Olen tämän vuoden aikana tehnyt useamman työmatkan Savonlinnaan ja päässyt siten tutustumaan tähän sympaattiseen kaupunkiin ja sen tarjontaan. Reissujeni aikana olen vieraillun mm. paikallisessa pienpanimossa ja sain mahdollisuuden ihailla Savonlinnan rantoja SUP-lautaillen (tsekkaa Savonlinnan suppailukirjoitus tästä).
Viimeisin reissuni oli tämän viikon torstaina ja perjantaina ajoittuen sopivasti ruska-aikaan. Vaikka Savonlinna on kaunis kaupunki, on se mielestäni kauneimmillaan ruskan väripaletin värjätessä ympäröivää maisemaa.

Tällä reissulla ehdin viimein vierailla myös kaupungin kuuluisimmassa nähtävyydessä, Olavinlinnassa, joka dominoi näyttävästi Savonlinnan kaupunkimaisemaa.
Olavinlinna iltavalaistuksessa
Olavinlinna on ehdottomasti vierailun arvoinen. Linna on arkkitehtuuriltaan kaunis, istuu maisemaan hienosti ja saa kävijän pohtimaan niin linnan itsensä kuin Suomenkin historiaa. Vastaavanlaisia keskiaikaisia kivilinnoja ei ole Suomessa montaa (niin kuin ei linnoja muutenkaan), joten senkin takia paikan päällä kannattaa käydä.

Minä sain ensimmäisen Olavinlinna-kosketukseni auringon jo laskeuduttua. Torstai-ilta oli pilvinen ja paksu pilviverho loi dramaattisen tunnelman linnan ympäristöön: iltavalaistuksessa Olavinlinna näytti todella upealta! Seuraavana päivänä sää suosi ja aurinko pilkahteli puolipilviseltä taivaalta, valaisten linnan seinämiä ja korostaen ympäröivän luonnon ruskaisia värejä. Auringon saattelemana marssin päättävin askelin linnan seinämien sisäpuolelle.
Tuulahduksia keskiajalta
Olavinlinnan historia ulottuu aina keskiajalle saakka, sillä linna valmistui 1400-luvun lopulla. Menneiden aikojen tuulahdus kietoo vierailijan syliinsä heti linnan portista astuttua. Linna on rakennettu veden ympäröimälle kalliosaarelle, joten vierailulle pääsee vain erityistä siltaa pitkin. Ympäröivän Kyrönkosken virtaus on sen verran kova, joten linnaa ympäröivä vesi ei pääse jäätymään talvellakaan.
Sanotaan, että Olavinlinna edusti valmistuessaan aikansa parasta puolustusteknologiaa. Linnan pyöreät tornit ja strateginen sijainti antoivat hyvän suojan hyökkäyksiä vastaan – vaikeasti saavutettavalta linna vaikuttaakin.


Savonlinna syksyn väreissä
Olavinlinnan vierailun lisäksi ehdin ihailla linnan ympäristöä sekä lähisaarten luontoa. Ruska-aikaa oli vielä jäljellä, joten monissa lehtipuissa oli kaunis syysväritys. Tovin linnan ympäristössä tallailtuani, suuntasin kohti keskustan pohjoispuolella olevia saaria, joissa ehdin ihastella luonnon väriloistoa.
Alla hieman kuvavirtaa ruskan värjäämästä Savonlinnasta.
Syysterveisin, Antti



Yksi kommentti artikkeliin ”Linnavierailu syksyisessä Savonlinnassa”