Alankomaat, tuo kanaalien halkoma ja tulppaanien valtaama maa keskellä Euroopan tasamaata. Sinne vei työmatkani viime viikolla, ja jos tarkkoja ollaan niin otin suunnan kohti Utrechtia, jota tituleerataan yhtenä maailman kauneimmista kanaalikaupungeista.
Vierailuajankohtani oli sinänsä täydellinen, sillä huhtikuisessa Keski-Euroopassa kevät on parhaassa vauhdissaan ja luonto sekä ihmiset heränneet talvihorroksestaan – reissuajankohtanani lämpömittari paukutteli parhaimmillaan +27 asteen lukuja ja aurinko paistoi t-paitakelien arvoisesti.
Työmatkoilla vapaa-aika on harvinaista herkkua, joten minä priorisoin vapaani Utrechtissa fiilistellen kanaalien verkostoa, ihmetellen tulppaanien loistoa ja ihaillen upeata arkkitehtuuria. Mutta ennen kuin hyökkään noiden aiheiden kimppuun, niin aluksi hieman historiaa.
Jälkiä vuosituhansien takaa
Utrecht sijaitsee keskellä Alankomaita ja se on maan neljänneksi suurin kaupunki (asukkaita kaupungissa on noin 330 000). Sen historia on hieno, sillä kaukaisimmat juuret yltävät aikaan ennen ajanlaskun alkua (aina kivikaudelle asti) mutta kaupungin ensimmäiseen ”perustamis”ajankohtaan viitataan vuodella 50, jolloin alueelle rakennettiin linnoitus roomalaisten voimin. Keisari Claudius halusi rajata maallisten maidensa rajat Utrechtin tienoille (Rein-joen mukaisesti), rakentaen alueelle majapaikan sotilailleen. Sijaintinsa merkittävyden ansiosta alueesta taisteltiin ja sitä toisaalta myös kehitettiin: Utrecht kasvoi hiljalleen ja se nousikin Alankomaiden merkittävimmäksi kaupungiksi. Tämä titteli on nyttemmin menetetty, mutta arvokkuudesta muistuttaa edelleen mm. yliopistojen läsnäolo.
Rein-joella on Utrechtille suuri merkitys. Se on osaltaan vaikuttanut siihen, että kaupunkiin on rakennettu valtava kanaalien verkosto: kaupunki tarvitsi kuljetuskanavia kasvavan teollisuuden tueksi ja toisaalta myös ohjaamaan tulvavedet kaupungin alavilta mailta pois.
Kanaalien verkostoa on rakennettu ja ylläpidetty jo yli tuhat vuotta – paljon on siis ehtinyt virrata vettä Rein-joessa – toisaalta virta on syönyt itselleen uusia reittejä. Kanaaliverkosto on kuitenkin säilynyt ja sen lonkerot ulottuvat kaupungissa moneen kolkkaan.
Kanaaleja ja eläväistä kaupunkikulttuuria
Alankomaissa käydessä on välttämätöntä tutustua kaupunkien upeisiin kanaaleihin. Kuten jo alussa mainitsin, niin Utrechtia ei syyttä tituleerata yhtenä maailman kauneimmista kanaalikaupungeista – ja tämä pitää kyllä mielestäni täysin paikkaansa. Onnekseni työreissuni illat jäivät vapaaksi ja sain nauttia kaupunkitunnelmasta ja kävellä kanaalien varrella ihaillen värikkäitä kanavarantoja, eläväistä kaupunkikulttuuria ja hienoja taloja.


