Marraskuinen veneretki Protarasin lahdella Kyproksella

Marraskuinen Kypros on mukava sekoitus kesän viimeisiä, polttavia säteitä ja syksyn aavistusta. Kiivaimman sesongin jälkeen Kyproksen eläväiset kaupungit alkavat hiljentyä, ja ilmassa on sulkeutuvien turistiliikkeiden ja tauolle siirtyvien palveluntarjoajien haikeutta.

Turistiaktiviteettien varaamisessa lomasesongin reunamilla on siten oma työnsä: osa palveluntarjoajista kun on jo aloittanut talvilomansa ja sopivan (perheystävällisen) retken löytäminen vaatii googlettelua, mutta myös onnea.

Viimeisin Kyproksen matkamme sijoittui juuri lomasesongin viimeisille viikoille, marraskuun alkuun. Edellisen vuoden onnistuneen kokemuksen seurauksena halusimme yrittää löytää myös tälle matkalle veneretken ja suunnata nauttimaan Välimeren turkoosista syleilystä Kyproksen kauniin jylhissä rantamaisemissa.

Tällä kertaa onni oli matkassamme, sillä The Yellow Boat Cruises ei ollut vielä sulkenut oviaan ja pääsimme osallistumaan kauden viimeiselle veneretkelle Aretousan kyydissä.

Tuulta päin Rod Stewartin tahdissa

Kyproksen saarella sää on lähes aina aurinkoinen (ainakin turistisesonkien aikana) ja lähtöpäivän aamulla sääennuste olikin oikein lupaava. Viikon aikana tuuliennusteet olivat olleet hieman huolestuttavia, mutta merisään piti olla siedettävä – marraskuinen Välimeri voi kuitenkin yllättää, minkä saimme myös kokea.

Aika pian Aretousan irtauduttua laiturista ja otettua suunnan kohti avomerta, huomasimme, ettei päivästä tulisi tyyntä lillumista. Mitä kauemmaksi laituri jäi, sitä suuremmaksi Aretousan keulaa takovat aallot kasvoivat.

Aretousa ei ole pienimmistä päästä, joten se kyllä kesti hyvin aallokkoa, mitä nyt paikoin saimme nauttia pienestä suolapesusta kun pärskeet huuhtelivat kasvojamme. Aaltojen ollessa korkeimmillaan kapteenimme osoitti omintaikeista huumoriaan, sillä kaiuttimista alkoi kaikua Rod Stewartin kasarinmakuinen ”I am sailing, I am sailing…”.

Musiikkivalinta nauratti, sillä se oli hauskan ironinen kannanotto luonnonvoimille, mille kukaan meistä ei voinut mitään.

Cape Grecon jylhät maisemat

Kun pääsimme pahimman aallokon yli ja lähestyimme taas rannikkoa, maisemat veivät huomion tuulelta. Kyproksen rannikko on karulla tavalla kaunis. Cape Grecossa tuo karu kauneus tulee hyvin esille, sillä jylhät kivikalliot putoavat suoraan mereen, ja vesi niiden juurella on niin kirkasta, että se näyttää melkein epätodelliselta.

Reittimme vei ohi suosittujen meriluolien, jotka ovat vuosisatojen aikana kovertuneet kallioon aaltojen voimasta.

Vaikka matka oli tuulinen, kapteenimme löysi suojaisia poukamia uimataukoja varten. Tämän retken vetonaulana oli uiminen kilpikonnien kanssa ja Cape Grecon suojaisissa poukamissa piti olla mahdollisuus niiden näkemiseen.

Kellumista kilpikonnien kanssa

Ensimmäinen pysähdyksemme oli The Turtle Covessa, joka nimensä puolesta antoi lupauksen kilpikonnien kohtaamiseen. Hetken odottelun ja kilpikonnien houkuttelun jälkeen (paahtoleipää ja salaatinlehtiä) saimme Aretousan henkilökunnalta kellumisvälineitä ja uimalasit (tämän osalta lapset oli huomioitu oikein hyvin), jonka jälkeen ensimmäiset meistä hyppäsivätkin jo kristallinkirkkaaseen veteen.

