Olin pidempään miettinyt luontohenkistä road trip -seikkailua Suomessa: vuokraisin auton ja ajaisin eri luontokohteiden kautta mukanani kamera, haikkauskamat ja ripaus reipasta samoiluhenkeä.
Tänä kesänä, ulkomaanmatkojen hintojen noustua pilviin, päätin toteuttaa tuon kauan mielessäni muhineen idean. Mukaani päätin pakata kameravehkeet, SUP-laudan ja paljon avointa mieltä, sillä road trip -henkeenhän kuuluu, että tarkat suunnitelmat jätetään kotiin ja annetaan fiiliksen ohjata matkan päätöksiä.
Siinä on vain jotain hohdokasta, kun pakkaa auton täyteen tavaraa ja aloittaa matkan kohti tuntematonta. Ja siitähän road tripistä on perimmältään kyse: matkasta eikä päämäärästä. Jokainen kohde on omalla tavallaan uusi kokemus ja yllätyksille kannattaa jättää sijaa, sillä ne rikastavat matkaa tavattomasti.
Minun road trip -suunnitelmissa oli lukkoon lyötynä lähinnä vierailu serkun luona Pyhäjärvellä ja matka-aikaa olisi varattuna reilun viikon verran. Siihen väliin mahtuisi paljon koettavaa, googlattavaa ja improvisaatiota!
Päivä 1: Repoveden kansallispuiston jylhissä maisemissa
Aloitan matkani tiistaiaamuna Punavuoresta. Olin juuri hakenut vuokra-auton Europcarista (Volkswagen Jetta) ja lastannut kyytiin matkatavarani, joten reissu voisi alkaa. Latasin edellisenä päivänä iPodin täyteen hyvää matkamusiikkia, sillä autoillessa musiikki on olennainen osa fiilistä. Sää on mukavan aurinkoinen eikä liikenteessä ole oletettavissa ruuhkaa keskellä viikkoa.
Olen aina halunnut vierailla Repoveden kansallispuistossa, joten otan suunnan kohti Porvoon moottoritietä. Porvoon ja Loviisan välillä poikkean E18-mootoritieltä Kuutostielle, jossa vallitsee muuten melkoisen villi ohittelukulttuuri: tie on yksikaistainen mutta molemmilla puolilla kaistat ovat normaalia leveämmät, joten autojen ohittelulle jää tilaa (kaksi autoa, ja paikoin kolmekin, ahtautuu rinnakkain yhdelle kaistalle). Kuutostieltä poikkean muutaman käännöksen kautta tielle numero 368, joka vie Repoveden kansallispuistolle.
Päätän matkan varrella varata yöpymisen Hillosensalmella sijaitsevasta Orilammen Maja ja Lomakeskuksesta, josta onnekseni löytyy huone. Siispä hoitamaan majoitusjärjestelyjä paikan päälle ja lounaan jälkeen suunta kohti Repoveden kansallispuistoa. Lue Repolveden kansallispuiston kierroksestani tästä.
Päivän kilsat: 209 km
Päivä 2: Sadetta, serpentiiniteitä ja luostarivierailu Valamossa
Road tripin toinen päivä alkaa sateisena, itse asiassa vettä tulee kuin saavista eikä ennuste lupaa muutosta. Sade sävyttää siis koko päivää, mutta onneksi kesä kuivaa. Päätän suunnata koillissuuntaan, jonne ennuste lupaa parempia kelejä.
Hillosensalmelta lähdettäessä tie 368 muuttuu mukavan serpentiinimäiseksi: mäet seuraavat toisiaan ja tie mutkittelee vesistöjen ja mäkien mukaisesti. Jatkuvana hakkaava sade ei haittaa, sillä olen harvoja tiellä ajavista – aikaisella lähdöllä on etunsa.
