Merenkulun historiaa ja tunnelmallisia suola-aittoja Loviisassa

Suomessa on valtavasti hienoja ja historiallisia kaupunkeja, jotka puhkeavat kukkaansa kesäkuukausina. Loviisa on yksi näistä kaupungeista ja näin kesäisin sen puiset talovanhukset loistavatkin kilpaa vehreän luonnon rinnalla.

Niin, Loviisa. Tuo kaupunki on viime vuosien saatossa tullut minulle hyvinkin tutuksi vierailtuani siellä useaan kertaan – kiitos vaimoni. En ole nimittäin enää mikään perusturisti, sillä vaimoni syntymäkaupunkina Loviisasta on tullut minulle hyvinkin tuttu.

Jokaisella Loviisan-reissullani pyrin katsomaan kaupunkia uudesta kulmasta ja löytämään uutta tutustuttavaa. Tällä kertaa suurennuslasini alle pääsi yksi loviisalaisen kesän keskipisteistä, eli Laivasilta (Skeppsbron), jonka ravintolat ja tapahtumat keräävät kävijöitä niin loviisalaisten keskuudesta kuin kaupungissa vierailevistakin.

Loviisan Laivasilta ja merenrantakaupungin tunnelmaa

Loviisan Laivasilta sijaitsee vierassataman vieressä, aivan keskustan kupeessa, ja se on luonnollinen kohde jokaiselle suotuvenettä suuremmalla aluksella saapuvalle matkaajalle. Kävijän ottavat vastaan sympaattiset suola-aitat, jotka punaisiksi maalattuine hirsineen muistuttavat kaupungin merenkulku- ja kauppahistoriasta.

Laivasillan historia juontaa aina 1700-luvulle saakka ja Loviisan perustamisvuoteen 1745, jolloin ensimmäiset suolalaivat saapuivat kaupungin satamaan. Tämä oli seurausta Loviisan saatua tapulikaupungin oikeudet Haminalta, joka luovutettiin Venäjälle Turun rauhan seurauksena vuonna 1743. Tapulikaupungin status tarkoitti sitä, että kaupunki sai mm. oikeuden käydä ulkomaankauppaa, joten tämä tarkoitti, että Loviisaan alkoi virrata kauppa-aluksia ja aluksille tarvittiin satama sekä kauppaa tukeva infrastruktuuri.

Nyt tästä kulta-ajasta matkaajia muistuttaa sympaattiset suola-aitat sekä Laivasillan aluetta koristavat historialliset laivanosat, kuten erikokoiset ankkurit ja potkuri sekä merenkulkumuseo esineineen. Suola-aitat ovat kaunis muisto Loviisan kulta-ajasta (tai siis tarkemmin suola-ajasta), sillä Laivasillan suola-aittojen kautta kuljetettiin parhaimpana aikana suolaa jopa seitsemäsosalle suomalaisia – kyseessä oli siis kansallisesti hyvinkin merkittävä toiminta!

Nykyisin alue ovat lähinnä viihde- ja turistikäytössä: vanhoihin suola-aittoihin on siirretty ravintolat Saltbodan ja Laivasilta sekä muutamia matkamuistomyymälöitä. Iltaisin Laivasillan tanssipavinjongilla voisi nauttia keikoista tai tanssin huumasta, mutta minun päivävisiittini aikana lava pysyi tyhjänä.

Hinaaja Onni ja merenkulun historiaa

Loviisan historia merenkulun ja kalastuksen saralla on kyllä hieno. Tästä historiasta muistuttaa parhaiten Laivasillan alueen merihenkiset esineet ja alukset, joista minun katseeni vangitsi yli satavuotinen Onni-hinaaja.

Onni-hinaaja rakennettiin Pietarissa vuonna 1907 (hinaajan silloinen nimi oli Fortuna) ja se siirtyi loviisalaisen Ab R. Nordström & Co:n omistukseen vuonna 1938. Matka Suomeen oli kuitenkin jo muutama vuosikymmen aikaisemmin, sillä tarinan mukaan Onnilla olisi kuljetettu pakolaisia Venäjältä Suomeen jo vuonna 1918, jolloin se myös jäi tälle puolelle Suomenlahtea. Höyryllä toimiva laiva muunnettiin dieselkäyttöiseksi pian toisen maailmansodan jälkeen ja se palveli Loviisassa satamahinaajana aina vuoteen 1985 asti. Laivasillan aluetta se on koristanut vuodesta 2000 lähtien.

Merihenkisiä nähtävyyksiä edustaa myös Laivasillan eteläpuoleista seinää koristava upea ankkuri. Kyseessä on 1800-luvulla uponnut 1200-kiloinen järkäle, joka vietti 160 vuotta meren pohjassa upotessaan Loviisan rantavesiin kunnostusmatkallaan. Sitä käyttänyt ja lastausta odottanut parkkilaiva sai siis jatkaa silloista matkaansa ilman merenpohjaan jäänyttä ankkuria.

Juuri tällaiset tarinat saavat minut valtaansa ja pohtimaan tarinoita kaupungin historian takana. On helppo kuvitella hinaaja Onnia auttamassa suurempia aluksia Loviisan rantavesissä ja toisaalta miettiä minkälainen työ suolan kantaminen paahtavassa kesäauringossa on voinut olla.

Historia luo kaupungille kauniit puitteet ja upeita tarinoita kuningattaren kaupungissa varmasti riittää. Loviisan tarinoista vielä moni on minulle avautumatta, mutta onneksi tieni tulee viemään tähän hienoon kaupunkiin vielä useaan kertaan.

Kesälomaterveisin, Antti

P.S. Tiesitkö muuten mistä Loviisan nimi juontaa? Loviisahan tunnettiin alun perin nimellä Degerby, mutta sen nimi vaihdettiin Loviisaksi vuonna 1752. Syynä nimivaihdokseen oli Ruotsin kuningas Adolf Fredrik, joka vieraili kaupungissa ja ihastui selvästi näkemäänsä. Hän päätti nimetä kaupungin uudestaan vaimonsa, kuningatar Lovisa Ulrikan, mukaan. Tämän takia Loviisaa kutsutaan myös kuningattaren kaupungiksi.