Enpä olisi aikaisemmin uskonut viettäväni lomaa ulkomailla samassa kohteessa kahta kertaa, saati sitten kolmea kertaa – ja vielä siten, että kaikki lomamatkat on tehty noin vuoden sisällä. Olen nimittäin aina suosinut ennen kokemattomia kohteita, kaupunkeja ja maita, sillä maailmassa on mielestäni niin paljon kiehtovaa nähtävää ja koettavaa.
Isäksi tulon myötä tämä reissufilosofia on mennyt aika lailla päälaelleen – ainakin toistaiseksi – ja siitä on elävänä esimerkkinä viimeisin (ja sitä edeltävät) lomamatkamme Agía Nápassa sijaitsevaan Ocean Beach Club -kohteeseen.

Tämänkertainen matka ei kuitenkaan ollut täysin identtinen edellisten kanssa, sillä nyt matkaseuranamme oli vaimoni sisko perheineen, lähtiessämme valloittamaan Kyproksen saarta kahdeksan hengen poppoolla.
Tuttua ja turvallista sekä vähän uuttakin
Jos edellinen reissu oli jo monen asian toistoa, oli tämä lomamatka lähes kuin paluu kotiin. Hotellin aulassa tuttu henkilökunta tervehti meitä kuin olisimme vakiokalustoa (mikä kylläkin taitaa jo pitää paikkaansa), ravintolassa ruokapuoli noudatti samoja hittejä muutamin variaatioin ja ohjelman osalta osasimme valita ne toimivimmat Lollo & Bernie -spektaakkelit ja ohjatut jumpat. Tavallaan oli oikein mukavaa palata tuttuun ympäristöön ja ohjelmaan, joutumatta miettimään ja suunnittelemaan liikaa.



Uutta tämänkertaisessa reissussa oli luonnollisesti aina vaihtuvat kanssaturistit, jotka tuovat lomaan oman mausteensa ja toisaalta luovat lapsille mahdollisuuksia saada uusia ystäviä. Hotellissamme enemmistö oli Ruotsista, suomalaisten ollen selvästi vähemmistöä. Tämä ei sinänsä meitä haitannut, sillä matkaseurueemme on kaksikielistä ja siten pärjää hyvin skandinaavisessa ympäristössä.
Uusia ystävyyssuhteita tyttäreni eivät kuitenkaan ehtineet solmia kun päivät menivät serkkujen kanssa leikkiessä ja touhutessa: vaikka tyttönelikolla olikin paikoin melkoinen vauhti päällä, oli mukavaa että leikkiseuraa oli aina saatavilla naapurihuoneessa. Iso matkaseurue mahdollistaa myös toisenlaista toimintaa ja tällä kertaa sainkin juoksuseuraa aamulenkeille ja rantakalliopatikoinneille, ja vaimoni toisaalta jumppaseuraa.
Yksi omista reissun kohokohdista oli rantakallioiden ja kiehtovien luolien tutkiminen, joista osa oli minulle täysin uusia. Alla kuvakokoelma kallioseikkailuilta.





Tällä reissulla jäin kuitenkin kaipaamaan edellisten reissujen ohjaajia, jotka olivat mielestäni mukavan aktiivisia ja siten osasivat tarjota lapsille virikkeellisempää ohjelmaa ja tekemistä. Interaktiivinen ohjelma sai myös lapset tutustumaan toisiinsa paremmin. Tämän reissun ohjaajat saavat kuitenkin ison kiitoksen, sillä ohjatut ohjelmat olivat tervetullutta vaihtelua altailla polskimiseen.
Edellisten lomamatkojen aikana sää oli Kyproksella ollut todella lämmin, aurinkoinen ja vähätuulinen. Tällä kertaa jouduimme viettämään enemmän aikaa poissa altailta viileän tuulen takia. Onneksi päivien aikana oli sopivasti järjestettyä ohjelmaa, joten aika ei ehtinyt käydä liian pitkäksi.
Seuraava loma samassa kohteessa vai muualla?
Tälläkin kertaa loma Agía Nápan Ocean Beach Club:ssa oli erittäin onnistunut ja suorastaan vaivaton. Vaikka kovasti olin jo mielessäni suunnitellut seuraavaa lomaa jonnekin toisaalle, sai tämän lomamatkan helppous minut sittenkin miettimään toisin – josko vielä kerran tänne.

Tästä täytynee jutella vaimoni kanssa, sillä meidän molempien toiveissa olisi tutustuttaa tyttäremme myös toisenlaisiin maihin ja kulttuureihin. Ehkä Ocean Beach Clubin toiset kohteet voisivat toimia? Ainakin Kreetalla ja Gran Canarialla sijaitsevat ja samaa konseptia noudattavat hotellit vaikuttavat oikein houkuttelevilta.
Lomaterveisin, Antti

Mikäs siinä, tietää jokseenkin mitä saa, ja tietää että rentouttava loma tarjolla. Gran Canarialle onkin sitten selvästi pidempi matka, joten jos vaihtaa, niin olisiko Kreikka siinä mielessä näppärämpi vaihtoehto?
TykkääTykkää
Näinhän se on. Tuo Kreeta taitaa olla suht samaa luokkaa lentojen osalta, bussikuljetus toisaalta pidempi.
TykkääTykkää