Reittini vie Voikosken ja Mäntyharjun kautta Viitostielle, jota porottelen Mikkelin ohi, suuntanani Haukivuoren kylä. Mikkelin jälkeen sade taukoaa pieneksi hetkeksi ja minä käännän autoni nokan kohti kantatietä numero 72. Samalla väännän musiikkia kovemmalle, sillä soittolistallani tulee vuoroon King Krulen ”6 Feet Beneath the Moon”-levy – täydellistä road trip -musaa sateiselle päivälle! Koska sää ei ole yhtään parantunut, visiittini sympaattisessa Haukivuoressa jää hyvin lyhyeksi. Matka jatkuu siis aina vaan idemmäksi mukavaa pikkukaupunkia etsiessä.
Tieni vie läpi Jäppilän (kiehtovan Hyvätuuli Highland -karjatilan visiitin jälkeen) ja Sorsakosken (tsekkaa hieno puinen paloasema ja Fiskarsin tehtaat) sekä yli upean Leppävirran sillan. Matkalla on paljon hienoa nähtävää ja päätänkin pysähtyä hetkeksi Karvioon ihailemaan näyttävää Karvionkoskea. Kosken infotaulusta luen, että Karvion kanavalta järjestetään risteilyjä, jotka kulkevat Heinäveden reittiä pitkin, joten päätän varata sellaisen seuraavaksi päiväksi.
Pienen Google Maps -hetken jälkeen tajuan, että lähistöllä on Valamon munkkiluostari, ja koska olen majoitusta vailla, suuntaan 11 kilometrin päässä sijaitsevaa luostarialuetta kohti, toivoen saavani yösijan. Valamon luostari ansaitsi oman kirjoituksen (voit lukea sen tästä).
Päivän kilsat: 273 km
Päivä 3: Kanavaristeily, suppailua ja Kolin kansallismaisema
Herään Valamon luostarissa auringonpaisteeseen hyvin nukutun yön jälkeen. Runsas (ja aikainen) aamupala naamariin, muutamat tuliaisviinit mukaan ja onkin aika kääntää auton nokka kohti suppailuvesiä. Aurinkoinen päivä pitää hyödyntää heti aamusta, etenkin kun tuuli ei ole vielä yltynyt koviin lukemiin, joten SUP-laudalle tulee käyttöä. Edellisen päivän matkalla Valamoon bongasin parikin hyvää paikkaa, joista näytti pääsevän laudalla hyvin kauniin näköiselle järvelle.
Päädyn päiväsuppailulle Suuri Humalajärvelle, joka sijaitsee valtatien 23 varressa. Pysähdyn Suuren Humalajärven pysähdyspaikalle ja pumppaan SUP-laudan täyteen ilmaa. Pysähdyspaikka on aivan järven rannassa, joten pääsen matkaan helposti. Reilu tunti suppailua auringossa tekee ihmeitä!
Olen Karvion kanavalla hyvissä ajoin odottamassa kanavaristeilyn lähtöä. Varttia vaille yksi kuulen torven törähtävän ja näen Puijo-laivan ääriviivat. Hyppään kyytiin ja valitsen paikan laivan ensimmäisen kerroksen etuosasta.
Matka Karvion kanavalta pujottelee saarten ja kapeiden väylien kautta Kermajärven selälle, josta suunnataan Heinäveden laiturille ja Kerman kanavalle. Minä nousen kyydistä Kerman kanavalla, vaikka risteilyä olisi voinut jatkaa aina Savonlinnaan asti (tutustu Heinäveden reittiin tästä). Bussikyyti vie minut Kerman kanavalta takaisin lähtöpisteeseen upeaa kokemusta rikkaampana.
Palattuani Heinäveden reitin risteilyltä, päätän ottaa suunnan kohti Kolia, jossa vanhempani ihailivat Kolin kansallismaisemaa 45 vuotta sitten. Heidän tiensä Kolille vei liftaamalla, minä taasen päätän suosia pikkuteitä vuokra-autoni ratissa.
Aloitan matkan valtateitä 23 ja 9 pitkin Kärsämään, josta käännyn tielle 5031. Sotkuman risteyksestä käännyn tielle 502, joka on muihin alueen teihin nähden todella hyväkuntoinen! En voi olla miettimättä kenen poliitikon kotiseutua tämän täytyy olla, sillä miten muuten yksi tienpätkä on saatu näin hyvään kuntoon. Kylylahdessa käännyn tielle 504, joka kulkeekin aina Kolin kansallispuistoon saakka.
