Lapsiperheessä jokainen isänpäivä tuntuu olevan erilainen. Ainakin meidän perheessä vauhtia on vuosi vuodelta enemmän ja sitä kautta myös minä, varmasti muiden vanhempien tavoin, saan taistella pysyäkseni pienten lasteni perässä.
2- ja 4-vuotiaat tyttäremme ovat tällä hetkellä hyvin energisessä vaiheessa: ennen ja jälkeen tarhapäivän sekä viikonloppuisin he enimmäkseen juoksevat ja hyppivät sekä paikoin kinastelevat sisarushengessä. Välillä mietin, mistä tuo energiamäärä oikein voi kummuta. Olinko itse yhtä aktiivinen tuossa iässä, vai onko nykypäivän puurossa enemmän vauhtiaineksia?
Samanlaista se on varmasti ollut myös omassa lapsuudessani. Yhtä lailla siis myös omat vanhempani ovat päässeet nauttimaan vauhdikkaista leikeistä ja sisarustemmellyksestä.
Isänpäivän tunnelmia
Tämän vuoden isänpäivä ei eronnut normisunnuntaipäivistä juurikaan – jos aamua ei lasketa mukaan. Luonnollisesti tyttäremme olivat valmistelleet isänpäivän lahjoja tarhassaan (kiitos tästä mahtaville tarhatädeille ja -sedille sekä vaimolleni) ja aamuyllätystä vaimoni kanssa, mikä tietysti lämmitti isäihmisen mieltä valtavasti. Aamun seremonioiden jälkeen palasimme kuitenkin tuttuun vauhtiin.
Tämän isänpäivän aamuyllätys sai silmäkulmani vetistymään. Aamukahvin ja herkkuruokien lomassa ihastelin tyttäriemme tekemiä isänpäivälahjoja sekä pohdin perheen tärkeyttä arjen rutiinien keskellä.
Mielestäni mikään ei voita hymyilevän lapsen halausta ja kun hän sanoo ”isi olet rakas”. Sillä hetkellä kaikki murheet tai stressi unohtuvat ja pysähtyy elämään tuossa arvokkaassa hetkessä. Hetkessä eläminen on muuten valtavan hieno taito pienillä lapsilla! Missä vaiheessa me vanhemmat kadotamme tuon taidon ja miten osaisin opettaa lapsiani pitämään siitä kiinni?
Vastausta en tähän pohdintaani ehtinyt itseltäni saada, sillä pian oli taas aika osallistua viikonlopun leikkeihin. Siispä suuntasin laittamaan Fröbelin Palikoiden cd:n levysoittimeen ja valmistauduin päivän vauhtimeininkeihin tyttärieni kanssa.
Hyvää isänpäivää kaikille isäihmisille, vaareille ja isien lapsille. Toivottavasti isänpäivä on ollut mukava ja tuonut vanhoja muistoja mieleen sekä luonut uusia ilonhetkiä muisteltavaksi.
Isänpäiväterveisin, Antti