin jo havaittavissa vuorokauden jälkeen.
Isosiskosi syntymä oli jo opettanut meille vanhemmillesi tärkeät vauvarutiinit, joten näiden kertaaminen ja muistista palauttaminen ei vaatinut juurikaan aikaa. Saimme siis keskittyä täysin sinuun – ihmeelliseen ja pieneen lapseemme. Sinun ensimmäisen vuorokautesi aikana ehdinkin pohtia oman elämäni muutosta ja isänä olemista.
Lapsen syntymä on elämän merkittävimpiä tapahtumia
Mielestäni oman lapsen syntymä on elämän upeimpia ja tunteellisimpia, mutta samalla myös pelottavimpia hetkiä. Lapsen syntymän hetki on aina yhtä sykähdyttävä ja ihmeellinen kokemus, on sitten kyse esikoisesta tai esikoisen jälkeen syntyvistä lapsista. Syntymän hetkellä henki salpautuu ja ympäröivä maailma katoaa täydellisesti. Edessään näkee vain vastasyntyneen lapsensa avuttomana ja sätkivänä, toivoen, että kaikki on hyvin.
Oman lapsen syntymähetki on kuin moukarinisku päähän ilman kipua. Olo on lievästi sanottuna pöllämystynyt, tunteikas ja avuton. Minä sain nyt todistaa toisen lapseni syntymää, mutta ei tämä kerta ollut yhtään vähemmän tunteellinen. Yhtä lailla toisen lapsen syntymä sai tunteet pinnalle ja mielen liikuttumaan.
Onneksi Jorvin supernaiset, eli kätilöt (iso kiitos muuten synnytyksen hoitaneelle kätilö-Marille!), hoitivat koko synnytyksen – ja sen jälkeisen ajan – erittäin suurella ammattitaidolla. Siten taas yksi isäihminen sai jäädä tuijottamaan syntymän ihmettä silmät kahvilautasen kokoisina.
Edessä vauva-arkea leikki-ikämausteilla
Toisen tyttäremme syntymä ja sitä seuraava vauva-aika on ollut hyvin erilainen kahden ja puolen vuoden takaisesta. Silloin olimme totaalisessa vauvakuplassa, opetellen uusia taitoja vauvan navan pesusta pulloimetykseen. Tällä kertaa oman mausteensa vauva-arkeen on tuonut esikoisemme, joka on lievästi sanottuna vauhdikkaassa iässä. Tämä tarkoittaa luonnollisesti paljon leikkimistä hänen kanssaan, mutta myös uudenlaisen roolin omaksumista ja opettamista: hänestä on tullut isosisko.
Vastasyntynyt vauva vaatii suurimman osan ajastaan äidin läsnäoloa ja siten isä jää luonnollisesti taustarooliin. Tässä roolissa onkin hyvä vahvistaa minun ja esikoistyttäremme välistä suhdetta. Ensimmäisen viikon aikana olemmekin leikkineet paljon, opetelleet uusia taitoja ja seikkailleet kotimme lähialueilla ihmetellen kesän kukkasia ja hyönteisiä.
Vaikka vauva-aika on raskasta herätyksineen ja vähäunisine öineen, on se samalla äärimmäisen antoisaa: saanhan tutustua uuteen mini-ihmiseen ja viettää aikaa rakkaan esikoisemme kanssa. Seuraavat seitsemän viikkoa menevätkin puhtaasti perheen parissa isyysvapaan ja kesäloman ansiosta. Tiedossa on siis laatuaikaa perheen parissa (ja ehkä vähän futiksen EM-kisoja, jos vain kunto riittää matsien katseluun).
Vauvakuplaisin terveisin, Antti
Ajatusmatkalla 