Hyvin pian saimme ensimmäinen vieraan: uteliaan merikilpikonnan, joka ruokailunsa yhteydessä halusi tulla tarkastamaan keitä vedessä kelluvat ihmisoliot oikein ovat. Olen nähnyt kilpikonnia aiemminkin, mutta niiden kohtaaminen on aina yhtä lumoavaa. Ne liikkuvat vedessä niin vaivattomasti. Kilpikonnien liito on kaunista katseltavaa.

Seuraava kohteemme oli Konnos Bay, joka on yksi saaren kauneimmista lahdenpoukamista. Konnos Bayssä vesi oli tyynempää, ja sen väri vaihteli syvänsinisestä turkoosiin. Kauneuden kääntöpuolena oli kuitenkin turistilaivojen armada: kävi nimittäin ilmi, että kaikki veneretkiä tarjoavat yritykset eivät olleetkaan vielä lopettaneet sesonkiaan, vaan ne olivat pakkautuneet Konnos Bayn rantavesiin lähes kosketusetäisyydelle toisistaan.

Osa aluksista oli yllättävän isoja (mikä selittää miksi ne eivät olleet Turtle Covessa) ja niissä tuntui olevat tärkeämpää hauskanpito kuin kilpikonnien tarkkailu. Itse en saanut tästä kohteesta niin suurta iloa, vaikka merikilpikonnan näimme täälläkin.

Jos tulomatkamme oli ollut aaltoinen, niin paluumatka oli vieläkin rajumpi. Aallokko iski ikävästi sivusta ja kapteenimme sai luovia tiensä takaisin aaltoja väistellen. Kovan aallokon takia emme myöskään päässeet rantautumaan lähtölaituriimme, vaan jouduimme käyttämään turvallisempaa satamaa kauempana Protarasin rannasta.

Siirtyminen tyyneen satamaan ei kyllä haitannut lainkaan (turvallisuus on tärkeintä) ja onneksi saimme taksikyydin takaisin lähtöpisteeseen, josta maittavan lounaan jälkeen suuntasimme takaisin Agia Napaan hotellillemme.

Arvokkaita kokemuksia lapsille

Mielestäni marraskuinen veneretki oli oikein onnistunut seikkailu. Tyttäremme eivät onneksi kokeneet aalloissa keikkuvaa alustamme pelottavana, vaan hauskana kokemuksena. Esikoisemme nautti vedessä kellumisesta ja pääsi aivan lähietäisyydelle merikilpikonnan kanssa, mikä oli muistona mahtava. Nuorempi halusi kuitenkin ihailla vedessä liitäviä kilpikonnia Aretousan kannelta, sillä aaltoileva meri taisi vielä hieman jännittää.

Meille tämä oli toinen veneretki Kyproksella ja molemmista on pelkästään positiivisia muistoja. Retket ovat olleet turvallisia, hyvin suunniteltuja ja perheystävällisiä. Kaiken lisäksi henkilökunta on ollut todella mukavaa ja osaavaa. Myös kesto on ollut alle kouluikäisille lapsille sopiva, eli noin 3 tuntia.

Nyt kun tyttäremme alkavat olla lähempänä kouluikää, täytyy loma-aktiviteetit suunnitella paremmin: enää ei riitä että lapset kulkevat mukana, heille pitää olla mielekästä tekemistä ja näkemistä (tämän sain huomata kun seikkailin tyttöjen kanssa rantakallioilla, mikä oli minulle yksi loman kohokohtia, mutta tyttöjen mielestä aika laimeata).

Uskallan siis suositella veneretkiä lapsiperheille, kunhan vain retken järjestävä taho tunnustautuu lapsi- ja perheystävälliseksi toimijaksi.

Kypros-terveisin, Antti