Madeiran saari on kuin luotu luontoilua varten. Saari on vuorten puhkoma, joten jylhistä maisemista pääsee nauttimaan helposti. Lisäksi Atlantin valtameri luo saareen ympärivuotisesti lämpimän ilmaston, jolloin luonto pysyy kauniin vehreänä – jopa tammikuun viileimpinä aikoina (jolloin lämpötila vastaa melkein Suomen kesää). Näillä olosuhteilla Madeira onkin patikoijan ja luontoihmisen taivas!
Kattavan kuvan Madeira vuorimaisemista saa patikoimalla Pico do Arieirolta Pico Ruivolle (Madeiran korkeimmat huiput). Kyseinen reitti on semirankka seitsemisen kilometrin mitallaan ja sisältää kovia nousuja sekä pilkkopimeissä tunneleissa kävelyä, mutta sen aikana saa nauttia upeista vuorimaisemista ja nähtävyyksistä, jotka jättävät patikoijan paikoin haukkomaan henkeään ihastuksesta. Vaellus Pico do Arieirolta Pico Ruivolle oli myös minun valinta Madeiran reissullani ja päiväpatikoinnista tuli upea kokemus.
Minibussilla suoraan Pico do Arieiron huipulle
Vaellusreissuni alkoi aikaisella herätyksellä. Nousin innoissani ylös jo seitsemältä, sillä vuorivaellus oli yksi eniten odottamiani retkiä Madeiralla. Osallistuin päivän mittaiselle haikkausreissulle osana pienryhmää ja tuon reissun aikana huiputimme Madeiran korkeimman vuoren, Pico Ruivon (1 861 m). Reittimme kulki Pico do Arieiron huipulta Pico Ruivon huipulle, josta suuntasimme lopuksi Achada do Teixeiran kylään.
Olin sopinut noudon Funchalin cable car -mestan luota, joten aamupalan ja repun pakkaamisen jälkeen otin suunnan noutopaikalle, jossa minua odottikin aikaisessa ollut Flora Travelin minibussi. Aurinko oli juuri noussut värjäten vuorten huiput valollaan ja kyydissä olleista kanssaseikkailijoista pystyi aistimaan positiivisen haikkausjännityksen.
Poimimme matkan varrelta kyytiin oppaamme: jo harmaantunut mutta jatkuvasti höpöttävä Alcides (tai Ali, kuten hän pian ohjeisti itseään kutsuttavan) höpötti käytännössä koko matkan nähtävyyksistä englanniksi ja saksaksi pilke silmäkulmassa. Napattuamme vielä kolme osallistujaa kyytiin matkan varrelta Canicon kylästä, oli kahdentoista seikkailijan ryhmämme kasassa ja valmiina valloittamaan Pico Ruivon huipun.
Vaelluspäivänä sää oli yllättävän hyvä, suorastaan kaunis: lähes kirkas taivas aukeni yllämme kun minibussimme nousi viimeiset kilometrit Pico do Arieiron huippua kohti. Saavuimme kiemurtelevien vuoristoteiden ja tunneleiden jälkeen Pico do Arieiron parkkipaikalle kellon näyttäessä kymmentä. Automatkan helppous yllätti minut, sillä en odottanut, että Pico do Arieiron huipulle pääsisi suoraan autolla! Jos siis itse vuorivaellus tuntuu rankalta, niin suosittelenkin ajamaan Pico do Arieiron huipulle ja takaisin, sillä huipulta on huikeat näköalat.
Vaellus huipulta huipulle
Aloitimme vaelluksemme noin puoli yhdentoista paikkeilla. Ilma Pico do Arieiron huipulla oli viileä ja tuulinen, eikä ihme: huippu on 1 818 metrin korkeudessa, joten viileä vuoristotuuli pääsee esteettä pureutumaan liian kevyen vaatetuksen läpi. Lämmintä vaatetta olisi kannattanut ottaa mukaan juuri huipuilla hengailua varten, sillä sama toistui myös Pico Ruivon huipulla. En kuitenkaan antanut tuon häiritä, sillä tiesin vuoripatikoinnin lämmittävän jähmeätkin nivelet.
Patikointimatkamme alkoi Pico do Arieiron huipulta merkittyä ja alaspäin viettävää kivistä polkua pitkin. Reitti oli mukavan hyvin merkitty, eikä siltä olisi kovin helposti voinut edes eksyäkään. Oppaamme Ali jättäytyi melko alkumatkasta jälkeen, sillä ryhmässämme oli muutama hieman vanhempi ja siten verkkaisemmin kulkeva osallistuja. Jakauduimme siis puoliksi ja lähdimme kärkiryhmässä marssimaan alaspäin viettävää polkua pitkin.
Vaellusreitin varrella on muuten muutama hyvä näköalapaikka, joissa kannattaa viettää hieman pidempi tovi. Aika alkuvaiheessa (noin vartin kävelyn jälkeen) on mm. Ninho da Mantan näköalapaikka, josta aukeaa upea näkymä vuorien välitse aina merelle saakka.
