Olemme seikkailleet tyttäreni kanssa kotimetsissä ja mökkimaastoissa jo jonkin aikaa. Tyttäreni on monesti matkannut mukanani kantorinkassa, johon hän onkin tykästynyt melko lailla: kantorinkalla leikitään usein kotona ja sen esilleotto aiheuttaa aina melkoista tohinaa. Viimeisimpien mökillä tehtyjen luontokävelyiden aikana hän on onnistunut jopa nukahtamaan kantorinkkaan – minun suureksi ihmetykseksi – vaikka maasto on ollut paikoin aika haastavaa ja kyyti siten poukkoilevaa. Ehkä kantorinkassa on turvallinen ja mukava olo, eikä pieni tärinä tai pomppiminen tunnu taaperoa juurikaan haittaavan (kantorinkastamme tarkemmin tässä kirjoituksessa).
Kun lähdimme taas mökkireissulle, oli kantorinkan pakkaaminen mukaan itsestäänselvyys. Tiedossa olisi nimittäin aurinkoisia päiviä, jolloin metsässä samoilu ja patikointi olisi juuri sopivaa ajanvietettä minulle ja tyttärelleni. Samalla saisimme nauttia suomalaisesta metsästä ja sen rentouttavasta vaikutuksesta, bongailla uusia lintulajeja sekä vahvistaa luontokokemustamme.
Rinkka selkään ja aamupatikoinnille
Olemme ottaneet tavaksemme tehdä pieni metsäretki tyttäreni kanssa aamupalan ja lounaan välillä. Siihen aikaan olemme molemmat ulkoilun tarpeessa ja luppoaikaa on sopivasti 1-2 tuntia. Tuossa ajassa ehtii taivaltaa kahdesta viiteen kilometriä pysähdyksineen ja kerryttää samalla ruokahalua ennen virallisia päiväunia. Aamupäivällä sääkään ei ole vielä paahtavan kuuma, joten kantorinkkailu ei uuvuta meitä kumpaakaan pahemmin. Ongelmaksi on muotoutunut lähinnä hyttysten ja paarmojen armeija, joka vaanii torkahtelevaa tytärtäni. Muistona näiltä reissuilta onkin jo melkoinen määrä pistos- ja puremajälkiä.
Kantorinkkaa olemme käyttäneet patikoinneillamme siksi, että sen kanssa pääsemme helposti metsän siimekseen ja vaikeakulkuiseenkin maastoon. Toisaalta, koska tyttäreni ei jaksa kävellä vielä pitkiä matkoja, on rinkka myös siten luonteva vaihtoehto. Samalla hänelle avautuu uusi maailma, sillä kantorinkasta käsin hän voi tarkkailla luontoa isänsä näkövinkkelistä, eli huomattavasti korkeammalta kuin normaalisti. Ihmeellinen luonto saakin hänet välillä hihkumaan ihmetyksestä ja innosta.
Retkemme kohokohta on usein lyhyt pysähdys pienen mäennyppylän laella, josta saamme katsella maisemaa puiden latvojen korkeudesta, lähes lintuperspektiivistä. Pieni tauko tekee hyvää myös minulle, sillä saan lepuuttaa hartioita ja selkääni. Kyseinen kukkula on muuten myös yksi minun lempipaikoistani mökkimme lähimetsissä ja olen vieraillut siellä lukemattomina kesinä.
Taukopaikallamme emme viivy pitkään, vaan palaamme pian takaisin mökille, jossa odottaa lounas ennen päiväunia. Sitä ennen on tyttärelläni kuitenkin hyvä sauma ottaa pienet päikkärit kantorinkan keinuvassa kyydissä.
Patikointiterveisin, Antti
Ajatusmatkalla 