Lähes koko matkani Kolille satoi vettä ja ilma oli viileä (n. +12 astetta), mutta saapuessani Ukko-Kolin parkkipaikalle vastassa onkin puolipilvinen ja lämmin sää. Siispä reppu selkään, kapuamaan kohti Kolin huippuja ja seuraamaan vanhempieni jalanjälkiä. Lue lisää Kolin huipuista ja siitä miksi Kolin kansallismaisema on koettava tästä.
Päivän kilsat: 134 km
Päivä 4: Lisää Kolin maisemia ja huonokuntoisia teitä
Lyhyen autossa nukutun yön jälkeen (vajaat kolme tuntia) suuntaan takaisin Kolin vaaralle, tähtäimessäni kuvata auringonnousua vaaran huipuilta. Huipuilla vastassani on usvainen aamumaisema ja nousevan auringon värjäämä taivas. Olen yksin tunnin tai kaksi seuranani vain hyttyset ja heräävä luonto. Tällaisena hetkenä, Ukko-Kolin huipulla istuessani, kun edessä avautuu kymmeniä kilometrejä järvi-, vaara- ja metsämaisemaa, tuntee olonsa kovin pieneksi mutta samalla äärimmäisen onnelliseksi. Suomen luonto osaa sykähdyttää!
Kolin kansallismaisemasta inspiroituneena päätän vierailla toisella kansallismaisemalla: Väisälänmäen Linnanmäellä, joka on inspiroinut niin Pekka Halosta kuin Eero Järnefeltiäkin maalaustaiteessa (Kolin kansallismaiseman tavoin). Kun lähden Kolilta, alkaa taas ripsiä vettä taivaalta. Onnekseni sää suosi omaa Koli-visiittiäni ja sain nauttia kansallismaisemasta kauniissa säässä.
Matkani alkaa Kuutostietä pitkin, josta käännyn Juuan kohdalla tielle 508 – tai näin oli tarkoitukseni. Käännyn epähuomiossa tielle 506 ja ajan 20 kilometriä väärään suuntaan, kunnes tajuan erheeni. No, onneksi kilometrejä ei tullut kahtasataa, enkä ole aikataulun varassa. Siispä suunta takaisin kohti tietä 508, jota ajan aina Pisankoskelle asti (tien 570 kautta) ja josta käännyn tielle 5701. Pisankosken jälkeen pääsen kantatielle 75 (Kuopion suuntaan) ja tielle 755, joka jatkuu Tahkon ohi aina Varpaisjärvelle. Varpaisjärveltä ajan lyhyen kotiseutumuseovisiitin kautta tietä 582 aina Lapinlahdelle asti.
Tällä etapilla tiet ovat paikoin todella huonossa kunnossa ja vuokra-autoni pomppii tiessä olevien monttujen ja kumpujen ansiosta rajusti. Pääsen Lapinlahdelle kuitenkin ilman vahinkoja ja päätänkin heti vierailla Taidemuseo Eemilissä, jossa on mm. pysyväisnäyttely kaupungin suuren miehen Eemil Halosen teoksista. Yllätyn suuresti siitä määrästä upeita patsaita, jotka Eemil Halonen on luonut. Lisäksi hämmästelen Halosen taiteilijasuvun kokoa.
Loppupäivän vietän Lapinlahden katuja tallaten, kunnes suuntaan majapaikkaani Lapinlahden juna-asemalla: yövyn asemarakennuksen vanhassa, mutta hyvin entisöidyssä ja tilavassa, vahtituvassa kuunnellen paikallisten teinien perjantairallia lähikaduilla.
Päivän kilsat: 179 km
Päivä 5: Toinen kansallismaisema ja serkun tapaaminen
Sikeästi nukutun yön jälkeen matkani jatkuu kohti Väisälänmäen kansallismaisemaa ja Linnanmäkeä, jossa vastassa pitäisi olla upeat näkymät. Väisälänmäelle on Lapinlahden keskustasta ja juna-aseman vahtituvalta vain noin kymmenen kilometria ja koska lähdin matkaan jo yhdeksän pintaan aamulla, niin saavun kohteeseen hyvinkin aikaisessa. Matkani kulkee pitkin upeata saaristotietä (tie numero 5646), jonka kohokohtana on Akkalansalmen näyttävä silta.