Vaellusreitin kovimmat yllätykset olivat pilkkopimeät tunnelit sekä reitin loppupuolella sijiatseva mehut vievä ja loppumattomalta tuntuva portaikko. Tunneleita varten kannattaa varautua tasku- tai otsalampulla. Minä olin nohevana poikana pakannut otsalampun matkalaukkuuni, mutta tietenkin unohdin ottaa sen itse vaellukselle mukaan. Tunneleista piti sitten selviytyä kännykän valon avulla – muista siis ottaa joku hyvä valonlähde mukaan!
Reitin kovin koettelemus oli loppupuolella oleva jyrkkä portaikko, joka tuntuu jatkuvan loppumattomiin. Portaille tullessa olisi hyvä olla vielä voimia jäljellä, sillä sen verran kova koettelemus se parin tunnin vuoripatikoinnin jälkeen on. Ryhmällämme vierähti yli vartti portaiden huipulla voimia keräillessä ja eväitä syödessä. Onneksi loppumatka Pico Ruivolle meni helppoa polkua pitkin ja Pico Ruivon huippu mielessä.
Huipulla tuulee
Saavutimme Pico Ruivon huipun hieman yhden jälkeen patikoituamme noin kolme tuntia auringonpaisteessa (aurinkorasva kannattaa muuten myös ottaa mukaan). Huippua lähestyttäessä sää viileni melko nopeasti ja paikoin varjokohtiin oli muodostunut jäätä. Huipulla vastassa oli viileä tuuli ja joukko muita vaellukselle lähteneitä ryhmiä. Tähän aikana vuodesta (tammi-helmikuu) ei voi sanoa, että huipulla olisi ollut ruuhkaa, mutta uskoisin tilanteen olevan aivan toinen kun Madeiralla eletään turistisesonkia.
Olimme pitäneet patikoinnin aikana oikeastaan vain yhden ruokatauon (tuskaisten portaiden huipulla), joten seuraava tauko olikin luontevaa pitää Pico Ruivon huipulla upeita maisemia ihaillen. Eväsleipiä mussuttaessani mietin tyytyväisenä sitä, että osallistuin vaellukselle: Pico Ruivon huipulla, pilvien ja vuorten yläpuolella, 360-asteen näkymiä ihaillen mieli tuntui mukavan seesteiseltä ja oli hienoa pysähtyä hetkeen.
Lopulta vietimme huipulla melkein puolitoista tuntia kunnes koko porukkamme oli kasassa ja Ali päätti, että on aika jatkaa matkaa. Sen sijaan, että marssisimme takaisin Pico do Arieirolle, oli minibussimme ajanut meitä vastaan Achada do Teixeiran kylään, joka sijaitsi vain noin kahden ja puolen kilometrin päässä suht helpon patikointireitin päässä.
Paluumatka Achada do Teixeiran kautta
Aloitimme kävelyn kohti Achada do Teixeiraa, jossa paluukyytimme meitä odotti. Reitti Pico Ruivolta Achada do Teixeiraan oli todella helppo ja nopea kävellä, eikä aikaa tähän etappiin kulunut kuin neljäkymmentä minuuttia valokuvaustauot mukaanlukien. Tämä onkin hyvä pitää mielessä, jos haluaa käydä Pico Ruivolla mutta rankempi vuorivaellus ei inspiroi. Achada do Teixeiraan pääsee helposti autolla, jolloin korkein huippu on vain alle kolmen vartin päässä. Itseäni jäi kiehtomaan auringonlaskun ihailu Pico Ruivon huipulta: aikainen kävely Achada do Teixeirasta sujuisi helposti myös aamun hämärässä. Ehkä ensi kerralla!
Paluumatkasta ryhmämme vieraili vielä Santanan kaupungissa, jossa viivyimme puolisen tuntia ruoka- ja juomatauon merkeissä sekä erikoisia santanalaisia kolmiotaloja ihaillen. Tässä vaiheessa reissua alkoivat voimat olla jo sen verran lopussa, joten Santana jäi valitettavasti hyvin pintapuoliseksi tuttavuudeksi, kylmän huurteisen viedessä voiton. Takaisin Funchalissa olin puoli kuuden paikkeilla, väsyneenä mutta onnellisena sekä todella upeata kokemusta rikkaampana.
Tämän vaellusreitin olisi muuten voinut tehdä myös soolona, mutta se ei ole suositeltavaa ihan jo turvallisuussyistä. Minä olen tyytyväinen valittuani ryhmävaelluksen. Ajatuksenani oli olla osa ryhmään, jotta voisin saada taustatietoa paikalliselta oppaaltamme sekä tutustua muihin patikoijiin ja tämä onnistui mielestäni oikein hyvin.
Patikointiterveisin, Antti
Ajatusmatkalla 