Mitä tehdä, kun lentoyhtiö päättää yllättää ylimääräisellä ajalla?
En ollut suunnitellut käyväni Bukarestissa – ainakaan tämän kesäloman aikana – mutta saatuani Blue Airilta viestin, että jatkolentoni Bukarestista Helsinkiin olisi kahden tunnin odotuksen sijaan yhdeksän ja puoli tuntia, päätin toteuttaa ex tempore -henkisen aamupäivän Balkanin pikku-Pariisissa.

Pikaisia matkasuunnitelmia
Paluuni Limassolista ei siis mennyt suunnitelmien mukaan, mutta ei se mitään. Välillä suunnitelmat muuttuvat ja minun osaltani se tarkoitti uuteen kaupunkiin tutustumista.

Laskeskelin, että minulle jää reilut viisi tuntia aikaa samoilla Bukarestissa ja totesin, että on viisainta käyttää aika Vanhankaupungin idyllisillä kaduilla nähtävyyksien parissa ja sopivaa lounasravintolaa etsien (kiinnostavia kohteita niin Bukarestissa kuin Romaniassakin on moneksi päiväksi). Samalla ehtisin myös tutustua Bukarestin kuumaan pienpanimokulttuuriin.
Pikaisella googlettelulla selvisi, että Bukarestin Henri Coandă -kentältä kulkee suora bussilinja Vanhankaupungin ytimeen (linja 783 noin tunnin matka-ajalla, muista ostaa lippu lentokenttäbussin tiskiltä etukäteen), joten kolmessa vartissa olisin suoraan pelipaikoilla. Lisäksi vartin haku paljasti olennaisimmat nähtävyydet ja viihtyisät pubit sekä panimoravintolat, joissa ehdottomasti pitäisi käydä.

Ensifiilikset Bukarestista
Ensinnäkin, unohtakaa stereotypiat! Bukarestissa ei ole romanikerjäläisiä eikä kulkukoirien armeijaa kaduilla, saati taskuvarkaita. Sinä aikana mitä vietin Bukarestin Vanhassakaupungissa, en kohdannut yhtäkään noista yllä mainituista. Sen sijaan Bukarestissa oli vastassa kuuma kesäilmasto (reilusti yli +30 astetta ja paahtava helle), todella ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä sekä kiehtovalla tavalla eläväinen kaupunkikulttuuri (ja sokerina pohjalla mm. kauppa, joka myy pelkkiä Ferrareita). Juttelin muutaman suomalaisen kanssa lentokentällä ja kaikki totesivat samaa ihmetellen myös mikseivät tulleet kertaakaan huijatuksi.



Päällimmäisenä tunteena kaupungista jäi siis juuri ihmisten ystävällisyys ja auttamishalu. Juttelin myös Caru’ cu beren baarimikon kanssa pitkään FC Steaua Bukarestin jalkapallojoukkueen nykytilasta ja nimenvaihdoksesta sekä The Urbanistin henkilökunnan kanssa paikallisesta klubimusiikista ja katutaiteen näkyvyydestä, eikä keskusteluista meinannut tulla loppua.
Tämän perusteella uskon, että Bukarestilla on saumoja uudeksi Berliiniksi. Kaupungin pinnan alla kuplii positiivisesti ja mielenkiintoisia pubeja, ravintoloita ja kauppoja sikiää jatkuvalla syötöllä. Tänne on siis päästävä uudestaan!
Vanhankaupungin kujilla
Palatakseni kuitenkin itse päiväreissuun, visiittini alkoi siis auringon noustessa ja bussikyydillä kohti keskustaa. Jäin bussin 783 päätepysäkillä Pieta Unirii II -pysäkillä, joka on keskeisen puistoaukion reunamilla. Suuntasin pysäkiltä suoraan Vanhankaupungin kaduille haistelemaan kaupungin tunnelmaa.
Bukarestin Vanhakaupunki on sopivan kompakti, joten sen samoilee muutamassa tunnissa helposti läpi. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota Vanhankaupungin julkisivun rapistuneisuuteen mutta kun pinnan alle katsoi tarkemmin, huomasin että moni vanha rakennus oli restauroitu tai työn alla ja niihin oli nousemassa kiinnostavia ravintoloita, kahviloita tai kauppoja. Bukarestissa on siis juuri nyt hyvä pöhinä. Tsekkaa alta tunnelmia Bukarestin Vanhastakaupungista.



P.S. Syy lentoni peruutukseen selvisi ja sehän oli tietysti kustannussäästöt (eihän sitä tietenkään tuolla sanalla sanottu vaan ”operational reasons”), eli kaksi vajaata lentoa yhdistettiin. Viesti lentojärjestelyistä tuli sähköpostitse noin puolitoista vuorokautta ennen lennon lähtöä ja korvaukseksi tästä siirrosta tarjottiin lentokoneateria, mutta tällaista tämä on halpalentoyhtiöiden kanssa. Ei auta kuin mukautua ja nauttia improvisaation tunteesta – vaikka myönnettäköön, että Blue Airin viestin saatuani otti päähän, sillä omat menoni Helsingissä menivät uusiksi.
2 kommenttia artikkeliin ”Aamupäivä Bukarestin Vanhassakaupungissa”