Väisälämäen seikkailut vaativat ihan oman kirjoituksensa ja voit lukea sen tästä.
Kun palaan Väisälänmäen kierrokselta takaisin autolle, on lämpömittarissa jo +20 astetta ja puolipilvinen kesäsää saattelee minua matkallani eteenpäin. Valitsen matkamusiikikseni AIR:in ”Talkie Walkie”-levyn, joka sopii hyvin hiljaisille hiekkateille, joita edessäni onkin useamman kilometrin verran.
Matkani vie kohti Pyhäjärveä, sillä road trip -seikkailut eivät olisi mitään ilman sukulaisten tapaamista. Minun reittisuunnitelmani oli ollut melko avoin pois lukien matkaa Pyhäjärvelle, kohti isäni synnyinseutuja. Olin sopinut serkkuni Juhan kanssa treffit, jotta voisimme vaihtaa kuulumisia vuosien ajalta. Samalla reissulla kävisin myös tutustumassa isäni kotitaloon ja sukuun.
Tapani mukaan valitsen taas pienempiä teitä (tiet 5646 ja 5640, lyhyt etappi tiellä 536, josta Huotarintietä ja Kihlovirrantietä aina valtatielle 27 asti), jotka vievät myös kohti kiinnostavia nähtävyyksiä. Yksi sellainen tulee vastaan Runnin kylässä, jossa on upea puisella sillalla padottu koski. Pysähdyn hetkeksi ihailemaan padotun kosken voimaa, kunnes katseeni osuu kylttiin, joka ohjaa kulkijan kohti Saarikosken puusulkuista kanavaa. Lyhyen kävelyn päässä odottaa kaunis ja tervalta tuoksuva kanava, jonka historia juontuu aina 1900-luvun alkuun. Juuri tällaiset löydöt kuuluvat road trip -matkailuun!
Lyhyen fiilistelyn jälkeen palaan takaisin autolleni ja otan suunnan kohti valtatietä 27, jossa viimeistään Ylä-Savon maisemat jäävät taakse: samalla tie muuttuu pitkien viivasuorien pätkien sävyttämäksi, kuin viivoittimella viimeistellyiksi. Näitä teitä on helppo ajella Pyhäjärvelle viettämään laatuaikaa serkun kotitilalla.
Päivän kilsat: 141 km
Päivä 6: Paluumatka kohti mökkijärven rantaa
Reissuni kuudes aamu alkaa myöhäisellä herätyksellä. Illan sauna ja myöhään venyneet keskustelut vaativat pitkiä unia. Matkaan pääsen lounaan jälkeen, jolloin otan suunnan kohti Onkiniemeä Nelostietä pitkin.
Tovin ajeltuani autoletkassa totean, että todelliseen road trip -henkeen kuuluu ajaa pienempiä teitä, joten käänny kantatielle 77 ja edelleen tielle 659, jota kutsutaan myös nimellä ”Sininen Tie”. Päästyäni ruuhkaisesta Nelostiestä oloni paranee heti, sillä saan aja rauhassa ja pysähdellä kiehtoville taukopaikoille ihailemaan erikoisia nähtävyyksiä, kuten esim. Karoliinanportaita Viitasaaressa (lisää tarinointia Karoliinanportaista täällä).
Tie 659 mutkittelee mukavasti, myötäillen Keiteleen ja Konneveden rantoja ja puhkoen vastaantulevia pikkukyliä. Tällä tiellä on miellyttävä ajaa, sillä maisema vaihtuu jatkuvasti ja saan kaiken lisäksi ajaa ilman jonoja tai perässäkyttääjiä. Samaan aikaan uskon Nelostien liikenteen aiheuttavan stressireaktioita ja tieraivoa monelle autoilijalle. Minun reitilläni pysähdyksiä aiheuttavat lähinnä vastaantulevat nähtävyydet ja muutamassa kohdassa laiskasti tietä ylittävä metsäkauris.