Olin etukäteen varautunut Utrechtin kanaalien kauneuteen, mutta täytyy myöntää, että kävelyt kanaalien varrella veivät tämän matkaajan sydämen mennessään! Utrechtissa vanhimmat kanaalit kulkevat selkeästi maanpinnan alapuolella (4-5 metriä maanpinnasta), joten kontrasti kaduilla kävelijän ja kanaalien välillä on suuri. Vanhoista kanaaleista kannattaa ehdottomasti käydä kaupungin merkittävimmän kanaalin tienoilla, sillä sen vanhimmat osat on kaivettu yli 1000 vuotta sitten ja se edustaa siten vanhaa Utrechtiä.
Kävele Oudegrachtia myötäillen
Oudegracht, eli ”old canal”, halkoo kaupunkia lähtien kaakkoiskulmasta ja kiemurrellen aivan ydinkeskustan läpi. Tämä kanaalivanhus kannattaa kävellä päästä päähän, sillä reitin varrella on monia upeita siltoja ja lyhyen matkan aikana saa tutustua myös kaupungin suosituimpiin nähtävyyksiin. Lisäksi kanaalin varrella on toinen toistaan sympaattisempia ravintoloita ja baareja aivan vedenpinnan tasalla, joiden tarjontaan tutustuessa saa lepuutettua kävelyn rasittamia jalkojaan. Minä piipahdin Beers & Barrelsissa sekä Kafé Belgiëssä testaamassa muutamaa paikallista vehnäolutta ja pakko myöntää, että Alankomaissa osataan myös oluen duunaaminen.

Jos muuten käyt katsomassa kaupungin suosituinta nähtävyyttä, Tuomiokirkkoa (Domkerk) ja sen vierellä kohoavaa tornia (Domtoern), suosittelen myös piipahtamaan sympaattisessa Grand Café Lebowskissa. Lebowskin rento tunnelma ja upea sisustus ovat vierailun arvoisia, eikä ruokalistakaan ole hullumpi.

Vaikka tässä olen auliisti fiilistellyt kanaaleja ja niiden hienoutta, on kuitenkin pieni varoituksen sana paikallaan. Itse nimittäin yllätyin lievästi kanaalien kunnosta, etenkin vanhojen pätkien osalta. Moni keskustassa sijaitseva osuus oli remontin kourissa ja kaivinkoneita sekä tukirakenteita näkyi monessa paikassa. Vanhemmat osat vaativat luonnollisesti jatkuvaa ylläpitoa, joten jos haluat metsästää sitä täydellistä kanaalikuvaa, niin varaudu kiertelemään tovi kanaalien labyrintissa. Utrechtin kanaaliverkosto on kuitenkin todella kattava, joten sieltä löytyy paljon pätkiä, jotka ovat priimakunnossa.
Sopivan kompakti kaupunki
Utrecht on sopivan kokoinen kaupunki viikonlopun mittaiseen tai miksei lyhyempäänkin reissuun. Kaupungin olennaisimmat nähtävyydet ja pääkanaalien reitit ehtii samoilla hyvin muutamassa päivässä, sillä kaupunki on kooltaan sopivan kompakti.
Minä olisin viihtynyt Utrechtissa kauemminkin, sillä sen verran ehdin tykästyä kaupungin tunnelmaan ja sympaattisiin kanaaleihin. Olisin mielelläni kierrellyt pienemmillä kujilla ja kokeillut vaikka suppailua tai melontaa kaupungin labyrinttimaisilla kanaaleilla (suppailu on kuulemma mahdollista kesäaikaan), mutta työreissulla vapaa-aika täytyy priorisoida tarkkaan. Ehkä tieni suuntaa vielä uudestaan Utrechtiin ja samalla voin vierailla vaikka Keukenhofissa, jossa on huhujen mukaan yksi maailman suurimmista puutarhoista.
Alla vielä tunnelmia Utrechtista.
Utrecht-terveisin, Antti
P.S. Vaikka Utrecht on Amsterdamin tavoin pyöräilijän kaupunki, kannattaa kaupungissa hyödyntää myös julkista liikennettä ja sen hyvin toimivaa sekä huokeata bussiverkostoa.



2 kommenttia artikkeliin ”Kaupunkikierros Utrechtissa: kanaaleja ja charmikasta tunnelmaa”