Ahhhh! Tuntuupa hyvältä katsoa auringossa kylpevää maisemaa, nauttia lempeästä merituulesta shortseissa ja t-paidassa ja huuhtoa työajatukset mielestä lasillisella kirpakkaa ponchaa (tästä juomasta lisää tekstin lopussa). Ja jos otsikko ei kertonut vielä olennaisinta, niin terveisiä Madeiran saarelta, Funchalin kaupungista, jossa ilmojen herra hellii Suomi-poikaa.
Päätin työpaikan vaihdon kunniaksi viettää viikon lomaillen jossain aurinkoisessa luontokohteessa. Voittajaksi valikoitui Madeira, jossa olisi mahdollista yhdistää rentoilu, luontoaktiviteetteja unohtamatta. Tiedossa olisi siis haikkailua, suppailua, snorklaamista, kaupunkikiertelyä ja ihan vaan hengailua auringossa tekemättä yhtään mitään.

Matkani alkoi toissa-aamuna aikaisella aamuherätyksellä ja perillä Madeiran lentokentällä olin noin kahdeltatoista paikallista aikaa – ensimmäinen päivä oli siis lähes täysin hyödynnettävissä!
Viikko valohoitoa
Madeiralla ensimmäisenä huomioi auringon ja valoisuuden. Toiseksi havahduin lämpöön. Näitä kumpaakaan ei ole ollut saatavilla rakkaassa kotikaupungissani Helsingissä, jossa myös talvinen lumimaisema on jäänyt uupumaan – kotona tarjolla on ollut vain pimeätä, synkkää ja tuulista räntäelämää. Tähän aikaan vuodesta on siis mahtava matkustaa, jos sellaiseen tulee mahdollisuus. Niinpä en empinyt hetkeäkään lomamatkan varaamisessa.
Tänään on lomareissuni toinen aamu, joten fiilis on luonnollisesti huipussa! Pimeästä Helsingistä aurinkoiseen kohteeseen matkatessa muutos on ollut raju – ja pelkästään hyvässä mielessä. Alla muutama fiiliskuva ensimmäisiltä päiviltä.



Lomaterveisin, Antti
P.S. Jos mietit, mitä se alussa mainitsemani poncha on, niin kyseessä on perinteinen madeiralainen alkoholijuoma (tsekkaa yllä olevan kuva). Paikalliset eivät niinkään harrasta madeira-viinin ryystelyä (se on säästetty turisteille), vaan ponchaa juovat kaikki taustasta riippumatta ja juoman on sanottu mm. parantavan flunssaa lääkkeitä tehokkaammin (taitaa kyseessä olla paikallinen legenda). Parhaat poncha-taiteilijat taikovat juoman mestarin elkein perinteisillä käsityöläisvälineillä. Suosittelen testaamaan, jos teet visiitin Madeiralle!