Neiturin kanavan jälkeen vaihdan Pohjois-Savon maisemista Keski-Suomen vastaaviin ja käännyn kantatielle 69. Suuntani vie muutaman pienemmän tien kautta takaisin Nelostielle, jonne käännyn Toivakan jälkeen. Loppumatka menee tylsällä valtatiellä, kunnes saavun aina yhtä rakkaan mökkijärven rannalle.
Illalla ehdin vielä heittää suppailulenkin järven selällä ja saunoa road trip -hiet pois ennen kuin uni vie voiton.
Päivän kilsat: 326 km
Päivä 7: Sadetta ja syntymäpäivät mökillä
Road trip -reissuni viimeinen kokonainen päivä alkaa sateella. Kevyt tihku huuhtoo mökkipihaa ja pakottaa sisätiloihin. Ehdin siis rentoutua hetken takkatulen ääressä pohtien viikon mittaista matkaa. Rentoutuminen on muutenkin tämän päivän avainsana. Edelliset road trip -päivät olivat olleet täynnä ohjelmaa ja tekemistä, enkä suoraan sanottuna ollut ehtinyt pysähtyä makustelemaan tapahtunutta. Päivän tauko mökillä mahdollistaa paluun viikon takaisiin kokemuksiin.
Tälle päivälle osui myös syntymäpäiväni, joten sitä tuli juhlittua tutuissa maisemissa.
Päivän kilsat: 0 km
Päivä 8: Kotimatka ja vuokra-auton palautus
Koska olin sopinut vuokra-autoni palautuksen jo ennen puoltapäivää, on kahdeksannen päivän herätys aikainen. Aamupalan jälkeen pakkaan tavarani autoon ja aloitan matkan kohti Punavuorta, jonne veisin matkatavarani ennen auton palautusta.
Matka mökiltä Punavuoreen menee tylsää Nelostietä pitkin, sillä palautusaika ei salli pikkuteitä pitkin ajamista. Ajaessani moottoritietä pitkin ehdin fiilistellä mitä kaikkea viikon aikana olin ehtinyt nähdä ja palata takaisin matkani kohokohtiin. Kahdeksan päivää ja 1 434 kilometriä menivät yllättävän nopeasti ja tuntui kuin olisin saanut vasta pintaraapaisun suomalaiseen maisemaan. Palauttaessani vuokra-auton avaimia alankin jo pohtia seuraavaa reissua!
Päivän kilsat: 172 km
Lopputunnelmat
Mitä road trip -matkastani jäi käteen? Ensimmäisenä tuntemuksena on vahva rakkaus suomalaista luontomaisemaa kohtaan, joka kasvoi entisestään tämän matkan aikana. Yllätyin, kuinka paljon kiehtovia luontokohteita Suomesta löytyy ja minkälainen määrä niitä on pienten teiden varrella – kohteita joista ei ikinä saisi tietää, ellei ajaisi pikkuteitä pitkin ja pysähtyisi nähtävyyksille matkan aikana.
Toiseksi yllätyin, miten hieno konsepti kansallismaiseman määritelmä on. Suomessa on 27 kansallismaisemaa, jotka edustavat kattavasti erilaisia luontokohteita. Tämän reissu aikana pääsin tutustumaan niistä kolmeen ja ne kaikki olivat uskomattoman kauniita pitäen kiehtovia tarinoita sisällään.
Lopuksi en voi olla ylistämättä road trippailun hienoutta. Loppujen lopuksi kaikkein kauneimmat hetket tulevat yllättäen ja suunnittelematta: monesti pysähdyin vain ihailemaan vastaan tullutta jokimaisemaa, ihmettelin sateen jälkeen noussutta sateenkaarta ja katselin yllä leijuvan haukan lentoa. Nämä hetket tekivät matkastani täydellisen.
Road trip -terveisin, Antti
2 kommenttia artikkeliin ”Viikon road trip Suomen kansallismaisemissa”