Olen aina ollut vahvasti omatoimimatkaamisen puolella. Varsinkin nuorempana mahdollisuus etsiä ja valita kohteita, joissa vielä alkuperäinen kulttuuri kukoisti sekä pyrkimys päätyä mahdollisimman vähäturistisille kohteille olivat minulle tärkeitä arvoja.
Näin vanhemmiten, ja varsinkin kahden tarhaikäisen lapsen isänä, pakettimatka kuljetuksineen, valmiine ruokapöytineen ja järjestettyine ohjelmineen on kuitenkin alkanut houkuttaa entistä enemmän. Itse asiassa houkutus on ollut niin suuri, että päätimme vaimoni kanssa varata Tjäreborgin perheloman Kyproksen Agía Nápassa sijaitsevasta perhehotellista – paikasta, joka ei olisi ollut nuoremman Antin matkalistan korkeimmalla paikalla.
Olen edellisen kerran ollut pakettimatkalla vuonna 2017 ja yllättäen juuri Kyproksella (matkasta tarkemmin tässä postauksessa). Silloin matkasimme vaimoni kanssa kohteeseen sesongin ulkopuolella ja saimme olla yllättävän paljon omissa oloissamme. Se olikin aikaa ennen lapsia. Tällä kertaa meno oli toisenlaista, mutta kokemuksena myös kovin positiivista.
Menolento väsyneillä silmillä
Lento Kyprokseen on mielestäni juuri pienten lasten sietokyvyn rajoissa: reilut neljä tuntia kuluu nousua ja laskua ihmetellessä, kanssamatkustajia tarkkaillessa sekä koneen viihdekeskuksen sisältöä tai kännykän kuvavirtaa katsellessa (Sunclass Airlinesin koneessa viihdekeskus tuli kylläkin omiin puhelimiin tuoleihin integroitujen näyttöjen sijaan). Lento sujui onneksemme ilman pahempaa siskosten välistä kinastelua saati kiljuntaa, mitä nyt nauru ja käkätys kuului tasaisesti penkkiriviltämme (toivottavasti tämä ei häirinnyt pahasti läheisten penkkirivien matkaajia). Kaikki katastrofin ainekset olivat kuitenkin olemassa, sillä tyttäremme olivat heränneet jo ennen kukonlaulua aikaiselle lennolle.
Lentomatkailu on lapsillemme vielä sen verran eksoottista, että kumpikaan ei edes raaskinut tuhlata arvokasta matka-aikaa nukkumiseen, vaikka molemmat lapsistamme olisivat saaneet hieman lepuuttaa silmiään. Lentomme lähti Helsinki-Vantaan lentokentältä jo aamuseitsemältä, joten lapsilla oli ollut aikainen herätys kotona, mikä kostautui sitten bussimatkalla hotellille.

Lentomme oli yllättäen eläkeläisten täyttämä. Olisin odottanut paljon enemmän lapsiperheitä ja sen mukaista älämölöä, mutta kyllähän sen ymmärtää: pääsiäisen ajankohta ei taida olla työssäkäyville suosituinta aikaa matkustaa ulkomaille ja toisaalta eläkkeellä on oikeastaan aivan sama milloin matkustaa. Nyt lennollamme oli siis paikoin yhtä hiljaista kuin konkurssiin menneessä huopatossutehtaassa, vaikka lentokone olikin täyteen ahdettu.
Vaikka lento meni mielestäni oikein jouhevasti, on yhtä seikkaa pakko kritisoida: osalla lentoyhtiöistä kaikella rahastamisessa on menty liian pitkälle. Ymmärrän kyllä lisälaukkujen hinnoittelun ja ateriakustannukset alkoholiostoineen, mutta miksi maksetun aterian vesi ja mehu kustantaa vielä ylimääräistä? Onneksi sentään vessassa sai vielä käydä ilmaiseksi.
Kohteessa monenlaista tekemistä
Majoituimme Ocean Beach Club – Kypros -nimisessä perhekohteessa, joka sijaitsi mukavasti rannan tuntumassa, noin kahden kilometrin päässä Agía Nápan keskustasta. Sijainti oli siten oikein oiva: sopivan lähellä merta ja sopivan kaukana kaupungin vilinästä. Kyllähän lähistöllä oli muitakin hotelleja ja palveluita turistirysien kera, mutta onneksi Agía Nápan pahin bilekeskittymä sijaitsi meistä etäällä.
Sijaintia tärkeämpää meille oli kuitenkin hotellin mainostamat aktiviteettimahdollisuudet (sekä lapsille että aikuisille), isot ja sopivan lämpöiset uima-altaat sekä kovasti kehuttu ruoka. Nämä osoittautuivat onnistuneen perheloman kulmakiviksi. Hotellilta löytyi myös Tjäreborgin tutut hahmot Lollo ja Bernie, joihin tyttäremme saivat tutustua joka päivä hauskojen ohjelmanumeroiden myötä.





