Ajatusmatkalla-blogin matka alkoi tasan neljä vuotta sitten tutisevin käsin ja epäröivin mielin: olisiko minusta, vähäsanaisesta suomalaisesta miehestä, kirjoittamaan blogia ja riittäisikö kirjoittamiseen aiheita. Tuo aika on humahtanut melkoisella vauhdilla ja onnekseni neljän vuoden takainen pelkoni oli turha, sillä säännöllinen kirjoitustahti on säilynyt oikeastaan koko ajan – mitä nyt isäelämä on hieman pidentänyt kirjoitusten väliä ja siten vähentänyt kuukausittaisten kirjoitusten määrää.
Näiden neljän vuoden aikana blogiin on ehtinyt syntyä 172 kirjoitusta, eli keskimäärin 3,6 kirjoitusta kuukaudessa (blogin ensimmäisenä vuonna tämä luku oli 4,4, eli tahti on hieman hidastunut). Samassa ajassa kirjoitusten lukijoiden määrä, eli blogin kävijämäärä, on kasvanut oikein mukavaa vauhtia, mistä saankin kiittää sinua, arvon lukija. On hienoa huomata, että kirjoitukseni kiinnostavat, ja kommenttien kohdalla olen suorastaan herkistynyt, sillä kirjoituksistani on ollut aidosti apua ja hyötyä joillekin lukijoille. Kiitos siis kommenteista ja kiinnostuksesta kirjoituksiani kohtaan!

Synttärikahvit ja suunnitelmia seuraavalle blogivuodelle
Tänä vuonna blogin synttäreitä juhlitaan keskellä koronan toista aaltoa. Juhlintaan se ei sinänsä vaikuta, vaan suurempi vaikutus koronalla on ollut tämän vuoden ulkoilmatoimintaan: ulkomaanmatkojen sijaan omat askeleeni ovat suuntautuneet lähimetsiin ja suomalaisiin luontokohteisiin.
Blogin kehittämistä ja suunnittelua koronavirus ei kuitenkaan estä. Ehkä ensi kaudella blogi kokee vihdoin sen aiemmin suunnittelemani sivustouudistuksen? Tästä kun on kokemusta sivutyöni saralta Strix Marketingin jengissä. Ja ehkä tuleva blogikausi tuo myös yhteistyökuvioita mukanaan. Tänä vuonna kyselyitä on jo tullut ja jokusen sisältöyhteistyöprojektin olenkin ehtinyt tehdä blogin ulkopuolelle.
Kuka tietää mihin blogimatka minua vie, mutta sen tiedän, että kirjoituksia blogiin tulee vastaisuudessakin. Toivottavasti sinä, arvon lukija, seuraat blogimatkaa kanssani tulevina vuosinakin.
Synttäriterveisin, Antti