Tyttäreni saavutti viime viikolla kuuden kuukauden rajapyykin ja minä täytän tänään 41 vuotta. Tässä vaiheessa elämää oma ikäni ja sen juhlinta alkaa oikeastaan olla oman elämäni elokuvassa sivuroolissa ja saankin rehellisesti sanottuna enemmän iloa tyttäreni ikäetapeista.
Se ei tietenkään tarkoita ettenkö huomioisi omien vuosirenkaitteni kertymistä (tai olisi kiitollinen onnitteluista, jotka aina lämmittävät mieltä), juhlimistapa on vain muuttunut vuosien varrella. Siinä missä nuorempana (ja nyt tarkoitan lähes 30 vuotta sitten) syntymäpäiväkutsut olivat kiehtova kokemus, jota jännitti viikkokaupalla, nyt omilta syntymäpäiviltä toivoo lähinnä aikaa ajatuksilleen ja ehkä vähän suppailua mökkijärvellä, jos vain säät niin sallivat.
Ja näinhän se oli onneksi tänäkin vuonna kesäsäiden helliessä syntymäpäiväni kunniaksi: vaimoni tuuppasi minut lempeästi matkaan mökkirannasta heti aamusta ja lähetti lentosuukkojen kera syntymäpäiväsuppailulle (okei, lentosuukko-osuus saattaa olla omaa kuvitelmaani). Sillä reissulla nämäkin ajatuslastut muotoutuivat.
Kuinka havainnoit ajan kulumista?
Isänä (tai vanhempana ylipäänsä) ikää ja aikaa hahmottaa eri tavalla. Näin vanhemmiten ajan kulkua ei havainnoi yhtä konkreettisesti kuin nuorempana, jolloin oma kasvu ja fyysinen sekä henkinen muutos symboloivat ajan kulkua (no, iäkkäämpänä ehkä parran kasvu ja hiusten harventuminen tai muutokset vyötärönseudulla osoittavat fyysistä muutosta).
Oman lapsen kasvua seuraamalla – varsinkin vauvaikäisen osalta – ajan kulku konkretisoituu lähes päivittäin, sillä tuntuu siltä kuin pieni ihminen kehittyisi joka päivä. Toisaalta vauvaelämään kuuluu myös säännölliset neuvolakäynnit, jotka omalta osaltaan asettavat aikaetappeja elämään erinäisten mittauksien ja kasvukäyrien seurannan osalta.
Meillä aikuisillakin saisi olla omat säännölliset neuvola-ajat, joissa kehitystä observoitaisiin lempein mittarein. En nyt tarkoita painoa, pituutta tai päänympäryksen mittaamista kuten vauvoilla, saati työelämästä tuttua tavoite- ja kehityskeskustelua tai työhöntulotarkastusta, vaan jotain aikuisihmiselle sopivampaa suuretta, kuten esimerkiksi hymyryppyjen määrää ja osuutta kasvoista tai SUP-laudalla vierettyjen päivien määrää kesälomalla – mikä nyt kunkin aikuisen osalta olisi mielekkäin mittari kuvaamaan ajan kulkua.
Samalla käynnillä voisi myös juhlia edellisen tarkastuksen jälkeen ilmaantuneita harmaita hiuksia tai kesän aikana kasvanutta möhömahaa kolesteroliarvoista jupinan sijaan. Eletyn elämän jättämien jälkien taustalla voi olla onnellisia hetkiä, joita ei tarvitse ihan liikaa murehtia.
Liika ajattelu pehmentää kesämiehen päätä
Tätä pidemmälle en päässyt pohdinnoissani, sillä aurinko alkoi jo pehmentää lämpöön tottumattomia toimistotyöläisen aivojani ja toisaalta liika ajattelu sotki keskittymistäni luonnon ääniin ja ilmiöihin. Niinpä nousin takaisin melonta-asentoon SUP-laudallani ja otin suunnan kohti tuttua mökkirantaa, jossa kirjasin nämäkin ajatuskäänteet ylös.
Syntymäpäiväni jatko kuluikin sitten tavallisissa mökkiaskareissa (auringonottoa, saunan lämmittämistä ja kirjan lukua) sekä leikkien tyttäreni kanssa – minun makuuni siis täydellisesti.
Synttäriterveisin, Antti
Ajatusmatkalla 