Huvipuistot ovat koukuttavia: kerta ei riitä, vaan niihin täytyy päästä uudestaan ja uudestaan, vuodesta toiseen. Näin on myös perheessäni, sillä tyttäreni ovat nyt siinä iässä, jossa huvipuistoista saa erittäin paljon irti. Esikoinen pääsee 6-vuotiaana ja kohtalaisen pitkänä jo melko hurjiin laitteisiin, ja 4-vuotias nuorimmainen voi isän tai äidin kera seurata suurimpaan osaan perässä.
Viimevuotinen kesäpäivä Tykkimäen huvipuistossa oli lastemme kesäloman kohokohtia, joten uutta Tykkimäki-päivää ehdittiin suunnittelemaan pitkään. Ja kuten viime vuonna, tälläkin kertaa mukaan lähtivät 2- ja 5-vuotiaat serkkutytöt, joten tiedossa oli taas melkoista tyttöenergiaa ja toimintaa!

Viime kesän tavoin matkasimme kesämökiltä Tykkimäelle yhden pysähdyksen taktiikalla, pitäen lounastauon Korian ABC:llä, joka valitettavasti oli ainoa aikaisin auki oleva ruokapaikka, tarjoten muutakin kuin pitsaa ja ranskalaisia perunoita. Perillä olimme n. 12:30, jolloin huvipuistoaikaa jäi riittämiin.
Suunnittelu reissun A ja O
Viime vuodesta oppineena suunnittelimme huvipuistovisiittiä hieman paremmin. Tutkimme etukäteen, mitkä laitteet sopivat 2-, 4-, 5- ja 6-vuotiaille sekä missä ne sijaitsevat. Huvipuistoblogin loistava video antoi muuten tähän oikein passelit vinkit (suosittelen silmäilemään sen alta).
Oletuksenamme oli, että viime kesän suosikit olisivat tänäkin kesänä kovassa suosiossa – mikä piti paikkansa vain nuorempien osalta – mutta katseltuamme yllä olevaa videota yhdessä, alkoi molempia tyttöjä houkuttelemaan isompien lasten laitteet. Näihin pääsimme myös tutustumaan Tykkimäellä.


Tutkimme myös Tykkimäen ruokapaikat ja niiden tarjonnan, sillä nälkäkiukku tulee lapsille tunnetusti yllättäen, eikä silloin halua arpoa vaihtoehtoja. Lopulta vaihtoehdoksemme valikoitui Ravintola Raveliini, jossa oli laajat vaihtoehdot sekä lapsille että aikuisille.
Majoitus osana matkaa
Viime vuodesta poiketen päätimme yöpyä Tykkimäen läheisyydessä sijaitsevassa Break Sokos Hotel Tykkimäki Resortin mökkimajoituksessa (kompakti ja meidän perheellemme sopiva Minimökki Family). Tämä osoittautui hyväksi päätökseksi useammastakin syystä.
Break Sokos Hotel Tykkimäki Resort sijaitsee Tykkimäen alueella, n. 10 minuutin kävelymatkan päässä huvipuistosta, joten saatoimme jättää automme hotellin parkkipaikoille (ei stressiä autopaikan saamisesta huvipuiston alueella) ja kävellä suoraan huvipuistoon sekä pitkän huvipuistopäivän jälkeen takaisin mökkimajoitukseen. Yöpyminen mahdollisti myös seuraavan päivän retken (tuhdin hotelliaamupalan jälkeen) läheiselle Verlan alueelle tutustumaan kiehtovaan Verlan maailmanperintökohteeseen ja tehdasmuseoon (joista tarkemmin omassa kirjoituksessaan).

Käveltyämme huvipuiston lipunmyyntitiskille, ostimme saman tien lapsille ja minulle rannekkeet, joiden avulla pääsin lasten kanssa mukaan jännittävämpiin ja huoltajan seuraa vaativiin laitteisiin. Niinpä astuessamme Tykkimäen huvipuiston portista sisään, saattoivat tytöt juosta suoraan huvipuistolaitteille ja aloittaa hauskanpidon.
Tyttöjen tämän kesän suosikkilaitteet
Tällä reissullamme tyttöjen suosikit jakautuivat hieman ikäryhmien mukaan, sillä esikoinen pääsi yli 120 senttisenä hieman hurjempiin laitteisiin ja toisaalta tyttöjen huvipuistomaku vaikuttaa olevan erilainen (esikoisella vauhdikkaita laitteita kuten Pilvenpyörä ja Vesiliukurata, kun taasen nuoremmalla maisemat ja autoilu ovat lähellä sydäntä, tuoden Kymenraitin ja Kouvola-pyörän kohokohtien listalle). Yhteisiä suosikkeja löytyi kuitenkin useita.



Listan kärjessä oli tänä vuonna Pump Pump, jossa tytöt kävivät kolme kertaa. Myös Torni oli kokemuksena hauska, varsinkin kun esikoisemme nosti itseään yksin narusta tornin huipulle. Väärinpäintalossa kävimme kahdesti ja Miniteekupit oli viimevuotiseen tapaan edelleen hauska.
Minimaatila sympaattisine eläimineen oli tänäkin vuonna hitti, varsinkin kun kaikki tytöt pääsivät ratsastamaan lauhkeilla Scinna– ja Victor-hevosilla – kokemus jota muistellaan serkkutyttöjen kanssa varmasti pitkään.
Paljon jäi vielä tuleville vuosille
Kuudessa tunnissa ehtii paljon, mutta ei kuitenkaan kaikkia huvipuistolaitteita, saati Aquaparkin ihmeitä (jota isommat tytöt katselivat jo haikein silmin). Niinpä tyttönelikolle jäi vielä useita laitteita kokematta ja suurin osa niistä on hurjimmasta päästä.
Niissä käynti tietää minulle tukalia hetkiä, sillä alan olla jo parhaimmat huvipuistopyöritykset nähnyt. Jo nyt kaksi peräkkäistä kertaa Pilvenpyörässä sai olon huteraksi ja puuskuttamaan. Onneksi 2-3 vuoden päästä tytöt voivat juosta huvipuistolaitteissa keskenään isien ja äitien seuratessa menoa sivussa.
Toivottavasti näin käy, sillä muuten minulle on tiedossa entistä huterampaa oloa ja korkeanpaikankammoisen kauhunhetkiä.
Kesälomaterveisin, Antti

Tykkimäki on kiva paikka. Sinne on viime vuosina tullut tehtyä retki kerran kesässä. Tällä kertaa sellaista ei kuitenkaan taida toteutua, mutta ensi vuonna taas.
TykkääTykkää
Sinne tosiaan pitää päästä kerran kesässä.
TykkääTykkää