Musiikki on perheessämme tärkeässä roolissa. Kuuntelemme musiikkia kotona ja autossa (varsinkin pidemmillä matkoilla), lauleskelemme yhdessä ja yksin sekä pyrimme koko perheen kera käymään lastenmusiikkikeikoilla useamman kerran vuodessa.
Vuosien varrella olemme käyneet kuuntelemassa mm. Aarne Alligaattoria (useaan kertaan) ja Fröbelin Palikoita, ja lastemme keikkatoivelistalla on monta hyvää artistia/bändiä.
Tuomo lasten suosikkiviisikossa
Lasten suosikkimusiikkilistalle on noussut selkeä viisikko, joita kuuntelemme säännöllisesti. Aarne Alligaattorin ja Fröbelin Palikoiden lisäksi listalle on päätynyt myös Satu Sopanen, Saukki & oravat sekä Tuomo Rannankari, joista Tuomon suosio on viime aikoina vain kasvanut (osin Pikku Kakkosen ansiosta) ja kuuntelemmekin häntä nykyään usein.
Vihdoin joulukuussa koitti mahdollisuus päästä Tuomon keikalle, sillä hän esiintyi 15.12. bändeineen Espoon kulttuurikeskuksessa Tapiolassa, joka on kodistamme vain reilun neljän kilometrin päästä. Pakkohan sinne oli päästä!

Pikku Kakkosen juontaja ja ansioitunut muusikko
Niille, joille Tuomo Rannankari ei ole vielä tuttu, on syytä listata hieman taustoja, hän kun on ollut monessa mukana vuosien saatossa.
Helpoiten Tuomoon törmää Pikku Kakkosessa, jossa hän yksi juontajista. Myös hänen musiikkiinsa saa helpon ensikosketuksen juuri Pikku Kakkosen kautta: Tuomon musiikkia on päässyt kuuntelemaan juonto-osuuksien yhteydessä sekä joissain ohjelmissa (esim. Reppu-Heppu ja Leikitään Pikku Kakkosta). Tällöin hän on esittänyt omaa musiikkiaan joko yksin kitaran kanssa tai bändin kera.
Näitä kappaleita on myös levytetty ja musiikkia on hyvin saatavilla ainakin suoratoistopalveluiden kautta, mutta myös kirjastoista (oma ensikuuntelumme tuli juuri kirjaston lastenlevyhyllyn kautta). Tuomo Rannankarin levyistä suosittelen muuten Makeaa mahan täydeltä, Leikki on lasten työtä ja Uudenvuodenjuna -levyjä, joista jälkimmäinen on suhteellisen tuore julkaisu.
Tuomon lauluja voi kuulla myös Pikku Kakkosen ulkopuolella ja esim. hieno Lapsella on oikeus -kappale on vakiomateriaalia lasten oikeuksien päivän yhteydessä. Teemaan liittyen, vuonna 2019 Tuomo palkittiin lasten oikeuksien viikolla Vuoden lastenmusiikintekijä -palkinnolla.
Keikkatunnelmia Tapiolan Louhisalista
Nyt kun Tuomo on tullut hieman tutummaksi, on aika mennä itse keikkatunnelmiin.
Louhisalin keikalla Tuomo esiintyi yhdessä Leikitään Pikku Kakkosta -keikoilta tutun bändin kanssa (Anssi kitarassa ja viulussa, Heini bassossa sekä Veikko rummuissa ja haitarissa). Keikka oli teemaltaa jouluinen (nimeltään se oli Tuomon joululaulukalenteri) ja Louhisali taisi olla aivan loppuunmyyty, sillä sen verran hyvä tunnelma salissa oli, ja monessa kappaleessa lapset lauloivat ja tanssivat täysillä mukana. Tuomo on loistava huomioimaan lapsiyleisön ja laulujen välissä olikin mukavaa jutustelua ja yleisön mukaan saamista joko leikin tai laulun muodossa.

Akustiikaltaan Louhisali on mitä oivin ja sopi myös erittäin hyvin lasten musiikkiin. Istuimme kahdeksannella rivillä, eikä missään vaiheessa tuntunut siltä, että musiikki olisi ollut liian kovalla. Eri soittimet ja lauluäänet erottuivat myös oikein hyvin, joten kappaleista pystyi nauttimaan myös kriittisempikin musiikin kuluttaja. Tyttäremme näyttivät olevan koko keikan ajan lumoutuneena musiikkiin ja bändin touhuihin, mikä mielestäni on paras mittari onnistuneen keikan osalta.
Keikalla kuulimme yhteensä 14 kappaletta ja yritin parhaani mukaan saada ne listattua. Ihan jokaista en osannut tunnistaa, joten jos joku osaa noista puuttuvista sanoista tulkita mikä kappale on kyseessä, olisin oikein kiitollinen.
Alla siis keikalla kuullut kappaleet esiintymisjärjestyksessään:
- Joulukalenterin luukut
- Joulu on ovella
- Villasukat jalkaan
- ”Pakkasherra jätti jäljen” (?)
- ”Lentoyhtiömme nimi on kraak” (?)
- Seikkailulaulu
- Tonttujen jouluyö
- Porsaita äidin oomme kaikki
- Nallen leikkivempain
- Rauhaa maailmaa
- Leikki on lasten työtä
- ”Hei kuka tietää” (?)
- Joulun taikaa
- Pomppimaan

Tämä keikka jäi kyllä minulle ja lapsilleni mieleen mahtavana kokemuksena. Lasten kanssa olemme sitä fiilistelleet ja muistelleet ilolla viimeisen viikon ajan. Kiitos siis Tuomolle ja bändille unohtumattomasta keikasta! Erityiskiitos täytyy myös antaa koko bändille pitkästä poseerausajasta keikan jälkeen: jokainen pääsi kuvaan bändin kanssa ja aikaa oli myös pieneen rupatteluun lasten kanssa. Näistä hetkistä tulee arvokkaita muistoja lapsille ja myös meille aikuisille.
Tuomon keikka oli hyvä muistutus siitä, miten tärkeätä on päästä kuuntelemaan elävää musiikkia. Elämykset syntyvät yhteisestä kokemuksesta ja kollektiivisesta osallistumisesta, jota kotona kuuntelulla on vaikea saavuttaa. Ja kyllähän se on pakko myöntää, että tyttärieni laulua ja tanssia seuratessa alkoi itsekin mieli pistää jalalla koreaksi.
Musiikkiterveisin, Antti

Tämä oli itselleni ihan tuntematon. Kuulostaa kuitenkin oikein kivalta, täytyypä perehtyä tarkemmin!
TykkääLiked by 1 henkilö