Huomaamatta on taas yksi vuosi vierähtänyt blogimatkallani, sillä tänään on tasan seitsemän vuotta siitä kun aloitin Ajatusmatkalla-blogini kirjoittamisen. Uutta rajapyykkiä olen taas perinteikkäästi juhlistanut kakun ja kahvin kera. Tänä vuonna meinasi kylläkin kakkupala jäädä liian pieneksi, sillä kynttilöitä alkaa olla kakun päällä jo melkoisen paljon.
Kuten edellinen blogivuosi, myös tätä vuotta on sävyttänyt vauhdikas perhe-elämä ja ruuhkavuosien kiireet. Vauhtia on itse asiassa ollut sen verran paljon, että meinasin unohtaa koko merkkipäivän. Onneksi sosiaalinen media osaa muistuttaa erinäisistä menneisyyden julkaisuista, siten myös ensimmäisestä blogiin kirjoitetusta tarinasta.
Katse kauden tapahtumiin ja hieman eteenpäin
Kuten mainitsin, niin vauhtia on viimeiseen blogivuoteen mahtunut. Tämän seurauksena blogin kehittäminen (ja osin myös kirjoittaminen) on jäänyt hieman taka-alalle. Kirjoittamiselle tuli kesän jälkeen muutaman kuukauden mittainen tauko, jota loppuvuonna pyrin ottamaan kiinni. Toisaalta, blogiin on kuitenkin päätynyt tarinoita arjen keskeltä ja sen ulkopuoleltakin.
Blogin kehittämisen osalta tauko saa jatkua, jahka vain aikaa löytyy enemmän. Sinänsähän mitään pakottavaa tarvetta ei ole, mitä nyt ulkoasua voisi aina virkistää ja luoda sen pitkään suunnittelemani kuvagallerian parhaista otoksistani. Päätavoitteeni on kuitenkin yrittää pitää säännöllinen kirjoittamis- ja julkaisutahti blogin kirjoitusten osalta.
Perinteitä kunnioittaen jatkan vielä tovin kakun ja kahvikupposen ääressä. Toivottavasti Ajatusmatkalla-blogilla on edessä vielä monta antoisaa vuotta, joita pääsen juhlistamaan – vuosi vuodelta suuremman kakkupalan äärellä.
Juhlaterveisin, Antti
Onnittelut seitsemästä vuodesta, se onkin kunnioitettava taival. Meillä siihen on vielä matkaa, mutta vähitellen vuodet meilläkin karttuvat.
TykkääLiked by 1 henkilö
Kiitoksia Mikko! Yllättävän vauhdilla vuodet vierivät 😊. Teillä on kyllä pysynyt kunnioitettava julkaisutahti blogissa.
TykkääTykkää