Vuosi 2024 on pian tulossa päätökseen ja on taas aika kääntää uusi sivu myös blogin osalta. Tässä kirjoituksessa pohdinkin hieman mennyttä vuotta ja listaan ajatuksia vuodelle 2025.
Tänä vuonna Ajatusmatkalla-blogi saavutti hienosti kahdeksan vuoden rajapyykin. Vaikka ikää blogilla alkaakin jo olla oikein mukavasti, oli vuosi 2024 yksi blogin epäaktiivisimmista: kirjoituksia on (tämä mukaan lukien) tullut yhteensä vain 17, mikä on blogin historian toiseksi heikoin vuosi.
Tähän on luonnollisesti ollut syynä aikapula, niin tekemisen kuin kirjoittamisenkin osalta. Myös ruuhkavuodet ovat jättäneet jälkensä tähän vuoteen viime vuoden tavoin. Kohokohtia on kuitenkin ehtinyt vuoden aikana kertyä.
Vuoden 2024 kohokohdat
Lapsiperheessä kohokohdat jakautuvat kahteen leiriin: tekeminen ja kokeminen yhdessä perheen kanssa (mikä on minulle äärimmäisen tärkeätä) ja toisaalta myös yksin omalla ajalla. Jälkimmäiseen kuuluu etenkin suppailu, joka on minulle vuosi vuodelta yhä rakkaampi laji niin kuntoilun kuin luonnossa rentoutumisen osalta. Tänä vuonna pääsin suppailemaan enemmän kuin yhtenäkään vuonna aikaisemmin. Suppailukokemuksia tuli myös pitkästä aikaa ulkomailla.







Muutama sananen myös matkailusta, sillä tänä vuonna perheemme pääsi suorastaan matkailun makuun. Kävimme kahdesti Kyproksella (huhtikuussa ja lokakuussa) ja kerran Tukholmassa risteilyn muodossa. Myös Suomea näimme mukavasti, kohokohtina mm. Tahkon reissu vaimoni kanssa ja kesäpäivä Tykkimäen huvipuistossa.
Lapset alkavat olla siinä iässä, että reissaaminen lentokoneessa on lähes helppoa ja myös heille uusien maiden kokeminen on hauskaa ja kiehtovaa. Se lupaa hyviä reissuja tuleville vuosille ja ensi vuodelle onkin jo ensimmäinen perhematka varattu.
Patikointia ja luontokokemuksia saisi kylläkin olla enemmän, mutta eiköhän tuokin muutu tulevien vuosien osalta – ehkä jo ensi vuonna, sillä lapsia kiinnostavat kovasti luontodokumentit ja mökkielämä.
Ajatuksia vuodelle 2025
Ensi vuodelle haluaisin kovasti ennustaa aktiivisempaa otetta niin luontoilun kuin matkailunkin osalta. Kiitos joulupukin, sain mukavaa retkeilyinspiraatiota tulevalle vuodelle Retkipaikan ”Seikkailuja kauneimmissa maisemissa”-kirjan muodossa. Tuo opus antoi itse asiassa valtavasti vinkkejä ja ideoita juuri kotimaanmatkailun ja lähiluonnon kokemisen suhteen.

Ja kuten jo aikaisemmin mainitsin, on ulkomaanmatkojen osalta ensimmäinen matkakin jo varattu, mikä tuskin jäänee vuoden ainoaksi. Itse uskallan odottaa lasten matkailu- ja retkeilyinnon kasvua, mikä luonnollisesti sopii enemmän kuin hyvin minulle – ja tuo varmasti lisäsisältöä blogiinkin.
Nyt on hyvä siirtyä valmistautumaan vuoden vaihtumiseen, jota juhlimme perheen kesken tähtisadetikkujen loisteessa. Oikein hyvää uutta vuotta sinulle, arvon lukija. Olkoon vuosi 2025 täynnä upeita luontokokemuksia ja matkoja hyvässä seurassa.
Terveisin, Antti

Suppailu on itseänikin alkanut kiinnostamaan, kiitos tämän blogin. Oman suppilaudan ostaminen on varmaan ensi vuonna edessä, tähän mennessä on menty vuokraamalla.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiva kuulla! Kerro jos kaipaat hyviä vinkkejä sopivaksi laudaksi ja mistä kannattaisi hankkia.
TykkääTykkää