Lapsille hotelli oli paratiisi: isolla uima-altaalla olisi voinut polskia koko päivän ja aterioilla sai syödä arjesta poikkeavasti herkkuja. Juuri uima-allas olikin lastemme ehdoton suosikki, mutta toisaalta myös Lollon ja Bernien tapaamiset (mm. Mini Disco ja joka-aamuinen moikkaus- ja halauskierros) olivat listan kärjessä. Olimme aamulla altailla ensimmäisten joukossa ja poistuimme sieltä lähinnä syömään ja nukkumaan. Hotellissa oli lähestulkoon vain lapsiperheitä, joten muiden lapsien polskinnan seuraaminen ja uusien ystävien kanssa leikkiminen sai lapsemme kinuamaan koko ajan takaisin altaan ääreen.
Omaksi suosikkiaktiviteetikseni viikon matkalla valikoitui selkeästi suppailu, jota ehdin harrastamaan yhden SUP-retken verran (tästä tarkemmin omassa kirjoituksessa). Läheinen merenranta toi muutenkin mukavaa vaihtelua hotellielämään ja karun kallioisia merimaisemia oli oikein mukava ihailla. Hotellimme sijainti oli aika lailla Sandy Bayn ja Nissi Beachin (jossa kävimme kerran) välissä, joten väliin jäävä alue oli vähemmän kaupallisesti muovattu ja siten oiva lyhyille kävelylenkeille.





Hotellilla olisi ollut hyvät kuntoilumahdollisuudet, mutta en itse valitettavasti oikein ehtinyt näistä nauttimaan (vaimoni pääsi kokeilemaan muutamaa ohjattua liikuntatuntia lasten päiväunien aikana ja kehui niitä kyllä kovasti). Suurin osa ajastamme meni lasten polkiessa altaalla (eli heitä vahtiessa).
Vaihtelua arjen suorittamiseen
Pakettimatka (ja loma ylipäänsä) lasten kanssa on hyvää aikaa irtautua arjen kommervenkeista ja rutiineista, sillä loma-aika on samalla lomaa jatkuvasta ruoanlaitosta, siivoamisesta, leikkimisestä ja puuhailusta. Loman aikana voi myös etäältä pohtia tiettyjen rutiinien ja tapojen toimivuutta, lomalla kun voi kotiolosuhteita helpommin kokeilla uusia ruokia (monipuolinen seisova pöytä auttaa tässä erittäin hyvin) tai harjoitella uusia taitoja (esim. uiminen).
Huonoista tai toimimattomista rutiineista voi samalla pyrkiä eroon, lapset kun saattavat lomainnossaan oppia ikään kuin ”vahingossa” uusia asioita tai maistella makuja, joihin kotona ei koskisi pitkällä tikullakaan. Varsinkin ruoan osalta tyttäremme saivat uusia suosikkiruokia, joiden syömistä voimme myös jatkaa kotona.
Uusia lomahaaveita
Viikko Kyproksella humahti yllättävän nopeasti, eikä missään vaiheessa ehtinyt pitkästyä (harvemmin sitä lomalla pitkästyy muutenkaan). Arkea rytmitti ruokailut, suosikkiaktiviteetit ja allaselämä. Iltaisin lapset olivat jo melkoisen väsyneitä, joten nukkumaan menimme varmasti hotellilla ensimmäisten joukossa.
Kypros oli tyttärillemme kolmas maa, jossa he ovat käyneet, aikaisempien Ruotsin ja Islannin lisäksi. Heistä onkin tulossa kokeneita matkaajia jo nuoressa iässä. Positiivinen matkakokemus sai heidät haluamaan jo uudelle reissulle, mitä joutunemme kuitenkin odottamaan ainakin kesän yli.
Myös minuun tämä reissu tartutti pahan matkakuumeen, jollaista ei ole ollutkaan moneen vuoteen. Pakettimatkamme osoittautui sen verran toimivaksi ja onnistuneeksi (kiitos vaimoni loistavan kohdevalinnan), että uuden pakettimatkan varaamisen kynnys on hyvin matalalla. Oikean kohteen löytyessä koko perhe voi nauttia täysillä ja saada hienoja kokemuksia. On myös erittäin palkitsevaa nähdä lastensa oppivan uusia taitoja ja saada uusia ystäviä – sitähän matkailu onkin parhaimmillaan!
Matkaterveisin, Antti

Kun matkustetaan puolisoni kanssa kahdestaan, niin suositaan tosiaan omatoimimatkailua. Perheenä matkatessa tilanne varmasti olisi toinen. Toisaalta Kyproksella olisi kyllä kiinnostavia paikkoja ihan omastakin näkökulmasta.
TykkääTykkää
Kyproksella on kyllä paljon hienoa nähtävää omatoimisesti. 7 vuotta sitten tulikin kierreltyä erilaisia nähtävyyksiä itsenäisesti.
TykkääTykkää