Oletko miettinyt, miltä tuntuisi viilettää laskettelurinnettä alas puunlatvojen tasalla pelkän vaijerin varassa, vauhdin noustessa parhaimmillaan 60-70 km/h? Tahkolla tämä on mahdollista, sillä laskettelurinteillä sijaitsee Suomen pisin vaijeriliuku, Tahko Zipline, jolla on pituutta noin kilometrin verran.


Lähes ympärivuotinen elämys
Tahko Zipline on suht tuore tulokas Tahkon aktiviteettitarjonnassa, ollen vasta reilun vuoden käytössä (vaijeriliuku avattiin kesäkuussa 2023). Liukumaan pääsee lähes vuoden ympäri, sillä Tahko Zipline on suljettuna vain marraskuun ajan, huoltotöiden takia.
Vaijeriliu’un lähtötasanne sijaitsee Tahkovuoren huipulla, Pehkubaarin ja Tahkon näköalatornin läheisyydessä, ja päätepiste on Tahkolahden toisella rannalla Piazzan kyljessä. Liukumaan pääsee siis kohtalaisen helposti, joko patikoimalla huipulle tai ajamalla autolla Pehkubaarin parkkipaikalle, josta kävelymatkaa on noin sata metriä.


Hintaa vaijeriliu’ulla on 49 euroa ja koska vaijereita on kaksi vierekkäin, voi kaksi henkilöä laskea samaan aikaan – mikä oli kannaltamme oikein hyvä, sillä saimme laskettua vaijeriliu’un yhdessä vaimoni kanssa.
60 sekuntia vauhdin hurmaa
Vaijeriliu’un lähtötasanteella ei yllättäen huimaa lainkaan. Pudotus tasanteelta on itse asiassa pieni, vaikka matka päätepisteeseen on pitkä ja jyrkkä.
Jahka liivit, kisko ja turvaköydet on varmistettu, antaa ohjaaja viimeiset vinkit mahdollisimman tasaisen liu’un varmistamiseksi – kuinka yhdellä kädellä voi vaikuttaa rintamasuunnan kääntämiseen kun kädessä on GoPro ja kuinka lopun jarruttamiseen kannattaa varautua.
Kuittaan ohjeet ja pian yläpuolella naksahtaa: jarru on vapautettu ja syöksähdän matkaan. Armoton tuuli pyrkii kääntämään minua koko ajan väärin päin, joten vaijereista täytyy pitää lujasti kiinni ja taistella vastaan.
Pian alla kimmeltää Tahkonlahti ja sen syvän sinisenä hehkuva pinta. Lahden ylittäminen on yksi pitkältä tuntuvan liu’un kohokohtia ja toisaalta karu osoitus siitä, että liuku on pian päättymässä.
Lopuksi jäljellä on enää automaattinen jarrutus, joka on mukavan pehmeä, ja pian jalat saavat taas koskettaa maan pintaan. 60 sekunnin ajan sai kokea, miltä tuntuu liitää maanpinnan yläpuolella haukan lailla – kunpa tuo liito olisi vain kestänyt kauemmin.
Syysterveisin, Antti

Oho, en tiennyt tästä, enkä itse asiassa edes sitä, että Suomessa ylipäätään on zipline-vaijeriliukuja. Tuollainen on tullut koettua vain Filippiineillä, Boholin saarella. Ihan hauska kokemus, pitää laittaa tämä harkintaan, jos Tahkolla päin tulee käytyä.
TykkääTykkää
Yllätti kyllä minutkin ja näitä on kuulemma muuallakin Suomessa (täytyy selvittää missä). Oli tosi positiivinen kokemus!
TykkääTykkää