Siitä on aikaa kun olen saanut tukka hulmuten viilettää järvimaisemissa, moottoreiden jylistessä taustalla ja maiseman vaihtuessa parinkymmenen solmun vauhtia. Kovin monessa Suomi-järvessä tämä ei oikein onnistu, vaan päästäkseen kunnon järviseikkailun makuun täytyy kohteena olla joku maamme suurjärvistä.
Tällainen mahdollisuus tuli viimeisellä reissullani Savonlinnaan, jossa teimme porukalla veneretken kaupungin eteläiselle vesialueelle, eli Pihlajaveden suuntaan.
Savonlinnahan on Saimaan syleilyssä ja siten hienot veneretket onnistuvat kätevästi suoraan kaupungin keskustasta käsin. Potentiaalisten kohteiden määrän ollessa todella suuri, on paikallistuntemuksesta aina hyötyä, sillä miten sitä muuten löytäisi helmet saaripaljouden keskeltä. Meidän onneksemme kuskina veneretkellämme toimi Wind of Saimaa -retkiyhtiön Eero ja hän kierrättikin meitä kauniissa maisemissa ja kohteissa.
Sodanajan Salpa-asemia ja jylhiä kallioita
Pääkohteeksemme valikoitui Kongonsaari, joka erikoisen nimensä lisäksi tarjosi jylhiä kallioita ja kiehtovaa sotahistoriaa, eli oli sopiva yhdistelmä kauniita maisemia ja suomalaista historiaa. Saaren kallioilta nimittäin aukeaisi kaunis järvimaisema, mutta kallioilla olisi myös toisenlainen tarina kerrottavanaan: niiden suojaan louhittiin aikoinaan ampumasuojia ja juoksuhautoja järveltä hyökkääviä vihollisia vastaan. Tämä suojapaikka on Salpa-asema ja osa sodanaikaista Salpalinjaa, joka on myös historiallisesti erittäin merkittävä kohde.
Kongonsaari sijaitsee Saimaan Pihlajaveden alueella noin kymmenisen kilometriä linnuntietä Savonlinnan keskustasta. Saarelle päästäkseen pitää hypätä veneen kyytiin, vaikka viereisille saarille pääseekin nykyään autolla. Me kuitenkin teimme reissumme veneellä ja aloitimme sen Savonlinnan torilta hyppäämällä Eeron veneen kyytiin.
Matkalle Kongonsaarelle mietin tovin mistähän kummasta saari on saanut nimensä, sillä ensimmäisenä saaren nimestä tulee mieleen Afrikassa sijaitseva maa. Tähän en kuitenkaan saanut vastausta mieleni sopukasta saati Googlesta, joten tyydyin ihailemaan auringossa kylpevää Saimaata ja sen kaunista saarilabyrinttia.
Tovin päästä alkoi vauhtimme hidastua ja edessä häämöttää kallioinen saari. Saaren lähestyessä tarkentui katse jyrkkään kallioseinämään, jossa huomion vei omituinen reikä. Reikä, joka oli sen verran suuri ja tasaisesti louhittu, että se ei voinut olla luonnon louhima. Olimme selvästi tulleet kohteeseemme ja Salpalinjan ampumaluolalle.
Lukemattomia tunteja louhintatyötä kiireaikataululla
Kongonsaaren Salpalinjan rakennustyön laajuuden näkee vasta siellä tallaillessa. Saaressa risteilee kallioon louhittuja juoksuhautoja ja niiden kaivaminen on varmasti vienyt lukemattomasti työtä ja miesvoimia. Suurin yllätys tulee kuitenkin ampumaluolille päästessä, sillä kallion syvyyteen laskeutuu portaikko, jonka päästä alkaa omanlainen maailmansa.
Sanotaan, että Salpalinja (joka tunnetaan myös nimellä Suomen Salpa) on ollut Suomen historian suurin rakennusprojekti. Se rakennettiin marsalkka Mannerheimin käskystä puolustamaan idästä tulevaa hyökkäystä ja Salpalinjan tekoon osallistuikin enimmillään 37 000 henkilöä (rakennustöitä tehneitä miehiä sekä muonitustöihin osallistuneita lottia). Tämä porukka saikin rakennettua ennätysajassa puolustuslinjan, jolla oli mittaa 1 200 kilometriä ja joka koostui sadoista linnoitteista – yhtenä niistä Kongonsaareen rakennettu Salpa-asema, jonka rakentaminen aloitettiin joulukuussa 1940.
Kangonsaaren Salpa-asema ei kuitenkaan koskaan valmistunut eikä louhintatöitä saatu aivan valmiiksi. Rantaan louhittuun luolaan olisi ollut tarkoitus sijoittaa konekivääripesäkkeet (2 kappaletta) ja majoitustilat miehistölle. Saaren laelle louhitusta tulenjohtoasemasta olisi taasen ohjattu saaren keskisosaan sijoitetun tykkiaseman tulta.
Vaikka rakennustyöt jäivät kesken, oli vierailu Salpa-asema kuitenkin vaikuttava. Kallioon louhitut, yli kaksi metriä korkeat tilat, antoivat osviittaa siitä minkä verran sotilaita sinne olisi voinut majoittua. Myös ampuma-aukot ovat yli kaksi metriä halkaisijaltaan ja ainakin minun silmiini hyvinkin valmiit. Ampuma-aukosta kurkkiessa saattoi vain kuvitella, kuinka vihollisjoukot saisivat kokea suomalaisen puolustuksen voiman.
Lopuksi auringonlaskun saattamana kotisatamaan
Sotahistorialuennon jälkeen tarvitsimme ajatuksillemme lepoa ja vietimme tovin Salpa-aseman laella, jonka upea näkymä toi kaivattua kontrastia sotakeskusteluihin. Kallioilta aukeava panoraamanäkymä lähes salpasi hengen ja palautti keskustelumme takaisin uomilleen. Tovin tauon jälkeen päätimme jättää Kongonsaaren ja suuntasimme veneelle.
Päätimme retkemme vielä pujotellen saarten välitse ja suunnaten kohti Simunanselkää sekä Savonlinnan kotisatamaa. Puiden taakse laskeva aurinko saatteli paluumatkaamme yhdessä nousevan kuun kanssa. Tässä satumaisessa tunnelmassa sotatarinat ja -ajatukset alkoivat pyyhkiytyä pois, kauniiden luontokokemusten ja perämoottoreiden jylinän varastaessa huomion. Savonlinnan keskustaan saavuimme sopivasti ennen pimeätä ja saatoimmekin yhteen ääneen todeta, että veneretkemme oli ollut täydellinen: Saimaa näytti meille parastaan, vaikka yhtään norppaa emme retkemme aikana onnistuneetkaan näkemään. Tämä jääkööt seuraavalle kerralle tavoitteeksi!
Savonlinna-terveisin, Antti
Ajatusmatkalla 