Ajatusmatkalla-blogi on tänään päässyt kahdeksan vuoden ikään – onnea siis blogille! Juhlan kunniaksi pidin taas perinteeksi muodostuneen kahvihetken (tällä kertaa aamuisen) blogitaivalta muistellen.
Ja muisteltavaahan alkaa jo olla, sillä kahdeksan vuoden aikana blogiin on ehtinyt syntyä mukava määrä sisältöä. Kaiken kaikkiaan kirjoituksia on tänä aikana syntynyt 257, keskimääräisen sanamäärän ollen viidensadan paikkeilla.
Viimeisimpinä vuosina vauhti on kylläkin laantunut, niin kirjoitusten kuin sanamääränkin osalta, kiitos aktiivisen perhe-elämän, mutta onneksi sisällöntuotanto on pysynyt kohtuullisen aktiivisena.
Blogin suosituin aihealue on ollut alusta lähtien suppailu ja varsinkin siihen liittyvät vinkkikirjoitukset. Suurin kiinnostus suppailuvinkkejä kohtaan tuntuu kylläkin jo laantuneen (suosion piikki oli selvästi vuonna 2021, jolloin laji oli nousemassa laajempaan suosioon Suomessa, nyt moni on jo kokenut suppailija) ja eniten lukijoita on viimeisen vuoden aikana saanut kirjoitukseni Tiurun sairaalasta.
Pyöräkärrykirjoitukset ovat myös nousseet Top 5:en, mennen tänä vuonna jopa suppailukirjoitusten ohi. Onkin mielenkiintoista seurata, miten eri aihealueiden ja kirjoitusten suosio vaihtelee vuodesta toiseen.
Suunnitelmia seuraavalle blogikaudelle
Perinteisesti blogin syntymäpäivien yhteydessä olen myös pohtinut tulevaa blogikautta ja minkälaisia suunnitelmia siihen liittyy.
Blogiteemojen osalta tuleva kausi tullee olemaan hyvin samankaltainen aikaisempien lailla, käsittäen niin suppailua, retkeilyä mutta myös matkoja perheen kanssa.
Perhematkailuteema on tämän vuoden aikana jo korostunut ja tulee varmasti entisestään kasvamaan nyt kun tyttäremme ovat 3- ja 5-vuotiaita, ja siten jo mukavassa matkaiässä. Yhteiset matkat, niin ulkomaille kuin kotimaan kohteisiinkin, ja yhdessä tekeminen ovat myös isänäkökulmasta erittäin hauskoja ja antoisia. Samalla tulee nähtyä kohteet erilaisin silmin, lapsiperspektiivistä.
Kehitettävää blogissa olisi aina, mutta nuo haaveet siirrän seuraavallakin vuodella eteenpäin. Nyt taidan istahtaa vielä kerran kahvikupposen ääreen ja suunnitella jo mistä seuraavaksi kirjoittaisin.
Oikein hyvää syntymäpäivää siis Ajatusmatkalla-blogille!
Syntymäpäiväterveisin, Antti

Isot onnittelut vuosipäivästä. Meillä tuohon on vielä vähän matkaa, mutta vähitellen. Suppailusta itsekin blogisi muistan.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitos Mikko!
TykkääTykkää